Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaninruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaninruoka. Näytä kaikki tekstit

16. lokakuuta 2015

Syyssäätä ja pupupotilasta

Tämä on taas ties kuinka mones kerta kun samasta asiasta hihkun, mutta ei mahda mitään - ihanat säät ja ihana luonto! Kummasti kelpaa siellä ja täällä jolkotella koirien kanssa, kun kauniita värejä kaikkialla. Välillä sitä on oikein kameraakin ottanut vähän matkaan mukaan.


Pölypallona luokses pompin.. ♪



  
Kerroin aikaisemmassa postauksessa Saku-papparaisen olevan potilaana, kun papalle iski todella raju tulehdus toiseen silmään. Se oli mahdollisesti saanut esimerkiksi heinästä tai oksasta pienen osuman silmäänsä, josta bakteeri päässyt sarveiskalvon alle muodostamaan tulehduspesäkkeen.

Kolmeen kertaan käytiin Sakun kanssa eläinlääkärissä silmän vuoksi ja jatkettiin lääkitystä, kunnes saatiin lopulta "terveen paperit". Sakun silmä on siis taas entisessä loistossaan ja pappa voi hyvin! Muutaman kuukauden kuluttua papalle tulee ikää 7-v ja ja toivon niin kovasti, että vuosia olisi vielä monia edessäpäin.

Ja sitten pappapupuista pikkupupuihin  - eilen tuli kääpiöluppalapsille ikää tasan viisi viikkoa. Naperot ovat jo hauskasti oppineet jääkaapilla kerjäämisen jalon taidon - niin sitä pitää tenavat! Illalla kun ovat täällä vapaana juoksemassa ja joku sattuu jääkaapin oven avaamaan, on pian emo ja lapset kiipeämässä housunlahkeita pitkin ylöspäin ruoan toivossa. Ja tokihan sieltä sitten helposti jotain tippuukin...

"Niin hyvää ettei sanotuksi saa.."

Nyt kun eletään lokakuun puoliväliä, niin "ulkoruokinta" on kokoajan vähäisempää. Ruohoa ja voikukanlehtiä toki piisaa yhä, samoin puissakin on vielä lehtiä, mutta yhä suuremmassa määrin on alettu taas turvautumaan kaupan valikoimiin - jota onneksi riittää.

Viimeisimmällä kanien "ruokakaapintäydennysreissulla" pupuille mukaan tarttui lehtikaalia, retiisejä, fenkolia, kurkkua, palsternakkaa ja lanttua:


Vaan vielä lehtipuissakin on lehtiä, osassa jopa vihreitä. Meillä erityisesti jalava ja pähkinäpensas ovat vielä melko vihreälehtisiä, joten ainakin tällä hetkellä siis yhä riittää kaneille jopa vihreää syötävää. Ruffe tässä nautiskelee pähkinäpensaan oksista/lehdistä:


Ja tähän loppuun vielä "seitsemän töpön jengistämme" yksi kuva, jonka Facebook-sivulla ehdinkin julkaista jo tovi sitten.

Kaikki eivät kuitenkaan Facebookissa ole eikä näin ollen siellä kuvia käy katselemassa, joten tokihan myös tänne kuva jengin hauskasta värisävyjen mukaan asettautumisesta kipon ympärille. Vielä kun olisi yksi valkoinen jengissä enemmän, niin olisi peräti täysin vuorotellen.. :)

Tumma, vaalea, tumma, vaalea....

27. lokakuuta 2014

Pupujen pupellettavat

Kun vielä aktiivisesti kasvatin kaneja ja kotonakin oli töpöhäntiä enemmän, kului tuoreruokian huomattavasti suurempi määrä. Nykyään kun töpöttelee viisi kania, sekä tällä hetkellä vielä kaksi kyläilevää kasvattineitokaista joista toisella poikaset, ei ruokaa enää tarvitse ihan kärrykaupalla kotiin kantaa ☺

Lidl on hyvä paikka tuoreruokien ostoon, koska siellä on usein hyviä tarjouksia - ja vaikka ei olisikaan, niin kasvisten hinnat ovat hyvin asiallisia. Tänään täydensin töpöjen tuoreruokavarastoja joten koriin ja sen kautta kotiin päätyi paprikaa, retiisejä, kiinankaalia, villirucolaa ja parsakaalia.


Puput ovat ihania kun ne ruoka-aikaan kaikki viisi korvaparia rientävät juoksujalkaa luokseni ja sitten pyörivät ympärilläni, pyrkien kiipeilemään lahkeitani pitkin tai venyttämällä itsensä mahdollisimman pitkäksi, takajaloillaan seisoen.

Eilen illalla laitoin salaattia aktivointipalloon ja kun sitten kuljettelin sitä kohti kiinnityspaikkaa, puput pomppivat pallon perässä kuin krokotiilit veden pinnalla lipuvan lihapalan kimpussa, leuat loksuen. Pallo kiinni ja hopsisheijaa, koko jengi kimpussa ☺