Karvaperheen kasvatus

Pienen vauvan äitinä sitä huomaa aina toisinaan kulkevansa enemmän tai vähemmän väsymyksestä väärällään ja peilistä saattaa yllättäen kurkistella jonkinasteinen pandakarhun irvikuva mustineen silmänalusineen. Mutta väsynyt tai ei, touhua riittänyt: meidän eläinperheessä on nimittäin ehtinyt tapahtua viimeisen viikon aikana :)

Reilu viikko sitten onnistuin sattumalta luomaan katseeni ilmoitukseen, jossa etsittiin kiireellä paikkaa luppapojalle. Siinä ei sitten kauan mennytkään kun leppoisa luppapoika jo saapuikin meille majailemaan:

Jep, tässä mä oon. Saisko kuule porkkanaa jälkkäriks?

Kanin taustoja miettien, jännitin hieman kuinka säikky pupu sieltä saapuu, mutta poika osoittautui erittäin rohkeaksi ja leppoisaksi tyypiksi. Oli ihana nähdä kuinka hyvin se otti tilansa omakseen välittömästi. Otsarapsutukset ovat poitsusta selkeästi hyvin miellyttäviä ja ruoka-aikaankin se pompottelee pirteästi luokseni luppakorvat liihottaen!

"Ei näy porkkanaa täälläkään.. on se kumma kun ei tarjoilu pelaa"

Lopetusuhan alta haettiin myös kanoja, sekä kukko joka oli jäänyt yksin asumaan tilalleen koko perheen muutettua ulkomaille. Kanat tuli läheltä, mutta kukko haettiin parinsadan kilometrin päästä, jossa se yksin navetassa odotteli.

On ollut mukavaa huomata, kuinka elämä on alkanut ikään kuin palata uomiinsa raskauden jälkeen - se kun sai kohdallani aikaan aivan hirveitä allergia- ja astmaoireita. Lopulta olin oireineni siinä pisteessä, että pelkkä eläinten lähellä oleminen sai vointini räjähtämään lähes käsiin. Jännitin kovasti kuinka käy, jääkö oireet raskauden päätyttyäkin, mutta onneksi ei! Olen kiitollinen ♥

Masukesä

Suomen kesä tuntuu yleisestikin liian lyhyeltä, mutta tänä vuonna se oli omasta mielestäni aivan erityisen lyhyt. Suorastaan pätkä. Tällä ajan ohikiitävällä etenemisvauhdilla lienee tekemistä sen kanssa, että olin suurimman osan kesästä raskaana - heinäkuun loppupuolella meille nimittäin syntyi esikoinen, pieni tytär ♥

Raskausaika kului kepeästi, mutta viimeisinä viikkoina tunsin itseni (normaalia enemmän) rantautuneeksi ryhävalaaksi. Kesä siis suuresti sujui masun kanssa hyllymisessä paikasta toiseen, samalla kun sisuskalujani potkittiin uuteen uskoon harva se hetki :-)

Kesään mahtui kuitenkin aivan lukemattoman monia kauniita päiviä! Kanit saivat tänä kesänä nauttia aivan toden teolla ulkoilusta nurmiaitauksessaan, koska säät sallivat sen mitä mainioimmin. Aivan kesän alussa kanien ulkotarhaan myös rakennettiin uusi tukeva peltikatto, jonka rakentaminen edellisekesänä jäi huonojen säiden (tai laiskuuden) vuoksi. Tänä kesänä kanit ovat siis saaneet nauttia elämästään tukevan peltikaton alla.

Mikäli tarhan etuseinässä näkyvä "verhoilu" herättää kysymyksiä, kyseessä on aurinkosuoja. Kesällä etenkin keskipäivän aikaan aurinko paistaa suoraan kanitarhaan, joten tästä syystä etuseinällä on verho estämässä paahdetta. Vanha suihkuverho muuten kyseessä, mitä mainiointa uusiokäyttöä hiiola-hei :-)

Keväällä ja alkukesästä tuli käytyä vielä tuttuun tapaan talsimassa luonnossa - ennen kuin vauvavatsan kanssa lyllertäminen alkoi käymään liian tukalaksi kumpareiden ylitse kömpimiseen.

Kevät on lempiaikani vuodesta ja joka vuosi sitä odotan yhä suuremmin. Kamera kaulaan, koira kaveriksi ja yhdessä luontoon! Nämä kuvat ovat tämän vuoden keväältä ♥

Kesään mahtuu aina myös oleellisena osana järvellä soutelu - luonnollisesti koirien kanssa yhdessä. On aina hymy hyvin herkässä, kun nallet pomppaavat kilpaa veneeseen ja siellä seilatessamme sitten tähyilevät maisemia.

Yksi kauneimmista maisemista joita itse tiedän, on auringonlasku järven taakse. Se on niin lumoavan kaunis näky, etten ikinä kyllästy siihen. Tämän vuoksi järvenselälle soutelunkin ajoittaa mieluusti kesäiltaan, jolloin aurinko hiljalleen hiipuu horisontin taakse. Tätä täydellistä maisemaa on tallettanut taas mielensä sopukoihin, jotta sitä jaksaa odotella jälleen ensi kesään.

Yhteiselo lapsen ja pörröisten perheenjäsenten kanssa on lähtenyt alusta saakka sujumaan hienosti. Odotan mielenkiinnolla aikaa, kun lapsikin kasvaa ja alkaa yhä enemmän kiinnittämään huomiota ympäristöönsä - ja karvaisiin perheenjäseniin.

Kunhan pieni liikkeelle lähtee, tulee eteen varmasti myös haasteita, lähtien aina siitä, että täällä jokaisella on oikeus olla omassa rauhassa niin halutessaan - oli kyseessä sitten koira, kani tai kissa. Toisin sanoen, jokaisella on oltava paikka jossa tietää saavansa olla rauhassa.

Mielenkiinnolla tulevaa odotellen :-)

Kevätpuput ja kimalaistiedote

Kevät on vihdoin täällä! Toisin sanoen, jopa meidänkin pihalla. Tonttimme, joka on erityisen mieltynyt pitämään kiinni hankikorkeuksistaan vielä silloinkin, kun naapurit jo haravoivat lehtiä kasaan omilla pihoillaan, on luopunut lumista yllättävänkin nopealla tahdilla. Keväiset ja kesäiset pihapuuhastelut ovat siis läsnä :) ♥

Viime kesänä rakensimme pupujengille uuden ulkotarhan, jonka katto ei kuitenkaan missään vaiheessa vuotta valmistunut, vaan sen asiaa ajoi pressu. Nyt uuden, tukevan katon rakentaminen on kuitenkin hyvässä vauhdissa ja viimeisiä silauksia vaille. Ilmatkin alkavat näyttämään siltä, että pian pääsee pupupoppoo sinne muuttamaan. Ulkoilukausi kuitenkin aloitettiin tältä vuodelta nurmiaitauksessa pomppien, kun vappuaattona oli sääkin mitä mukavin.

Ennen kuin poppoo ylipäänsä pääsee muuttamaan varsinaiseen ulkotarhaan, täytyy niiden toimeentulo olla ensin kunnossa. Jaska, Kira ja Henni on siis tarkoitus totuttaa yhdeksi jengiksi. Etenkin leikkaamattomien tyttökanien yhteen totuttaminen keväällä on hieman haastellisempaa, mutta hyvin näyttää porukka hiljalleen muotoutuvan.

Henni ja Jaska ovat päässeet kenties läheisimmiksi tässä vaiheessa, sillä vaikka Henni yhä ahkerasti Jaskan selässä hyppii yhdessä ollessa, jotta tietää jätkä varmasti tossun alla olevansa, saattaa välillä yllättää näinkin hempeä näky:

Korvien lipsuttaja Jaska työntouhussa, Henni rentoutuu 

Jaskan Jänisjooga Oy

Minä kyllä niin mieleni pahoitin kun ulos raittiiseen ilmaan toivat

Loppuun pieni, mutta tärkeä tiedonjyvänen tai muistutus kaikille luontorakkaille. Elämme aikaa, jolloin erilaiset osat luontoa heräävät - ja näistä yksi on kimalaiset. Vielä tarkemmin ottaen kuningattaret, jotka talvehtivat ja heräävät keväällä perustaakseen uudet yhdyskunnat.

Kimalainen on äärettömän tärkeä pölyttäjä, jolla on tärkeä tehtävä muun muassa marjasadon suhteen. Kimalainen on luonnonmarjojen tärkein pölyttäjä ja on laskeskeltu, että pelkästään yhden ainoan kuningattaren tappaminen keväällä voi vaikuttaa jopa 10-20 kilon vähennykseen marjasadossa.

Tähän aikaan vuodesta voi esimerkiksi lattialla ryömiskellä hieman huteran oloisia kimalaiskunigattaria, jotka ovat heränneet talvilevoltaan. Sen sijaan, että takertuisi lähimpään sanomalehteen ja rullaisi sen litistääkseen kotiinsa tunkeutujan, voi päinvastoin tehdä ison palveluksen luontoa ajatellen - auttamalla pörriäisen hieman jaloilleen. Esimerkiksi sokerivesi tai hunaja on oivallista ravintoa, jolla talviuniensa jälkeen pöpperöisen työläisen saa kuntoon.

Kuten viime vuodenkin keväänä, löytyi meiltä sellainen tänäkin keväänä kanilan lattialta pökerryksissä, jalat kohti kattoa. Pörröpeppu saa tällä hetkellä hieman vahvistua hunajaa nauttien - päästäkseen sitten ulos jatkamaan sukua ja ahkeroimaan.

Viime vuonna löytämäni kuningatar oli heikossa kunnossa useita päiviä, kunnes se muutamien päivien hunajadieetin jälkeen yllätti eräänä aamuna, vihdoinkin pörisemällä kovasti väliaikaisessa majapaikassaan - muovirasiassa. Se pääsi lentoon ulos ja toivon kovasti tämänhetkisenkin "potilaan" vahvistuvan ja pääsevän sitten liikkeelle. Hunaja ainakin tekee erittäin hyvin kauppansa - kuten oheisesta kuvasta voi huomata :) ♥

Karvapuustin vuosi 2017

Koska Karvapuusti vietti koko viime vuoden ommoo lommoo, on mukava kerrata tänne hieman koostetta viime vuoden touhuista ja tapahtumista - eli mitä kaikkea Karvapuustin perheeseen vuoden aikana kuului.

Viime vuoden kesään mahtui niin paljon sateisia päiviä, että tunne akvaariossa asumisesta ei ollut kovinkaan kaukana - etenkin meidän asuinalueellamme, jossa sadetta kertyi huomattavassa määrin suuremmin moneen muuhun alueeseen nähden.

Aurinkoisiakin päiviä onneksi mukaan mahtui ja niiden aikana nautittiin täysillä muun muassa omasta pihasta. Rakastan pihaa ja siellä olemista kesäaikaan. Ei sitä oikein osaa sanoin kuvaillakaan millaista iloa siitä saa - kun saa vain olla pihalla, eläimet saavat nauttia pihalla olemisesta, luonto valtaa tontin ja keväästä lähtien saa istutella erilaisia kukkasia ympäriinsä kaunistamaan ♥

Kanijengille valmistui viime kesänä uusi ulkotarha, jolla on kokoa noin 12 neliön verran. Lopullista kattoa ei siihen kuitenkaan saatu, joten sen virkaa toimitti suuri pressu. Tälle kesälle katto kuitenkin olisi tarkoitus rakentaa, ennen kuin puput pääsevät muuttamaan sinne.

Varsinaisen ulkotarhan lisäksi pupuja on ollut aina kauniilla ilmoilla mukava ulkoiluttaa nurmikoille asetettavissa aitauksissa, jotka voi siirrellä aina seuraavaan kohtaan, kun yhdestä on nurmi nakerreltu nysäksi. Nurmikkoaitaukset on mukavinta asettaa aina mahdollisimman lähelle tätä paikkaa:

Omenapuun alla on paikka, jossa on mukava viettää aurinkoisina päivinä hetkiä, ihan vain katsellen ja kuunnellen - milloin niitä pupujen pompotteluja ja nurmikon mussutusta, milloin lintujen laulua, milloin kimalaisten pörinää.

Toisinaan siinä istuessa voi kuulla kurnutustakin, etenkin iltapäivästä eteenpäin, sillä pihallamme elää kesäaikaan paljon sammakoita ja etenkin yksi, oletettavasti aina sama tyyppi, tapaa tulla nykyään joka kesä pihallemme kurnuttelemaan kovaan ääneen :) ♥

Kaniperheessä tapahtui viime vuonna monia muutoksia. Perheen vanhin mummupupu Miina kuoli juhannuksena, vajaan 8-v iässä. Loppuvuonna tuli Ella-wienerin aika, neidin ollessa 4-vuotias. Ellan kohdalla tällaista aikaisempaa poismenoa osasi onneksi odottaakin, koska hieman kookkaampi kani kyseessä.

Reissailu kuuluu myös oleellisena osana kesään ja yksi mieluisin tapa meille on vuokrata jostain päin Suomea mökki, johon miehen ja koirien kanssa suunnata lomanviettoon. Viime vuonna olimme suloisella hirsimökillä lammenrannalla, kaukana kaikesta. Koiria myöten nautimme olostamme ♥

Vierailimme koirien kanssa myös mm. Seitsemisen kansallispuistossa. Siellä olisi vaikka kuinka paljon näkemistä, me näimme siitä kauneudesta pienen palasen reissullamme.

Tulin myös käyneeksi katsomassa Kiikunlähteen, joka on Hollolassa sijaitseva luonnonlähde. Metsän keskellä, turkoosin sävyssä siintävä vesi oli aivan äärimmäisen kaunista katseltavaa.

Syksyllä jatkui sateiset säät, mutta sinne sateen sekaan sattuessa kauniimpia päiviä, tuli käytyä ulkoiluttamassa kameraa syksyä ikuistellen.

Loppuvuodesta myös kissamäärämme väheni yhdellä, kun alkoi tulla hyvin selväksi, että Vilma stressaa muiden kissojemme läsnäoloa. Tilanne eli kaikenkaikiaan noin 1½ vuoden ajan, jonka aikana kokeilimme tilanteeseen avuksi muun muassa rauhoittavaa adapteria, mutta tilanne ei muuttunut mihinkään - Vilma purki stressaamistaan pissaamalla ympäriinsä.

Vilma muutti loppuvuodesta kissatalon kautta uuteen perheeseen ainoaksi kissaksi. Vilman lähdettyä ja Manun & Karvisen jäätyä, vaikutti myös Karvisen käytös muuttuneen hieman rauhallisemmaksi verrattuna siihen, millainen se oli Vilman vielä meillä eläessä.

Kerran Karvapuusti, aina Karvapuusti

Jo kuukausien ajan olen pyöritellyt mielessäni Karvapuustiin kirjoittamista. Karvapuustiin, joka elämän pyörteissä jäi oman onnensa nojaan. Vaan kuinka ollakaan, nyt on aika siirtyä tuumailusta toteutukseen - paluu blogiin! Pientä pintaremonttiakin on niin sanotusti ilmassa, sillä blogi sai pientä kasvojenkohotusta ulkoasun suhteen. Koska karvaperheessämmekin on tapahtunut muutoksia, oli myös pitkään palvelleen bannerinkin aika poistua ja tilan valloitti nyt uusi ajankohtaisempi banneri.

Ajatuksia on täyttänyt monenlaiset mietinnöt, koska olen alkanut saamaan voimakkaita allergiaoireita eläimistä. Oireeni keskittyivät heti alkujaan vain lintuihin ja kaneihin, eikä siis lainkaan esimerkiksi koiriin tai kissoihin. Kaikkein pahimmat oireet olivat kanojen kanssa, joten rakas rouvasväki muutti uuteen kotiin.

Toinen oireita aiheuttava on kanit, mutta niiden kanssa oireet eivät ole lainkaan niin rajuja kuin kanojen kanssa - vaikka kuitenkin tarpeeksi rajuja. Asiaa on kuitenkin tullut todella paljon mielessä pyöriteltyä ja koska oireita kuitenkin on, tulin johtopäätökseen, että nyt on aika pitää kotosalla vain muutama pupu, jotta tilanne helpottuu - eli kunnes aion siedättyä uudelleen! :-)

Viime syksynä rakensin kaneille kokonaan uudet asuintilat kanilaan, eli talomme viereiseen rakennukseen, jossa puput majaansa pitävät. Alla olevissa kuvissa näkyy hieman näitä pupujen uusia asuntoja, sekä Hennin uusi söpö heinäkärry :)

Pöyt.. kärry on katettu :)

"Jassoo, naapurilla on uusi kärry.."

Tulin tämän söpön heinäkärryn ostaneeksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirppikseltä, vieraillessamme yhdistyksellä tämän kuun alussa. Useiden kissojen lisäksi yhdistyksellä oli useita toinen toistaan hurmaavampia pupuja etsimässä uusia koteja. 

Kodittomia eläimiä on suorastaan surullisen paljon ja aina kun näitä näkee, toivoisi voivansa oleva kykenevä kantamaan ne kaikki kotiin tarjoten jokaiselle hyvän elämän. Käytännössä tämä ei tokikaan ole mahdollista aivan tällä tavoin, mutta se mitä itse kykenee tekemään, on tiedottaa eteenpäin ihmisille mahdollisuudesta valita perheeseen poikasen tai pennun sijasta aikuinen koditon. Löytöeläimet ja eläinsuojelutoiminta on onneksi tänä päivänä aika kiitettävästi päässyt näkyviin ja yhä useammalle ihmiselle aikuinen kodinvaihtaja on tietoinen valinta.

Meidän kaikki puput on kesän tullen tarkoitus totuttaa yhteen jengiin, jolloin ne pääsevät muuttamaan viime kesänä rakennettuun ulkotarhaan. Ennen pupujen "kesälaitumelle" muuttamista, on kuitenkin operaationa rakentaa ulkotarhaan uusi katto. Viime vuoden kesä oli niin sateinen, ettei lopullista, kunnollista kattoa tullut missään vaiheessa rakennettua, vaan pressu ajoi hommansa halki Suomen sateisen suven.

Tänä vuonna puolestaan näyttää kevät olevan hieman karkuteillä, sillä huhtikuu jo huhuilee ovella, mutta lunta tupruttaa ja pakkasta piisaa. Viime päivinä kuitenkin näyttäisi jo niitä keväänkin merkkejä alkaneen enemmän pukkaamaan ja koirien kanssa on ollut ihanaa ulkoilla aurinkoisilla säillä. Odottelen jo kovasti aikaa, jolloin lumet katoavat ja saa aivan uutta iloa kulkea kameran kanssa luonnossa, luonnon heräämistä ikuistaen. Nyt on kuitenkin ollut tyytyminen halki talven sinnitelleiden lehtien ja risujen kuvaamiseen - onneksi koirat ovat aina yhtä eläväisiä kuvauskohteita :) ♥

Olisi mukava kuulla, vieläkö blogin vanhoja lukijoita on mukana blogimaailmassa.

Mitä juuri sinulle kuuluu? :)

Räsyjä ja ruusunmarjoja

Päätin näin talven kunniaksi levittää kanilaan lisää mattoja lattialle. Pupujen tilaa värittävätkin nyt ihanat monenkirjavat räsymatot. Pupujen kelpaa pomppia ja pönöttää pehmoisalla pinnalla ja samalla se lisää omaakin viihtyvyyttä vallan vietävästi! :)

Matot ovat toki haastavampi pitää puhtaana, joten olenkin harjalla huiskaamisen lisäksi hurruttanut mattoja myös imurilla. Jotta välttyisi imurin kantamiselta edestakaisin kanilan ja oman kotikolon väliä, on imurin hankinta kanilan puolelle ollut enemmänkin mielessä.. :)

On aivan mahtavaa kuinka tilassa viihtyy vain enemmän ja enemmän, mitä suuremmin sitä muokkaa "oman näköisekseen" ja viihtyisämmäksi eläimille. Milloin sitä konttailee matolla kaneja silitellen, kanojen kotkotuksia katsellen (niiden luultavasti kotkotellessaan toisilleen, että siinä se eukko taas konttaa ja kyylää) tai pupuille herkkuja piilotellen. Tai ruokailevia rusakoita kuvaillen:

Henni
"Hus, häivy siitä. Tahtoo syödä rauhassa"

* Nyt se kyylä ei näe mua. Mahtaa sitä ottaa päähän, hihhihiii... *

Henni & Taimi
"Vieläkin se kyylä on siinä. Eikö se ole ennen nähnyt puputtavia pupuja?"

Räsymatot on selkeästi hyväksytty ja hyväksi todettu tyttöjenkin osalta, koska illallispelletit maistuivat mielummin sen pehmoiselta pinnalta kuin kipon käkkyrästä. Alimmassa kuvassa etummaisena on Taimi. Tytöissä on piirteissä huomattavan paljon samaa näköä, mikä tosin ei ole ihmekään koska tytöillä on sama isäukko.

Pupuille on kiva piilotella sinne ja tänne herkkuja, joita ne sitten hieman pupusta riippuen etsivät innokkaasti tai vähemmän innokkaasti. Erityisesti kuivatut banaanilastut, ruusunmarjat ja gojimarjat ovat suurta herkkua, joita etenkin "vainukoiraksikin" kutsuttu Henni tomerasti tonkii, nenä vinhasti väristen pitkin lattiaa.