Sitä saa kummasti mahtumaan kaikenlaista yhteen viikonloppuun. Aloitetaan vaikka siitä, että Tyyne tuli sunnuntaina kunnioitettavaan 12 vuoden ikään! Paremmin tuttavapiirissä Possuna tai Röhkösikana tunnettu mummo sai luonnollisestikin possu-kerroskakun ♥
 |
| "Ei tee mieli, ei tee mieli, en katso sitä, en katso sitä..." |
 |
| Nöf, nöf |
Tapasin viikonloppuna myös Tyyne kakkosen, kun viikonloppuna oli myös SPR-osastomme vapaaehtoisten kesäretki Uuteenkaupunkiin, jossa päivän mukavinta antia oli farmi/kukkamessut, joissa sain ajan suorastaan huomaamatta kulumaan erilaisten eläinten parissa.
Esillä oli niin alpakoita, lampaita, vuohia, sikoja, lehmiä, kaneja, hevosia kuin ponejakin. Vaan itse menetin täysin sydämeni minipossulle, josta tuli ihan väkisinkin mieleen meidän beaglen kehoon syntynyt sikamme Tyyne ☺
Viikonloppuna myös oli pupurintamalla meno-paluuliikennettä. Ensin riemastuttava uutinen: Rekku Rescuen kautta kotihoidossa ollut pikkuinen pupuneiti lähti uuteen, omaan kotiin. Oli erittäin mukava luovuttaa se uudelle omistajalleen, jonka luona tiedän sen olevan hyvässä hoidossa! ☺
 |
| * Peura ajovaloissa * |
Viikonlopun aikana myös kaksi kania ehti saapua - kumpikin vierailemaan. Viime vuoden puolella lopetin kääpiöluppakasvatukseni, mutta kuten pitäisi jo tähän ikään ehtinyt olla oppinut, niin koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Vierailijat ovat siis kumpikin kääpiöluppia ja suunnitelmissa on poikue, jonka olen päättänyt harkinnan jälkeen toteuttaa. Tästä myöhemmässä postauksessa lisää!