Kuin kissat ja koirat

Osa Karvapuustin lukijoista muistanee vielä sen, kun viime helmikuun lopussa mieheni toi meille kaksi uutta kissaa - sen lieron puhuttua minulle viikkokausia tuovansa yhden. Never trust a crazy cat guy.

Lähes vieläkin tunnen sen kalsean kolotuksen leukaperissäni, niiden tuolloin kolahdettua silkasta shokista lattiaan, nähdessäni kantoboksissa yllättäen kaksi silmäparia, odottamani yhden sijasta.

Siitä on nyt jo yli kahdeksan kuukautta kun tämä vauhtivaljakko pesiytyi perheeseemme. Paljon on pyykkitelinettä kaadettu, verhoissa roikuttu ja mattoja raavittu. Kissanpennut, nuo tosielämän täystuhot. Tällä hetkellä villikot ovat noin vuoden ikäisiä - niiden ikä kun on kuitenkin arvio, koska ovat luonnosta löydettyjä.

Mitäs se orja siellä alhaalla taas metelöi

Siinä kiipeilypuun ylimmästä lepopussukastaan tilannetta tarkkailee Karvinen - se joka oli alunperinkin tulossa perheeseen. Mies päätti jo kauan aikaa ennen sen kotiutumista, että haluaa punaisen poikakissan, jonka nimeää Karviseksi.

Kun mies löytökissatalolla (mieheni toinen koti) sitten oli nähnyt tämän punanuttuisen viikarin, oli päättänyt siltä seisomalta, että siinä on hänen Karvinen. Vaan kuten sain myöhemmin huomata, oli mies ihastunut myös punanutun mustavalkeaan siskoon, joka tassutteli Karvisen kyljessä kotiimme ja sai nimekseen Vilma.

Vilma oli lähes alusta saakka hyvin reipas ja tottui nopeasti perheen koiriin - toisin kuin Karvinen. Sen mielestä koirat olivat kaiken kammottavuuden kuninkaita ja se jatkoikin viikosta toiseen sähisemistä niille - myös silloin, kun itse juoksi nurkan takaa suoraan koiraa päin.

Koirien katsoessa hämmentyneenä kylkeen juossutta punaviiruista vauhtivillea, Karvinen sähisi selkä kyyryssä, kuin koko törmääminen olisi ollut koiran syytä. Samoihin aikoihin Vilma oli jo tehnyt hyvnkin läheistä ystävyyttä koirien kanssa  ja saattoi muun muassa makoilla Maurin masukarvojen alla lämpöisessä ja nakersi lempeästi siinä ohessa välillä vähän koiran tassukarvoja..

Vaan ajan saatossa on Karvinenkin lopulta heltynyt. Koirat ovatkin sen mielestä ihan kivoja tyyppejä ja erityisesti Maurille se saattaa jo osoittaa hyvinkin hempeää hellyyttä... ♥

Mitä koirien hellimiseen muuten tulee, tuumasin viime viikon lopulla ostaa pojille uuden pedin, kun sellainen sattui osumaan haukankatseeni alle eläinkaupassa. Tuo mahtava, muhkea pehmoinen peti oli pakko kantaa kotiin.

Kun sitten kotona asetin muhkupedin olohuoneen lattialle, pyysin Tahvoa iloisesti petiin ottaakseni kuvan uudesta vuoteesta. Ja katsokaa. Katsokaa tuota rajatonta riemua ja ääretöntä iloa joka Tahvon koko olemuksesta paistaakaan!

Rai rai rai. Ihan kuule ratkeen liitoksistani tästä riemun määrästä

Uskokaa tai älkää, koiraparkaa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka Tahvon herkkä ego toki saattoi mahdollisesti saada hetkellisen kolauksen.

Vaan kuinka ollakaan, kun kameralla osoittelu oli ohitse, ei mennyt kauankaan kun Tahvo jo hiipi uuteen petiin tyytyväisenä rullalle. Ja kun Tahvo poistui, valtasi pedin Mauri. Ja kun Mauri siirtyi, valtasi pedin kissat. Olen tyytyväisenä myhäillyt, että hyvä ostos oli! ♥

Herätys talviunilta!

Kas, näyttääkö teistäkin siltä, että kevät on alkanut hiipimään talven alta? Ja kiihdyttää vieläpä vauhtiaan. Ehkä bloginkin on siis aika heittää hyvästit talviunilleen, venytellä vetreästi ja siirtyä taas karvaperheen kuulumisten kertojaääneksi ☺

Kuten kuvastakin voi huomata, aurinko on näyttäytynyt ja etenkin tässä kuussa sangen hienosti! Tahvo esittelee kevään kuuminta "kattokaa mitkä pokat löysin maasta"-muotia. Oli puuhkahäntä aluksi hieman kummissaan, mikä kapistus se siihen kuonolle kiikkumaan asetettiin, mutta ei aikaakaan kun se jo katseli maailmaa reippaasti (ei niin vaaleanpunaisten) lasien läpi.

Kevät on ihanaa aikaa liikkua luonnossa, kera kameran ja koirien. Hiekkakuopallekin ollaan taas päästy, kun rinteet tulivat esiin lumikerrosten alta. Koirat nauttivat aina kovasti rinteitä pitkin juoksemisesta.

Ensi kuussa 13-v täyttävällä Tyynelläkin riittää yhä vain kuntoa lähes samaan tapaan kuin ennenkin. Hiekka senkuin pöllyää, kun turbomummu pistää tuulemaan, edestakaisin rinteitä ylös ja alas ravaten! Kuvassa rinteessä rellestää nuorin ja vanhin, eli Mauri ja Tyyne:

Polkee, polkee, jaksaa, jaksaa

Tyyne, kukkulan mummutar

Tahvo - aina yhtä terhakkana

Mauri ja maastovärit