2014 pähkinänkuoressa & Hyvää Uutta Vuotta!

Vuoden viimeinen päivä - täydellinen aika muistella mennyttä vuotta. Vuosi 2014 oli monella tapaa hieno vuosi, vaikka siihen sisältyi myös paljon surua. Monen karvaisen tai sulallisen ystävän suhteen joutui tekemään ikäviä päätöksiä, mutta toisaalta vuosi myös antoi paljon.

Pidän aina keväästä, jolloin luonto alkaa heräämään eloon. Pikkuhiljaa puut alkavat vihertämään ja maasta alkaa tulemaan esiin vaikka minkälaisia kasveja. Nämä ovat kaikki kuvattu toukokuussa omalla pihalla.

Keväällä alkaa myös käydä ulkona kova sirkutus, kun muuttolinnut saapuvat Suomeen ja samalla alkaa monet kosiomenot. Kilpakosijat saavat kyytiä ja voittajan on helppo hymyillä. Tätä taistelua seurasin Aulangolla toukokuussa.

Luonnossa elävät linnut eivät ole ainoita jotka hautovat pienokaisia, sillä myös meillä kuoriutui sellaisia peräti kahteenkin kertaan. Kyseessä tietysti kanat. Ensin pesään lässähti Lyydia ja sitten hieman myöhemmin Leila. Aina yhä ihana katsella, kuinka pikkuruisista munista tulee elämää ☺

Kesällä meille myös tuli uusi kukko. Oli raskasta tehdä päätös aikaisemman kukon kanssa, joka alkoi hyökkäämään niin koirien kuin ihmistenkin päälle. Kun se lopulta kävi jopa omien tipujensa päälle ja kohteli kanojakin hieman kovin ottein, oli päätös tehtävä.

Kanarouvien uudeksi siipaksi saapui Hanski, johon kerta kaikkiaan rakastuin kuvaa katsoessani. Tämä hempeä herrasmies on uljas ja komea ja paimentaa naislaumaansa hienosti.

Oooo, mä maalaispoika oon.. ♪ ♫

Edesmenneen kukon lisäksi mukaan mahtui myös muita menetyksiä. Kesällä Sulka-kana lopetettiin vioittuneen jalan takia ja kolmesta ankastamme Hyyppä lopetettiin jalkaongelmien vuoksi. Syksyllä tuli jokin peto pihaan ja vei Töyhtön. Repe jäi yksin ja reagoi todella voimakkaasti lopettamalla muun muassa syömisen. Repe pääsi kuitenkin uuteen kotiin, jossa sitä odotti neljä ankkatyttöä ♥

Ankkoja on kovasti ikävä. Voin vieläkin kuulla niiden tyytyväisen vaakutuksen pihalla ja nähdä mielessäni kuinka ne nauttivat vedessä läträämisestä. Tuntuu hassulta, ettei ankkoja ole enää.

Pedon hampaisiin joutunut Töyhtö. Iso ikävä.

Kesällä on ihanaa kun puput saavat olla ulkona, jossa ne mielellään pötköttelevät nurmikolla ja kaivelevat kuoppia sinne sun tänne. Välillä etenkin valkoiset kanit ovat sitten sen näköisiäkin, että hauskaa on pidetty ☺

Ella - likainen rentoutuja

Fiona

Paavo, Ella ja Miina aterioimassa

Saku hellii Fionaa

Ella ja Paavo ottamassa rennosti

Koirien kanssa tämä vuosi on ollut muuten tasainen, mutta mopille ja rätille on ollut tarvetta välillä liiaksikin. Tahvon eturauhasongelmat ja Tyynen virtsanpidätyskyvyttömyyteen toimimaton lääkitys aiheuttivat kummankin osalta epämiellyttäviä "vesivahinkoja" sisälle. Tahvo päätyi lopulta kastraatioon ja Tyynelle vaihtui lääke. Jos nyt elämä jatkuisi tasaisempana.

Koirat ovat tärkeä osa elämääni ja nautin seikkailla niiden kanssa milloin missäkin. Metsät, pellot ja luontopolut ovat mitä mainioimpia ulkoilupaikkoja niin koirille kuin omistajallekin ☺

  

Vaan huomenna se sitten koittaa - vuosi 2015. Vuosi jossa ainakin "paluu tulevaisuuteen" elokuvan mukaan autojen tulisi lentää ja ovien toimivan sormenjälkitunnistimella. Vaan mitä se mahtaakaan todellisuudessa tuoda tullessaan, jää nähtäväksi. Tokihan sitä ainakin toivoo, että mukavia asioita! ☺

Toivotan kaikille lukijoille

erittäin hyvää uutta vuotta!

Kuorma kotiin

Mies kun teki Zooplussaan kissanruokatilausta puolitoista viikkoa sitten, päätin minä noukkia samaan tilaukseen parit herkut kaneille. Sieltä sitten kissanruokien kainalossa saapui pupuille tilaamiani kuivattuja yrttejä, sekä pari pussukkaa banaanilastuja. Eilen sitten saapui odotettu paketti vihdoinkin kotiin ☺

Mies joka on se meidän perheen kissahöpsö, tilaa aina kerralla kunnolla ruokaa kissoille, jotta apetta ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa lisää. Eilen postipate sitten kantoikin kaksi isoa pahvilaatikollista tavaraa, eli suurimmaksi osaksi kissanruokaa.

Tyyne näytti erittäin epätyytyväiseltä siihen tosiasiaan, että laatikoissa oli niin suuret määrät kaikenlaista syötävää, mutta yksikään ei ollut sille. Istua nyt siinä sitten vieressä katselemassa sitä valtavaa herkkukasaa, vääryys paistaa silmistä.

Kuvassa etualalla näkyvä kissojen virikkeellinen ruokinta-automaatti, tai pikemminkin sen paketti, jollainen myös tuli tilattua, on erittäin kiva keksintö! Nappulat laitetaan tornin uumeniin, josta kissat sitten saavat niitä tassutella putoamaan alas syötäväksi.

Hämmästyin kuinka nopeasti meidän katit oivalsivat idean, joten kun mies "viritti" tornin kissoille, olen hymyillyt katsellessani niiden tassutteluja nappuloita saadakseen ☺

Kanapimiö

Meidän rouvasväki ja herraseura saivat hieman tunnelmaa asuintilaansa, sillä kanala on tällä hetkellä kuin pimiö konsanaan. Tokikaan tämä tunnelmavalaistus ei siellä ole romantiikkaa luomassa, vaan valaistus tulee lämmön oheistuotteena.

Kanien ja kanojen asuintilassa itsessään on lämmitys, jolla pidän lämpötilan noin +10'C asteen hujakoilla talviaikaan, mutta hurjimmille pakkasille asensin höyhenpukuja varten nyt lämpölampun, jonka punaisen valon ansiosta kanat kököttävät orrella kuin pimiön hyllyllä.

Kanat olivat jo nukkumaanmenoa suunnittelemassa orrella, kun ruuvailin pidikettä kattoon. Aina välillä jonkun pyllysulka kutitti nenääni ja aina välillä sain osakseni kotkotusta, jonka voisi hyvinkin suorasukaisesti suomi-höyhenpylly-suomi sanakirjalla suomentaa muotoon "häivy".

Koko idea lämpölamppuun lähti oikeastaan Viuhkasta, joka tuli kesällä 2013 meille munintakanalasta ns. eläkekotiin. Tänä syksynä se luultavasti lopetti muninnan kokonaan, ahkerasti munia pyöräytettyäänkin, joten se viettää nyt ansaittuja eläkepäiviään ihan vain kotkottelemalla. Se on alhoista poiketen herkempi kylmälle, joten pitkälti sitä ajatellen, tuli tämä lisälämpö asennettua.

Viuhka on ollut aina todella kova tyttö syömään! Välillä näyttää kuin se olisi nielaissut koiranpennun, kun orrelle kiivettyään sen täyteen ahdettu kupu huojuu ja hölskyy. Nykyään se myös nukkuu paljon. Syö ja nukkuu, siinä se elämä mukavan verkkaisesti vaappuu.

"Muminaa.. kurinaa.. Zzzz"

Kanoilla on myös riittänyt jouluherkkuja mussutettavaksi, kun kaikki ylijääneet jouluruoat kannoin luonnollisesti niille. Kinkkua, porkkanalaatikkoa, kalaa, rosollia ja muita herkkuja kanat ahtaneet siihen malliin, että taisi alkaa niilläkin jo tulemaan jouluruoat ulos korvista - kuten itsellänikin ☺

Siis et VOI olla tosissasi! Taas tuota samaa pöperöä!

 

Juhannusaattona kuoriutuneesta pesueestamme, kotiin jäänyt Ursula-kana on kasvanut todella upeaksi! Ursulan isä on edesmennyt kukkomme Rokki-Pekka, jonka rotutaustasta ei ole juurikaan tietoa. Ursula on kaunis pyöreä pallero ja sillä on jaloissaan isältä perityt pölyhuiskat.

 

Ursula, pieni korppikotka

Pölyhuiskat

 

Tällä erää saavat kaikki munat päätyä kaikessa rauhassa lautasellemme, sillä Leenu päätti kuin päättikin olla jatkamatta haudontaa, yhden epäonnistuneen kerran jälkeen, jolloin tiput menehtyivät jo varhaisessa vaiheessa muniin.

 

Toivon, että hautomishalut siirtyisivät ensi keväälle/kesälle, olisi kaikille parasta aikaa silloin, niin tipujen kehityksen ja kasvun, kuin hautojankin kannalta☺

Ajatuksia ajatuksista

Oivalsin juuri, että jouluaattona tälle uudelle blogilleni tuli ikää tasan kolme kuukautta. Tosin, varsinaisesti aloitin tämän blogin aktiivisen kirjoittamisen vasta parisen kuukautta takaperin, mutta tuntuu toisaalta kuin tänne olisi jo kauemminkin kirjoitellut ☺

Bloggailu on yksi tämän päivän mukavimmista asioista mitä internet sisällään kantaa, etenkin kun erilaisia blogeja on niin laidasta laitaan. Itse luen hyvinkin monenlaisia blogeja, sillä on hienoa, kuinka pystyy pienessä hetkessä tutustumaan niin monenlaisiin elämän osa-alueisiin, ihan vain omalla koneella nököttäen.

Itse pidän kirjoittamisesta, joten blogin pitäminen on siksi hyvin luonteva tapa jakaa joitain palasia elämästä. Elämä toki pitää sisällään hyvin laajalti erilaisia asioita, joten johonkin tiettyyn osa-alueeseen painottunut blogi pysyy hyvin järjestyksessä, vaikuttamatta täydelliseltä sekametelisopalta. Onhan tämäkin blogi siksi keskittynyt lähinnä yhteen elämäni osa-alueeseen, eläimiin ja luontoon, jotka ovat hyvin suuri pala elämääni.

 

Mitä vanhemmaksi sitä tulee, miettii monia asioita yhä enemmän ja laajemmalti, ja sen mietinnän myötä ne helposti myös muuttuvat joltain osin yhä merkityksellisemmiksi. Tässä tapauksessa, luonto ja eläimet.

Siinä missä lapsena tai nuorena katsoi asioita paljolti omalta kannaltaan, huomaa vanhemmiten näkökulman liukuneen yhä enemmän vastakkaiselle puolelle. Oli kyseessä sitten luonto, oma koira tai tehotuotanto, miettii tekemiään päätöksiä yhä vain suuremmassa määrin niiden kannalta katsottuna.

Vaan, vaikka sen kuuluisan mustan ja valkean väliin on tullut ajan saatossa yhä enemmän vakavammin otettavia harmaan sävyjä, on leikkisän lennokas ote asioihin silti yhä menossa mukana. Eläinten kanssa hymy on herkässä ja kaikki pienen pienet hetket niitä suurimpia.

Vaan kuten sanottua, luen mielelläni erilaisia blogeja. Päällimmäisinä erilaiset eläin- ja luontoaiheiset blogit, kirjallisuusblogit, matkustusblogit, sisustusblogit. Jos juuri sinä jostain kumman kautta tänne eksyit ja uskot, että blogisi voisi olla mukavaa luettavaa, niin kerro kuinka tieni sinne löydän! ☺

Näin sydämeeni joulun teen ♫ ♪

Tahvo pieni punahilkka, sekä koko muu jengimme toivottaa teille kaikille lukijoille oikein rauhaisaa, sekä ilon ja riemun täyttämää Joulun aikaa! ♥

Tympääntyneet talvitöpöt & hankiturre

Katsahtaessani eilen ikkunasta ulos, huomasin ilokseni taivaan olevan kirkas ja sen myötä olikin mukavan valoisaa ihanuutta! Siispä päätin siltä seisomalta napata kamera kaulaan ja raahata sitten jonkin töpöhännän ulos kuvattavaksi.

Vaan, simsalabim! Samantien kun pääsin pupu kainalossa pihalle, oli taivaan täyttänyt sankka pilviverho. Jokin pupujen suojelusenkeli ilmeisesti tuumasi, että jättää eukko kaniraukat rauhaan, kun laitetaan taivas pilveen. Vaan e-he-heiii, en antanut sen lannistaa vaan pimeydestä huolimatta köpöttelin Miinan kanssa pihalle. Lalalaa.. ☺

Miina ei kyllä näyttänyt arvostavan sitten yhtään tätä talvista kuvaussessiota. Siinä se mökötti koko ajan kulmat kurtussa. Aika pian sitä sitten mentiinkin takaisin sisälle, jossa Miina näytti taas tyytyväiseltä, ravisteli käpäliään sen oloisena että "hyh sentäs, olipas inhaa".

Seuraavaksi pihalle lähti Fiona, joka tosin nykyään kulkee lähinnä nimellä Fiikus. Rakkailla lapsilla on monta nimeä - josain tämäkin muunnos suuhuni on eksynyt ja niinpä pölypallukka on Fiikus.

Mitä talvesta nauttimiseen tulee, on lumi ja pakkanen meidän perheessä ainakin jonkun karvaturrin mieleen. Mitä kylmempää ja runsaslumisempaa, sen tahvomaisempi sää. Eilen se jo tyytyväisenä makoili pihalla katselemassa maisemia, kun on lunta jonka päällä nököttää.

Täytyy myöntää, että vaikka itsekin pidän talvesta, niin kun ulkona alkaa olemaan se -25'C ja katselen Tahvon tyytyväistä kieriskelyä tai nukkumista keskellä pihaa, saan hieman kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiissäni. Vaan Tahvo nauttii ☺

Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä: Leenu-kanan hautominen epäonnistui, sillä tiput olivat menehtyneet muniin. Ne eivät onneksi olleet vielä kehittyneet edes kovin pitkälle. Leenu siirtyi sinnikkäästi pannukakuksi uuden munakasan päälle, joten merkitsin muutaman munan, joita se saa hautoa, mikäli vielä halua riittää. Pannarin seikkailut jatkuvat.

Sulkapannari

Viimeiset kaksi ja puoli viikkoa on kanalan nurkassa nököttänyt pannukakku. Leenu tahtoi ihan väkisin alkaa hautomaan - ensin muutamana päivänä kerättyäni kaikki munat aina pois, se nökötti hautomassa omia varpaitaan. Onhan se toki mukavaa, että varpaat pysyvät lämpöisenä, mutta olihan sinne varpaiden väleihin lopulta pakko pyöräyttää muutama munakin.

Ja kas, siinä on nyt sitten nökötetty kaksi ja puoli viikkoa munien päällä. Laskelmieni mukaan olisi tulevan viikonlopun tienoilla odotettavissa ritinää, kun munista alkaa toivottavasti tupsahtamaan tipuja - Leenun tiivis työ palkitaan.

Kaikki on tietysti loppuen lopuksi kiinni aina siitä, kuinka ahkerasti Hanski on kanaparveaan "huoltanut" eli onko munat suutareita vai "ladattuja".. ;)

Tiedättekö muuten mikä on hyvä keino testata, onko kana pesässä hautomassa, vai sattuuko se vain olemaan siellä munaa pyöräyttämässä?

Keino on hyvin yksinkertainen: asettaa muna tai useampikin kanan eteen. Mikäli sillä on hautomisvietti meneillään, se itse nokallaan siirtää munat alleen ja asettelee ne sinne mukavasti. Mikäli kyseessä on vain pitkän kaavan munija, se katsoo hämmästyneenä eteensä pistettyjä palleroita, tai ei noteeraa niitä mitenkään. Kuinka yllättävää, Leenun kohdalla ei kauan mennyt, kun se siirsi sen eteen asettamani munat masunsa alle :)

Tutustuminen mangaan: Kani nimeltä Mulko

Jokin aika sitten sain yhteydenoton Antti Valkamalta, joka toimii toimituspäällikkönä Sangatsu Mangassa, joka on Kustannusosakeyhtiö Tammen mangan julkaisemiseen keskittynyt sarjakuvalinja.

Minulta kysyttiin mielenkiintoa tutustua kaniaiheiseen mangaan, stripeistä koostuvaan sarjakuvakirjaan. Ensimmäisenä mietin, etten ole koko elämäni aikana tullut lukeneeksi mangaa, joten kuinkahan ihmeessä osaisin siitä sanoa juuta tai jaata? Aihe kuitenkin kiinnosti (kuinka yllättävää kun kani-ihmiselle joku mainitseekin sanan kani) ja koska on aina mukavaa tutustua uusiin asioihin, niin päätinpäs lähteä tutustumaan.

Ihan ensin, mitä manga siis oikeastaan on? Sangatsu Mangan sivut tiivistävät mangan lyhyesti: "manga on sarjakuvaa tarkoittava japaninkielinen sana. Japanin ulkopuolella sitä käytetään usein nimityksenä juuri japanilaiselle sarjakuvalle, joka on saavuttanut melkoisen suosion etenkin Yhdysvalloissa ja Euroopassa."

"Kani nimeltä Mulko"-teoksen suomennettu versio julkaistiin juuri ja viime viikolla sitten sainkin uunituoreen painoksen postissa kotiini tutustumista varten. Kyseessä on Mame Moyashin yhden pokkarin pituinen strippimanga, joka kertoo kanin omistamisesta.

Koska en ole mangaa aikaisemmin lukenut, kesti vasemmalta oikealle lukemaan tottuneilla aivoillani oma aikansa sisäistää se tosiasia, että sarjakuvaa täytyy muistaa seurata oikealta vasemmalle. Länsimaiset aivot, toimivat länsimaisten aivojen tapaan ☺

Mangan tyyli on täysin erilainen, kuin vaikkapa sen kaikille tutun ja lapsesta saakka lukemani Aku Ankan, joten ensimmäiset hetket tämän parissa kuluikin sisäistäessä sen aivan erikoislaatuista kerrontatyyliä.

Mangassa käytetään hyvin paljon erilaisia ääniefektejä  vahvistamaan muun muassa hahmon liikkeitä, mikä tekee tarinan seuraamisesta hyvin miellyttävää. Toki siinä "tutussa ja turvallisessa" Aku Ankassakin tuodaan piirroksien tarinaan syvyyttä samalla keinoin, mutta mangassa, ainakin tämän kyseisen teoksen kohdalla, tämä on selvästi runsaampaa, monipuolisempaa ja siksi myös selkeämmin havaittavaa.

Vaan kuten sanottua, ainakin toistaiseksi äärimmäisen vaatimaton kokemuspohjani mangaan on tämän yhden ja ainoan kokoelman käsissä, joten voin vain arvailla näkyykö tämä tyyli yhtä vahvasti laajemmin mangassa, vai onko tämä teos vain erityisen hyvin maustettu versio.

Se mikä näin kani-ihmistä yleisesti ottaen hymyilytti on se, että tästä strippikokonaisuudesta hyvin huomaa, että sen piirtäjällä on oma kokemus kanin kanssa elämisestä. Monet pienet viitteet kertovat sen puolesta hyvin vahvasti. Kaikki tarinassa kuvatut arkipäiväiset tapahtumat ovat varmasti hyvinkin tuttuja, hyvin monelle kaninomistajalle.

Etsiessäni netin syövereistä asiasta lisätietoa, löysinkin tiedonjyväsen, jonka mukaan strippien piirtäjä itseasiassa onkin nimenomaan piirtänyt stripit omasta kokemuksestaan kaninsa kanssa eläessä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki minulle!

Tarinoista käy ilmi hyvin monenlaiset, pienetkin, eteen tulevat kommellukset elämisestä kanin kanssa. Noin yleisesti ottaen kun kaneista tietämättömät ihmiset eivät välttämättä tule lainkaan ajatelleeksi mitä kaikkea elämä kanin kanssa voikaan sisältää, näissä stripeissä niitä näkyy hyvin paljon. Kertoohan jotain jo sekin, että tämä kokoelma kanin kanssa elämisestä on lähemmäs parinsadan sivun pituinen ☺

Matkalla muistoissa

Meillä on ulkoinen kovalevy, jossa on paljon kuvia. Kapistuksen johto vain on ollut teillä tietämättömillä aikoja ikuisuuksia, kunnes se tässä eräänä päivänä käveli vastaan. Siispä ei muuta kuin kone käyntiin ja kopioimaan kuvia muuallekin säilöön.

Siinä sitten samalla pääsi kaivelemaan arkistojen aarteita. Vanhoihin kuviin, aikojen saatossa ikuistettuihin hetkiin suorastaan uppoaa. Monien kuvien tunnelman ja hetken muistaa hyvinkin elävästi monienkin vuosien jälkeen, joten jaan niistä jokusen tähänkin.

Aloitan kuvasta, joka on otettu kesällä 2006, silloisella pokkarilla. Kuvanlaatu onkin sen mukainen, mutta hetki aiheuttaa paljon muistoja. Kuvassa on mieheni, sekä edesmennyt colliemme Milla, jonka kuolemasta tulee ensi maaliskuussa kuluneeksi kolme vuotta. Kesällä 2006, eräällä mökkireissulla ihailimme ihanassa hiljaisuudessa auringonlaskua.

Milla 29.1.1999-13.3.2012

Samantien perään kuvaa eräästä toisesta edesmenneestä karvaturrist, Rudista. Elämäni koira, jota en tule koskaan unohtamaan. Kuva on myös viimeinen, jonka koskaan Rudista otin. Rudi kuoli 7.9.2009 ja tämä kuva on otettu vain viisi päivää ennen tätä. Seuraavana vuonna tätä kaunista kukkapeltoakaan ei enää ollut, sillä se jyrättiin tasaiseksi. Muisto jäljellä.

Rudi 9.10.2000-7.9.2009

Meidän ns. alkuperäisestä koirajengistä, eli Millasta, Rudista ja Tyynestä on jäljellä enää Tyyne. Välillä sitä tulee mietittyä, kuinka elämä on kuljettanut eteenpäin ja lauma vaihtunut matkan varrella. Tulen kuitenkin varmasti aina muistamaan meidän alkuperäisen kokoonpanon.

Ennen kaikkea toivon, että Tyyne olisi seurassamme vielä pitkään. Rakas porsastelija, joka aiheuttaa tempauksillaan enemmän harmaita hiuksia vuodessa, kuin niitä normaali ihminen välttämättä ehtii saamaan koko elinikänään.. ☺

Muistan vihreää kesää ♪ ♫

Kuinka sitä tähän aikaan vuodesta välillä huomaakin kaipaavansa kanien ehtymättömän rikkaita ruoka-apajia, joita kesä on kukkurallaan. Kaneille löytyy syötävää lähes jokaisesta suunnasta mihin vain katseensa kääntää - ainakin mikäli asuu metsän syövereissä, rehottavien rikkaruohojen rajattomassa runsaudessa..

Näin talviaikaan sitä vihreyttä, sen puoleen kuin muutakaan väriä, ei pahemmin muualta löydykään kuin kaupan vihannestiskiltä. Siispä sitä tuleekin melko ahkerasti kotiin kannettua jos jonkinlaista rehua, jotta omaan napaan ahdettujen lisäksi myös viisi enemmän tai vähemmän nälkäistä kaninkoltiaista saa syödäkseen.

Vasemmalla näkyvässä kuvassa venyttelee Ella, joka pyrkii kohti korkeuksia herkullisen lehtipersiljan perässä.

Pyrin siihen, että kanit saisivat joka päivä ainakin paria erilaista tuoreruokaa syötäväkseen. Olen huomannut, että vihreät ja lehtevät tuoreruoat ovat talviaikaan kaneille todella mieluisia ja ne katoavatkin kiposta alta aikayksikön. Esimerkiksi rucola, mizuna ja erilaiset hyvin lehtevät salaatit ovat sellaisia, joiden viimeisiä rippeitä pyritään napsimaan röyhkeästi vaikka suoraan pupukaverin suusta ☺

Erilaiset yrtit ovat mainiota ruokaa kanille ja näin talviaikaan niitä tuleekin ostettua. Omien kanien kohdalla erityisesti persilja ja basilika ovat taattuja hittejä, jotka napsitaan hyvin ripeällä tahdilla parempiin suihin. Myös parsakaali on hittituote, joka on sekä terveellistä, että maistuvaa.

 

Ylläolevassa kuvassa nauttii yksi harvinaisen värikäs illallinen, johon kuului punaista paprikaa, keltaista paprikaa, porkkanaa, rucolaa ja omenaa. Yleisesti ottaen tuoreruoka-annokset ovat huomattavasti yksipuolisempia väritykseltään - onhan monet parhaimmat syötävät vihreitä.

Pupujen seurassa viihtyy mukavasti niin, että aika liitää aivan ohi silmien. Etenkin illalla, kun päivän touhut alkavat olemaan pulkassa, on mukava rauhoittua pupujen seurassa, niiden pyöriessä ympärillä, tullen silitettäväksi ja syöden ruokaa kädestä - toki yksilöstäkin riippuen.

Fiona ei ole ikinä ollut mikään "paijauspupu" vaan päinvastoin karttaa kaikenlaista lääppimistä parhaansa mukaan ja pompottaa pyllypumpulit villisti väpättäen toiseen suuntaan, kun silityskäsi yrittää lähestyä. Sitten taas esimerkiksi Miina hakeutuu silitettäväksi tuon tuostakin - ja ahmii tarjottuja herkkuja, kuten vaikkapa sitä herkullista lehtipersiljaa:

Valovoima

Tässä päivänä eräänä, näkyi taivaalla mitä harvinaislaatuisin ilmiö - aurinko, joka loisti kirkkaalla taivaalla! Harvinaista herkkua nykyään.

En ihan heti edes muista, milloin se pallukka olisi tätä ennen päässyt kunnolla kurkistamaan sankan ja synkän pilviverhon läpi. Kylläpäs se kummasti siis ilostuttikin muistuttaen olemassaolostaan ☺

Vaan millaista julmaa kohtalon ivaa onkaan, etten sitten tänä kyseisenä päivänä ehtinyt kameran kanssa ulkoilemaan ja ikuistamaan tuota harvinaislaatuista hetkeä, kun taivas oli kauniin sininen ja aurinko pääsi oikein kirkkaasti koristamaan taivasta.

Kuitenkin seuraavana päivänä kun aurinko yhä yritti kurkistella pilvien raoista, ehdin onneksi edes silloin napata kameran kaulaani, kun lähdin Tahvon kanssa ulkoilemaan.

Tähän aikaan vuodesta, kun ei ainakaan toistaiseksi ole vielä edes hohtavia nietoksia luomassa postikorttimaisemia, on luonto karun kolkko ja väritön. Vaan kun luo katsettaan ympärilleen, onnistuu ikuistamaan yllättävänkin kauniita palasia kuviin. Kävimme Tahvon kanss köpöttelemässä erilaisilla pelloilla, joilta nämä kaikki kuvatkin on otettu.

 

Tahvo on ikuinen touhottaja, joka vaikuttaa aina siltä, kuin sen akut olisi ladattu liian täyteen, tai akkuja olisi kertakaikkiaan mytätty liikaa yhden tassuttajan tarpeisiin.

Tahvo tarvitseekin todella paljon aktiviteettia, tai sen ylimääräinen energia alkaa kavalasti karkailemaan muun muassa itsenäiseen "kodin järjestelyyn" ihmisten poissaollessa. Kenties feng shui vain on Tahvon mielestä paremmin kohdillaan, mikäli esimerkiksi leivänpaahdin pötköttää pöydän sijasta lattialla, tai postikasa on reippaasti ripoteltuna pitkin asuntoa.

Alati häsläävää karvaturri osaa toisinaan raastaa hermojakin, mutta Tahvon kanssa on aina mitä mukavinta tehdä reissuja, koska se on täysillä mukana yhteisessä tekemisessä ja sen kanssa hyvä "yhteinen sävel", eli se muun muassa tottelee hienosti.

Allaolevaa kuvaa jos katsoo tarkkaan, huomaa siellä talon kohdalla, jonkin verran sen alapuolella mustan pisteen. Tämä musta piste on varis, joka pellolla seikkaili samaan aikaan kuin me Tahvon kanssa. Tahvo katseli variksen touhuja välillä kiinnostuneena. (Varista ei vahingoitettu kuvauksissa)

Joulukuu, kurakelikuu

Joulukuun puolelle ollaan hypätty ja joulu lähestyy kovaa vauhtia, mutta ruoho vihertää kuin kesällä konsanaan ja kuralätäköt lätisee. Ellakin tässä maanantaina napatussa kuvassa katselee pihalla, että jos ei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan.. ♪ ♫

Nämä mutaiset säät eivät ole sitten millään mieleeni, etenkin kahden pitkäkarvaisen koiran omistajansa. Tyyne on vielä helppo "pyyhkäistä" puhtoiseksi, mutta pojat ovat lenkkien jäljiltä kuin kaksi eteenpäin vyöryvää mutapaakkua.

Vaan jos ei huonoa, niin jotain hyvääkin leudoista keleistä! Minulla on tapana kesäaikaan tarjota koirille paljon lihaisia luita, koska koirien on niitä hyvä pihalla syödä. Helposti palelevalle Tyynelle ei voisi kuvitellakaan talvella antavansa pihalle syötäväksi kylmiä luita.

Vaan vielä ei ole lunta ja lämpötilakin siinä kohdassa, että voi antaa jengille pihalle pakasteluut syötäväksi - Tyynelle vain ruokailun ajaksi takkia päälle niin avot!☺