3. huhtikuuta 2018

Karvapuustin vuosi 2017



Koska Karvapuusti vietti koko viime vuoden ommoo lommoo, on mukava kerrata tänne hieman koostetta viime vuoden touhuista ja tapahtumista - eli mitä kaikkea Karvapuustin perheeseen vuoden aikana kuului.

Viime vuoden kesään mahtui niin paljon sateisia päiviä, että tunne akvaariossa asumisesta ei ollut kovinkaan kaukana - etenkin meidän asuinalueellamme, jossa sadetta kertyi huomattavassa määrin suuremmin moneen muuhun alueeseen nähden.

Aurinkoisiakin päiviä onneksi mukaan mahtui ja niiden aikana nautittiin täysillä muun muassa omasta pihasta. Rakastan pihaa ja siellä olemista kesäaikaan. Ei sitä oikein osaa sanoin kuvaillakaan millaista iloa siitä saa - kun saa vain olla pihalla, eläimet saavat nauttia pihalla olemisesta, luonto valtaa tontin ja keväästä lähtien saa istutella erilaisia kukkasia ympäriinsä kaunistamaan ♥


Kanijengille valmistui viime kesänä uusi ulkotarha, jolla on kokoa noin 12 neliön verran. Lopullista kattoa ei siihen kuitenkaan saatu, joten sen virkaa toimitti suuri pressu. Tälle kesälle katto kuitenkin olisi tarkoitus rakentaa, ennen kuin puput pääsevät muuttamaan sinne.

Varsinaisen ulkotarhan lisäksi pupuja on ollut aina kauniilla ilmoilla mukava ulkoiluttaa nurmikoille asetettavissa aitauksissa, jotka voi siirrellä aina seuraavaan kohtaan, kun yhdestä on nurmi nakerreltu nysäksi. Nurmikkoaitaukset on mukavinta asettaa aina mahdollisimman lähelle tätä paikkaa:

Omenapuun alla on paikka, jossa on mukava viettää aurinkoisina päivinä hetkiä, ihan vain katsellen ja kuunnellen - milloin niitä pupujen pompotteluja ja nurmikon mussutusta, milloin lintujen laulua, milloin kimalaisten pörinää.

Toisinaan siinä istuessa voi kuulla kurnutustakin, etenkin iltapäivästä eteenpäin, sillä pihallamme elää kesäaikaan paljon sammakoita ja etenkin yksi, oletettavasti aina sama tyyppi, tapaa tulla nykyään joka kesä pihallemme kurnuttelemaan kovaan ääneen :) ♥


Kaniperheessä tapahtui viime vuonna monia muutoksia. Perheen vanhin mummupupu Miina kuoli juhannuksena, vajaan 8-v iässä. Loppuvuonna tuli Ella-wienerin aika, neidin ollessa 4-vuotias. Ellan kohdalla tällaista aikaisempaa poismenoa osasi onneksi odottaakin, koska hieman kookkaampi kani kyseessä.

Reissailu kuuluu myös oleellisena osana kesään ja yksi mieluisin tapa meille on vuokrata jostain päin Suomea mökki, johon miehen ja koirien kanssa suunnata lomanviettoon. Viime vuonna olimme suloisella hirsimökillä lammenrannalla, kaukana kaikesta. Koiria myöten nautimme olostamme ♥


Vierailimme koirien kanssa myös mm. Seitsemisen kansallispuistossa. Siellä olisi vaikka kuinka paljon näkemistä, me näimme siitä kauneudesta pienen palasen reissullamme.


Tulin myös käyneeksi katsomassa Kiikunlähteen, joka on Hollolassa sijaitseva luonnonlähde. Metsän keskellä, turkoosin sävyssä siintävä vesi oli aivan äärimmäisen kaunista katseltavaa.


Syksyllä jatkui sateiset säät, mutta sinne sateen sekaan sattuessa kauniimpia päiviä, tuli käytyä ulkoiluttamassa kameraa syksyä ikuistellen.


Loppuvuodesta myös kissamäärämme väheni yhdellä, kun alkoi tulla hyvin selväksi, että Vilma stressaa muiden kissojemme läsnäoloa. Tilanne eli kaikenkaikiaan noin 1½ vuoden ajan, jonka aikana kokeilimme tilanteeseen avuksi muun muassa rauhoittavaa adapteria, mutta tilanne ei muuttunut mihinkään - Vilma purki stressaamistaan pissaamalla ympäriinsä.

Vilma muutti loppuvuodesta kissatalon kautta uuteen perheeseen ainoaksi kissaksi. Vilman lähdettyä ja Manun & Karvisen jäätyä, vaikutti myös Karvisen käytös muuttuneen hieman rauhallisemmaksi verrattuna siihen, millainen se oli Vilman vielä meillä eläessä.

27. maaliskuuta 2018

Kevään kaipuu

Kiihkeä keväänkaipuu kaivertaa koloa rintaan. Huhtikuu on ovella odottelemassa käynnistymistään, mutta ulkona on pääosin vielä melko talvista valtavine pakkasineen ja lumihankineen.

Päivä päivältä huomaan ajatusteni suuremmin siintävän keväässä, ajassa jossa hanget ovat haihtuneet ja maasta nousee monenlaisia väriä. Tätä ihanaa aikaa odotellessa, on tullut selailtua menneiden vuosien kuva-albumeja. Kevään kauneutta vuosien varrelta.



Pihamme ympäristössä kasvaa todella runsaasti saniaisia ja niitä on myös valtava tiheä pusikko yhdessä pihamme laidassa. Ne ovat täyteen kokoon kasvettuaan valloittava näky ja pienenä maasta ponnistaessaan suorastaan sympaattisia "kevätrullia"


Pihalla on kesäisin myös paljon sammakoita ja aina toisinaan eksyy sinne seikkailemaan rupikonna tai parikin. Näiden liikkuminen sammakoihin verrattuna on veikeää, sillä etenkin hieman isommat konnat loikkimisen sijasta kävelevät, tai loikkaavat sammakoihin verrattuna leppoisan laiskahkosti lössähtäen.


Rupikonnien silmät ovat todella kauniin sävyiset, kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata. Sammakot ja konnat ovat aina todella odotettuja vieraita pihallamme ja olemme mielissämme, kun piha-altailla yleensä viihtyy useita sammakoita :)


Hämeenlinnan Aulanko on yksi mielipaikoistani niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Keväisin siellä saa seurailla lintujen kosiomenoja ja sittemmin pieniä untuvaisia kuoriutuneina.




En varmasti ole ainoa, joka kovasti kaipaa näitä aikoja... :) ♥

25. maaliskuuta 2018

Kerran Karvapuusti, aina Karvapuusti


Jo kuukausien ajan olen pyöritellyt mielessäni Karvapuustiin kirjoittamista. Karvapuustiin, joka elämän pyörteissä jäi oman onnensa nojaan. Vaan kuinka ollakaan, nyt on aika siirtyä tuumailusta toteutukseen - paluu blogiin! Pientä pintaremonttiakin on niin sanotusti ilmassa, sillä blogi sai pientä kasvojenkohotusta ulkoasun suhteen. Koska karvaperheessämmekin on tapahtunut muutoksia, oli myös pitkään palvelleen bannerinkin aika poistua ja tilan valloitti nyt uusi ajankohtaisempi banneri.

Viimeisin vuosi on pitänyt sisällään monenlaisia mietintöjä, koska vuoden 2016 loppupuolella sairastuin allergiseen astmaan. Oireeni keskittyivät heti alkujaan vain lintuihin ja kaneihin, eikä siis lainkaan esimerkiksi koiriin tai kissoihin. Kaikkein pahimmat oireet olivat kanojen kanssa. Kesäaika kanojen kanssa sujui hyvinkin helposti, koska ne tapasivat sipsuttaa suurimman osan päivästä ulkosalla aiheuttamatta oireita sisätiloissa, mutta muu aika vuodesta olikin toinen juttu. Sinniteltyäni oireiden kanssa vuoden verran, muutti rakas rouvasväki uuteen kotiin viime syksynä.

Toinen oireita aiheuttava on kanit, mutta niiden kanssa oireet eivät ole lainkaan niin rajuja kuin kanojen kanssa. Asiaa on kuitenkin jo vuoden verran tullut enemmän ja vähemmän mielessä pyöriteltyä ja koska oireita kuitenkin on, tulin johtopäätökseen, että nyt on aika pitää kotona vain muutama pupu, jotta tilanne helpottuu. Moni pupu onkin nyt muutaman viimeisen kuukauden aikana muuttanut ihaniin uusiin koteihin ja luoksemme jäi kolme pupua.

Viime syksynä rakensin kaneille kokonaan uudet asuintilat kanilaan, eli talomme viereiseen rakennukseen, jossa puput majaansa pitävät. Suurin osa asunnoista on nyt jäänyt tyhjilleen, mutta karsinat ovat kotiin jääneiden pupujen käytössä. Alla olevissa kuvissa näkyy hieman näitä pupujen uusia asuntoja, sekä Hennin uusi söpö heinäkärry :)

Pöyt.. kärry on katettu :)
"Jassoo, naapurilla on uusi kärry.."



Tulin tämän söpön heinäkärryn ostaneeksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirppikseltä, vieraillessamme yhdistyksellä tämän kuun alussa. Useiden kissojen lisäksi yhdistyksellä oli useita toinen toistaan hurmaavampia pupuja etsimässä uusia koteja. 

Kodittomia eläimiä on suorastaan surullisen paljon ja aina kun näitä näkee, toivoisi voivansa oleva kykenevä kantamaan ne kaikki kotiin tarjoten jokaiselle hyvän elämän. Käytännössä tämä ei tokikaan ole mahdollista aivan tällä tavoin, mutta se mitä itse kykenee tekemään, on tiedottaa eteenpäin ihmisille mahdollisuudesta valita perheeseen poikasen tai pennun sijasta aikuinen koditon. Löytöeläimet ja eläinsuojelutoiminta on onneksi tänä päivänä aika kiitettävästi päässyt näkyviin ja yhä useammalle ihmiselle aikuinen kodinvaihtaja on tietoinen valinta.

Meidän kaikki puput on kesän tullen tarkoitus totuttaa yhteen jengiin, jolloin ne pääsevät muuttamaan viime kesänä rakennettuun ulkotarhaan. Ennen pupujen "kesälaitumelle" muuttamista, on kuitenkin operaationa rakentaa ulkotarhaan uusi katto. Viime vuoden kesä oli niin sateinen, ettei lopullista, kunnollista kattoa tullut missään vaiheessa rakennettua, vaan pressu ajoi hommansa halki Suomen sateisen suven.

Tänä vuonna puolestaan näyttää kevät olevan hieman karkuteillä, sillä huhtikuu jo huhuilee ovella, mutta lunta tupruttaa ja pakkasta piisaa. Viime päivinä kuitenkin näyttäisi jo niitä keväänkin merkkejä alkaneen enemmän pukkaamaan ja koirien kanssa on ollut ihanaa ulkoilla aurinkoisilla säillä. Odottelen jo kovasti aikaa, jolloin lumet katoavat ja saa aivan uutta iloa kulkea kameran kanssa luonnossa, luonnon heräämistä ikuistaen. Nyt on kuitenkin ollut tyytyminen halki talven sinnitelleiden lehtien ja risujen kuvaamiseen - onneksi koirat ovat aina yhtä eläväisiä kuvauskohteita :) ♥


Olisi mukava kuulla, vieläkö blogin vanhoja lukijoita on mukana blogimaailmassa.
Mitä juuri sinulle kuuluu? :)

22. joulukuuta 2016

Hyrinäriepu


Meidän perheen kissapoppooseen kuuluu oleellisena osana myös yksi lattiariepu, jonka aina yhtäkkiä huomaa levähtäneen keskelle lattiaa - tietysti yleensä siihen kohdin, mistä eniten kuljetaan.

Ramasoo. Tarvii ommoo lommoo.

Mikäli illalla tai yöllä hipsuttelee huoneesta toiseen, valojen laittaminen on enemmän kuin suotavaa, sillä vaikka reitin omassa kodissa sokkona osaisikin, saattaa pimeydessä vaania erinäisiä "muuttuvia tekijöitä".

No ei tässä kuule kummempia, kunhan hengaan

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun illalla myöhään vessaan (jääkaapille..) hiippaillessa on keskellä lattiaa retkottanut se sama tuttu riepu kuin päiväsaikaankin. Siinä saa pitää askeleet varovaisen kevyenä.. :)

19. joulukuuta 2016

Räsyjä ja ruusunmarjoja

Päätin näin talven kunniaksi levittää kanilaan lisää mattoja lattialle. Pupujen tilaa värittävätkin nyt ihanat monenkirjavat räsymatot. Pupujen kelpaa pomppia ja pönöttää pehmoisalla pinnalla ja samalla se lisää omaakin viihtyvyyttä vallan vietävästi! :)


Matot ovat toki haastavampi pitää puhtaana, joten olenkin harjalla huiskaamisen lisäksi hurruttanut mattoja myös imurilla. Jotta välttyisi imurin kantamiselta edestakaisin kanilan ja oman kotikolon väliä, on imurin hankinta kanilan puolelle ollut enemmänkin mielessä.. :)

On aivan mahtavaa kuinka tilassa viihtyy vain enemmän ja enemmän, mitä suuremmin sitä muokkaa "oman näköisekseen" ja viihtyisämmäksi eläimille. Milloin sitä konttailee matolla kaneja silitellen, kanojen kotkotuksia katsellen (niiden luultavasti kotkotellessaan toisilleen, että siinä se eukko taas konttaa ja kyylää) tai pupuille herkkuja piilotellen. Tai ruokailevia rusakoita kuvaillen:

Henni
"Hus, häivy siitä. Tahtoo syödä rauhassa"

* Nyt se kyylä ei näe mua. Mahtaa sitä ottaa päähän, hihhihiii... *
Henni & Taimi
"Vieläkin se kyylä on siinä. Eikö se ole ennen nähnyt puputtavia pupuja?"

Räsymatot on selkeästi hyväksytty ja hyväksi todettu tyttöjenkin osalta, koska illallispelletit maistuivat mielummin sen pehmoiselta pinnalta kuin kipon käkkyrästä. Alimmassa kuvassa etummaisena on Taimi. Tytöissä on piirteissä huomattavan paljon samaa näköä, mikä tosin ei ole ihmekään koska tytöillä on sama isäukko.

Pupuille on kiva piilotella sinne ja tänne herkkuja, joita ne sitten hieman pupusta riippuen etsivät innokkaasti tai vähemmän innokkaasti. Erityisesti kuivatut banaanilastut, ruusunmarjat ja gojimarjat ovat suurta herkkua, joita etenkin "vainukoiraksikin" kutsuttu Henni tomerasti tonkii, nenä vinhasti väristen pitkin lattiaa.

11. joulukuuta 2016

Elämän kipeät karikot

Olen tullut viime aikoina aivan erityisen paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Tämä vaikutus voi nimittäin olla jotain niin suurta, ettei sille välttämättä ole keksitty oikeastaan sanojakaan ja se korostuu erityisesti silloin, kun elämässä kohtaa asioita, jotka tuntuvan olevan liian vaikeita mielen käsiteltäväksi. Kerron nimittäin nyt jotain, mikä riuhtaisi maton jalkojeni alta kolme kuukautta sitten. Jotain, minkä kirjoittaminen tänne on ollut mahdotonta tähän asti, mutta nyt sen kuitenkin haluan kirjoittaa.

Tämä vuosi on ollut monin tavoin rankka, mutta syyskuussa se kaikki kulminoitui äärimmäiseen henkiseen tuskaan - menetin isäni. Isäni äkillisesti sairastui vakavasti elokuussa ja viikkojen jatkuva huoli ja pelko räjähti lopullisesti, kun syyskuun puolivälissä isäni kuoli. Oman vanhemman menetys on niin suunnattoman hirveä kokemus, ettei sille ole oikeasti ole olemassa sanoja - tai mikäli on, minä en ole niitä onnistunut löytämään.

Ystävien ja perheen tuki on ollut tärkeää - niin äärettömän tärkeää. Samalla olen tullut paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Nimittäin, ainakin omalla kohdallani huomaan kuinka suuri se vaikutus voikaan olla.

Nöf, nöf

On niin hieno tunne, kun valtavan surun keskellä koira käpertyy viereesi, katsoo suurilla silmillään ja laskee pehmeästi tassunsa kädellesi. Se, kun näet kissan kiertyvän hyrisevälle kerälle sohvalle, nauttien olostaan. Se kuinka katselet kanien tyytyväisinä loikkivan tai jyrsien ruokiaan, posket pulleasti pyörien.

Eläinten hyvinvointi on tässä kaikessa oikeastaan se avainsana. Kun eläinten näkee ja kokee voivan hyvin, on se juuri se asia, joka vaikuttaa omaankin mielialaan. Tämä on myös eräänlainen onnellinen oravanpyörä: suurissa suruissakin sukeltaessaan saa voimaa hoitaa eläimet niin, että ne voivat hyvin ja näin ollen vastavuoroisesti nostavat omaa mielialaa.

Kanila on itselleni ollut aina sellainen "toinen olohuone" jossa aika kuluu siivillä. Mikäli tiedän aamulla olevan aikainen herätys, saatan illalla viimeisen kerran mennä käymään pupujen luona "ihan vain pikaisesti" tarkistaakseni kaikilla olevan varmasti juomaa ja ruokaa, sekä sammuttamaan valot. Vaan kuinka ollakaan, saatan huomata kuluttaneeni siellä aikaa parikin tuntia. Siellä aika vain pysähtyy - tai tarkemmin ottaen tuntuu siltä, sillä ikävä kyllä se kello todellisuudessa kuitenkin jatkaa juoksemistaan.. :)

Mutta pupula, siellä se aika pysähtyy. Sitä vain pysähtyy hetkeen, nauttien mitä mainioimmasta seurasta syöttäen, silitellen ja sylitellen.





Uudistin vastikään töpöjengin asumusta sikäli, että päätin kokeilla asumuksen pohjallisena pelkän purun sijasta puru-turveseosta. Kun on tottunut vaaleaan, valoisaan puruun, oli hieman tottuminen uuteen ilmeeseen, mutta se on tuntunut olevan erittäin hyvä ratkaisu. Puputkin tuntuvat kovin pitävän pehmoisesta turpeesta asumuksessaan ja myös innostuvat sitä välillä kaivelemaan.





Huomatkaa laajimmassa kuvassa näkyvä haukkarivistö orrellaan.. :)