Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinsuojelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinsuojelu. Näytä kaikki tekstit

25. maaliskuuta 2018

Kerran Karvapuusti, aina Karvapuusti


Jo kuukausien ajan olen pyöritellyt mielessäni Karvapuustiin kirjoittamista. Karvapuustiin, joka elämän pyörteissä jäi oman onnensa nojaan. Vaan kuinka ollakaan, nyt on aika siirtyä tuumailusta toteutukseen - paluu blogiin! Pientä pintaremonttiakin on niin sanotusti ilmassa, sillä blogi sai pientä kasvojenkohotusta ulkoasun suhteen. Koska karvaperheessämmekin on tapahtunut muutoksia, oli myös pitkään palvelleen bannerinkin aika poistua ja tilan valloitti nyt uusi ajankohtaisempi banneri.

Ajatuksia on täyttänyt monenlaiset mietinnöt, koska olen alkanut saamaan voimakkaita allergiaoireita eläimistä. Oireeni keskittyivät heti alkujaan vain lintuihin ja kaneihin, eikä siis lainkaan esimerkiksi koiriin tai kissoihin. Kaikkein pahimmat oireet olivat kanojen kanssa, joten rakas rouvasväki muutti uuteen kotiin.

Toinen oireita aiheuttava on kanit, mutta niiden kanssa oireet eivät ole lainkaan niin rajuja kuin kanojen kanssa - vaikka kuitenkin tarpeeksi rajuja. Asiaa on kuitenkin tullut todella paljon mielessä pyöriteltyä ja koska oireita kuitenkin on, tulin johtopäätökseen, että nyt on aika pitää kotosalla vain muutama pupu, jotta tilanne helpottuu - eli kunnes aion siedättyä uudelleen! :-)

Viime syksynä rakensin kaneille kokonaan uudet asuintilat kanilaan, eli talomme viereiseen rakennukseen, jossa puput majaansa pitävät. Alla olevissa kuvissa näkyy hieman näitä pupujen uusia asuntoja, sekä Hennin uusi söpö heinäkärry :)

Pöyt.. kärry on katettu :)
"Jassoo, naapurilla on uusi kärry.."



Tulin tämän söpön heinäkärryn ostaneeksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirppikseltä, vieraillessamme yhdistyksellä tämän kuun alussa. Useiden kissojen lisäksi yhdistyksellä oli useita toinen toistaan hurmaavampia pupuja etsimässä uusia koteja. 

Kodittomia eläimiä on suorastaan surullisen paljon ja aina kun näitä näkee, toivoisi voivansa oleva kykenevä kantamaan ne kaikki kotiin tarjoten jokaiselle hyvän elämän. Käytännössä tämä ei tokikaan ole mahdollista aivan tällä tavoin, mutta se mitä itse kykenee tekemään, on tiedottaa eteenpäin ihmisille mahdollisuudesta valita perheeseen poikasen tai pennun sijasta aikuinen koditon. Löytöeläimet ja eläinsuojelutoiminta on onneksi tänä päivänä aika kiitettävästi päässyt näkyviin ja yhä useammalle ihmiselle aikuinen kodinvaihtaja on tietoinen valinta.

Meidän kaikki puput on kesän tullen tarkoitus totuttaa yhteen jengiin, jolloin ne pääsevät muuttamaan viime kesänä rakennettuun ulkotarhaan. Ennen pupujen "kesälaitumelle" muuttamista, on kuitenkin operaationa rakentaa ulkotarhaan uusi katto. Viime vuoden kesä oli niin sateinen, ettei lopullista, kunnollista kattoa tullut missään vaiheessa rakennettua, vaan pressu ajoi hommansa halki Suomen sateisen suven.

Tänä vuonna puolestaan näyttää kevät olevan hieman karkuteillä, sillä huhtikuu jo huhuilee ovella, mutta lunta tupruttaa ja pakkasta piisaa. Viime päivinä kuitenkin näyttäisi jo niitä keväänkin merkkejä alkaneen enemmän pukkaamaan ja koirien kanssa on ollut ihanaa ulkoilla aurinkoisilla säillä. Odottelen jo kovasti aikaa, jolloin lumet katoavat ja saa aivan uutta iloa kulkea kameran kanssa luonnossa, luonnon heräämistä ikuistaen. Nyt on kuitenkin ollut tyytyminen halki talven sinnitelleiden lehtien ja risujen kuvaamiseen - onneksi koirat ovat aina yhtä eläväisiä kuvauskohteita :) ♥


Olisi mukava kuulla, vieläkö blogin vanhoja lukijoita on mukana blogimaailmassa.
Mitä juuri sinulle kuuluu? :)

4. marraskuuta 2014

Kahden hampaan tähden

Ollessani lapsi, muistan katselleeni televisiosta piirrettyjä Dumbosta. Isokorvaisesta, herttaisesta norsunpoikasesta joka oppi lentämään suurten korviensa avulla. Vaikka norsut eivät todellisuudessa lentää osaakaan, dumbomaisen herttaiset piirteet näkyvät niissä silti.

Tuntuu äärettömän raastavalta se tosiasia, että elefanttien määrä maapallolla on pudonnut aivan räjähdysmäisesti - syynä tähän salametsästys, joka tappaa elefantteja ainoastaan niiden kahden syöksyhampaan vuoksi. Syöksyhampaiden, joista laittomasti valmistetaan mm. shakkinappuloita pimeille markkinoille.


Afrikan miljoonien ja miljoonien elefanttien määrä on pudonnut räjähdysmäisesti niin, että norsuja on tänä päivänä jäljellä joitain satoja tuhansia. Arvioiden mukaan joka päivä tapetaan ainakin 50 norsua lisää, joten määrä vähenee huolestuttavaa vauhtia. Entä jos koittaa se päivä, kun elefantteja vain muistellaan joskus maapallolla eläneen?

Yhtään vähemmän huolestuttavalta ei tunnu sekään, että tiikereiden määrä on sadassa vuodessa pudonnut peräti 97%. Maailmassa elää tänä päivänä enää noin 3200 villiä tiikeriä. Tiikeri, tuo kissapetojen kuningas, joka on monelle itsestäänselvä osa luontoa, tekee surullista katoamistaan.


Salametsästäjien ja julman rikollisuuden vastapainona on kuitenkin ihmisiä, jotka yrittävät estää pahinta näkymää toteutumasta. Näkymää, jossa niin norsua, tiikeriä kuin sarvikuonoakin muistellaan tarumaisina olentoina, jotka joskus olivat ja elivät.

WWF:n salametsästys-sivulta on jokaisen mahdollista lukea enemmän aiheesta ja osallistua auttamiseen. Pienikin summa auttaa, sillä kuten sanotaan: pienistä puroista kasvaa iso joki. Minunkin pieni puroni pääsi sekaan solisemaan ☺

Tärkeää on tietysti myös tiedon jakaminen - siksi tämäkin postaus on kirjoitettu, koska koen tämän asiaksi, jota haluan suurempaan tietoisuuteen. Ehkä suoraan tai monien, monien mutkien kautta, tämäkin auttaa jotakuta osallistumaan auttamiseen. Auttaisitko sinä?

Lopuksi hymyä suunpieliin aiheuttava video Etelä-Afrikasta, sarvikuonojen pelastusoperaatiosta, jossa nämä isot eläimet kiikutettiin ilmojen halki turvaan salametsästäjiltä. Tätäkin tarvitaan, jotta lajeja olisi mahdollista saada pelastettua. Katso video tästä