Räsyjä ja ruusunmarjoja

Päätin näin talven kunniaksi levittää kanilaan lisää mattoja lattialle. Pupujen tilaa värittävätkin nyt ihanat monenkirjavat räsymatot. Pupujen kelpaa pomppia ja pönöttää pehmoisalla pinnalla ja samalla se lisää omaakin viihtyvyyttä vallan vietävästi! :)

Matot ovat toki haastavampi pitää puhtaana, joten olenkin harjalla huiskaamisen lisäksi hurruttanut mattoja myös imurilla. Jotta välttyisi imurin kantamiselta edestakaisin kanilan ja oman kotikolon väliä, on imurin hankinta kanilan puolelle ollut enemmänkin mielessä.. :)

On aivan mahtavaa kuinka tilassa viihtyy vain enemmän ja enemmän, mitä suuremmin sitä muokkaa "oman näköisekseen" ja viihtyisämmäksi eläimille. Milloin sitä konttailee matolla kaneja silitellen, kanojen kotkotuksia katsellen (niiden luultavasti kotkotellessaan toisilleen, että siinä se eukko taas konttaa ja kyylää) tai pupuille herkkuja piilotellen. Tai ruokailevia rusakoita kuvaillen:

Henni
"Hus, häivy siitä. Tahtoo syödä rauhassa"

* Nyt se kyylä ei näe mua. Mahtaa sitä ottaa päähän, hihhihiii... *

Henni & Taimi
"Vieläkin se kyylä on siinä. Eikö se ole ennen nähnyt puputtavia pupuja?"

Räsymatot on selkeästi hyväksytty ja hyväksi todettu tyttöjenkin osalta, koska illallispelletit maistuivat mielummin sen pehmoiselta pinnalta kuin kipon käkkyrästä. Alimmassa kuvassa etummaisena on Taimi. Tytöissä on piirteissä huomattavan paljon samaa näköä, mikä tosin ei ole ihmekään koska tytöillä on sama isäukko.

Pupuille on kiva piilotella sinne ja tänne herkkuja, joita ne sitten hieman pupusta riippuen etsivät innokkaasti tai vähemmän innokkaasti. Erityisesti kuivatut banaanilastut, ruusunmarjat ja gojimarjat ovat suurta herkkua, joita etenkin "vainukoiraksikin" kutsuttu Henni tomerasti tonkii, nenä vinhasti väristen pitkin lattiaa.

Elämän kipeät karikot

Olen tullut viime aikoina aivan erityisen paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Tämä vaikutus voi nimittäin olla jotain niin suurta, ettei sille välttämättä ole keksitty oikeastaan sanojakaan ja se korostuu erityisesti silloin, kun elämässä kohtaa asioita, jotka tuntuvan olevan liian vaikeita mielen käsiteltäväksi. Kerron nimittäin nyt jotain, mikä riuhtaisi maton jalkojeni alta kolme kuukautta sitten. Jotain, minkä kirjoittaminen tänne on ollut mahdotonta tähän asti, mutta nyt sen kuitenkin haluan kirjoittaa.

Tämä vuosi on ollut monin tavoin rankka, mutta syyskuussa se kaikki kulminoitui äärimmäiseen henkiseen tuskaan - menetin isäni. Isäni äkillisesti sairastui vakavasti elokuussa ja viikkojen jatkuva huoli ja pelko räjähti lopullisesti, kun syyskuun puolivälissä isäni kuoli. Oman vanhemman menetys on niin suunnattoman hirveä kokemus, ettei sille ole oikeasti ole olemassa sanoja - tai mikäli on, minä en ole niitä onnistunut löytämään.

Ystävien ja perheen tuki on ollut tärkeää - niin äärettömän tärkeää. Samalla olen tullut paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Nimittäin, ainakin omalla kohdallani huomaan kuinka suuri se vaikutus voikaan olla.

Nöf, nöf

On niin hieno tunne, kun valtavan surun keskellä koira käpertyy viereesi, katsoo suurilla silmillään ja laskee pehmeästi tassunsa kädellesi. Se, kun näet kissan kiertyvän hyrisevälle kerälle sohvalle, nauttien olostaan. Se kuinka katselet kanien tyytyväisinä loikkivan tai jyrsien ruokiaan, posket pulleasti pyörien.

Eläinten hyvinvointi on tässä kaikessa oikeastaan se avainsana. Kun eläinten näkee ja kokee voivan hyvin, on se juuri se asia, joka vaikuttaa omaankin mielialaan. Tämä on myös eräänlainen onnellinen oravanpyörä: suurissa suruissakin sukeltaessaan saa voimaa hoitaa eläimet niin, että ne voivat hyvin ja näin ollen vastavuoroisesti nostavat omaa mielialaa.

Kanila on itselleni ollut aina sellainen "toinen olohuone" jossa aika kuluu siivillä. Mikäli tiedän aamulla olevan aikainen herätys, saatan illalla viimeisen kerran mennä käymään pupujen luona "ihan vain pikaisesti" tarkistaakseni kaikilla olevan varmasti juomaa ja ruokaa, sekä sammuttamaan valot. Vaan kuinka ollakaan, saatan huomata kuluttaneeni siellä aikaa parikin tuntia. Siellä aika vain pysähtyy - tai tarkemmin ottaen tuntuu siltä, sillä ikävä kyllä se kello todellisuudessa kuitenkin jatkaa juoksemistaan.. :)

Mutta pupula, siellä se aika pysähtyy. Sitä vain pysähtyy hetkeen, nauttien mitä mainioimmasta seurasta syöttäen, silitellen ja sylitellen.

Uudistin vastikään töpöjengin asumusta sikäli, että päätin kokeilla asumuksen pohjallisena pelkän purun sijasta puru-turveseosta. Kun on tottunut vaaleaan, valoisaan puruun, oli hieman tottuminen uuteen ilmeeseen, mutta se on tuntunut olevan erittäin hyvä ratkaisu. Puputkin tuntuvat kovin pitävän pehmoisesta turpeesta asumuksessaan ja myös innostuvat sitä välillä kaivelemaan.

Huomatkaa laajimmassa kuvassa näkyvä haukkarivistö orrellaan.. :)

Ei savua ilman tulta

Hola! Olisikohan aika puhaltaa puolisen vuotta lepoa viettäneeseen Karvapuustiin kipinää? Kyllä, kyllä olisi aika! Vaikka Karvapuusti on kenties on viettänyt kaikenkarvaista kesäuntaan, on itse elämä täällä jatkunut tuttuun tapaan tassutuksista töpötyksiin.

Ikävä kyllä elämään on myös astunut suuria suruja, joiden vuodattamat kyyneleet ovat osittain vaikuttaneet Karvapuustinkin hiljaiseloon. Matalapaine mielen perukoilla on ollut vahvasti läsnä, mutta kuinka ollakaan, karvaperhe on pitänyt hymynhäivettä hiljalleen yllä.

Tämän puolen vuoden aikana kun Karvapuusti on nukkunut, on ehtinyt moni karvaystävä nukkua poiskin. Jo keväällä nukkui ikiuneen pappapupu Saku ja kesän aikana myös muun muassa rex-tyttö Unna. Pupuperheen koko on kuitenkin pysynyt melko lailla vakiona, yhden uuden asukkaan, sekä kahden kotiinjääneen poikasen myötä.

Jo tovi sitten muuttivat kaikki puput sisälle - osan asuttua halki kesän ulkosalla. Töpöjengi on kokenut poismenojen myötä hieman muutoksia ja tällä hetkellä siihen kuuluu Miina-mummu, Paavo-pappa, Ella, Kira ja Diva.

Rakastan aina sitä hetkeä kun saa töpöjengin asumuksen sisustaa valmiiksi ja sitten siirtää itse jengin sisälle. Tulihan siitä hetkestä napattua muutama kuvakin, kun jengi siirtyi syksyn sumusta sisälle. Huomatkaa asumuksen takana, omassa asunnossaan, iltapuulle käyvät kanaset... :) ♥

Tällä hetkellä ulkosalla alkaa olemaan varsin harmaata, sillä tuuli on tuivertanut lehdetkin puista. Ennen harmautta, luonnon vielä kelliessä kaikessa kauneudessaan, tuli niitä kuitenkin ikuistettua kauniita värejä kuviinkin.

Nyt sitten odotellaan talvea ja lunta. Kyllä, kuulun niihin ihmisiin jotka odottavat kovasti lunta. Erityisesti mikäli käy niin, että lumi sataa yön aikana ja saa herätä valkeaan aamuun, se on suorastaan täydellisen ihanaa!

Luonto ja eläimet. Elämän suola.
Ja sokeri. :)

Keväisiä kanimaisuuksia

Kuten edellisen postauksen lopussa lupasin, seuraa nyt vuorostaan kanimaisia kuulumisia ja ne alkavatkin sangen sopivasti kuvilla siitä, kun töpöjengi pääsi maanantaina ulkoilemaan nurmiaitaukseen. Töpöjengi käsittää siis ne seitsemän kania jotka asuvat yhdessä: Paavo, Miina, Saku, Ella, Diva, Unna ja Hilpu.

Osa kaneista "eksyi" kuviin useammankin kerran, kun taas esimerkiksi Ellasta ei onnistunut yksikään kuva, vaikka sekin luonnollisesti mukana oli menossa. Täytynee napata "muhku" kuvaan jossain vaiheessa myöhemmin.. :)

Hilpu ja Paavo yhteistuumin pienten heinänkorsien kimpussa

Unna kera karvanvaihtoisen nenänpäällysen ♥

Edessä Miina, takana Saku ja oikealla Hilpu

Neitosista ken on kaunein.. ♪ Hilpu ☺

Unna ja Diva

Saku - joka voimamiehen elkein nyhtää maasta herkullista juurta..

Kanimäärä on joidenkin kuukausien sisällä hieman kutistunut. Poismenojen käsittely on aina koettelemus ja erityisesti niissä tapauksissa, kun itse tekee päätöksiä suuntaan ja toiseen, vaatii se hieman enemmänkin voimia. Nämä ovat myös väistämättä olleet vaikuttamassa blogin hiljaisuuteen, jota jatkui oikeastaan koko kevättalven. Vaan eteenpäin kuljetaan koitosten ylitse.

Jos jostain voi olla onnellinen niin siitä, että "pappajengi" eli Saku, Miina ja Paavo porskuttamassa yhä vanhaan malliin. Sakullekin tuli vastikään 7-v ikää ja Miinalle tämä samainen luku olisi pyörähtämässä syksyllä. Toivottavasti ainakin, eli toivottavasti pikkumummu pysyy terveenä ja hyvinvoivana. :)

Samalla hieman kuvia kanilasta. Ensimmäinen "yleisilmekuva" on vastikään tässä maanantaina illalla napattu. Kuvassa etualalla vasemmalla näkyy kanijengin asuntoa, josta on myös seuraavat kuvat, jo hieman useampien viikkojen takaa.

Talviaikaan olen välillä kantanut kaneille nakerreltavaksi havunoksia, jotka ovat samalla mukavaa aktiviteettia. mutta en osaa olla jo innokkaasti odottamatta sitä aikaa, kun pääsee tuomaan kuohkeita lehtipuunoksia!

Erilaiset metallitelineet aina kaneille tarkoitetuista palloista, lintujen erilaisiin ruokintatelineisiin toimivat kaneilla kätevästi aktiviteetteina, kun heinää tai tuoreruoan laittaa niihin tarjolle.