Rauhan tyyssija

Kanila. Tuo ihana paikka, jossa saa ajan ihan huomaamattaan kulumaan. Etenkin kaikenlaisen työstressin keskellä tuntuu äärettömän hyvältä, kun on rauhallinen paikka johon voi oikein ajan kanssa mennä viettämään aikaa eläinten parissa.

Silittelemään ja rapsuttelemaan kaneja, seurailemaan niiden touhuja ja tohinoita. Kaikessa rauhassa siivoilla kanien asumuksia ja laitella ruokia. Pyyhkäistä työt mielestään hetkeksi - tai useammaksikin.

Kanilassahan meillä ei tokikaan ole pelkästään kanit, vaan myös kanoilla on oma asuntonsa saman katon alla. Tarkempi kuvaus tilalle olisi pikemminkin "elukkala" koska siellä on niin karvaisia kuin sulallisiakin ystäviä, mutta koska tila alun perin suunniteltiin kaneille, tulee sitä yhäkin kutsuttua kanilaksi. Toki, kanojen oma asunto on sitten kanala.

Vasemmalla olevassa kuvassa näkyy kanilasta osaa. Maton toiselle puolelle jää kanala ja samalla puolella tilaa, mutta lähempänä kameraa on kanijengin karsina, jonka loppukesästä rakensin. "Rakennus- ja remppausrintamalla" suunnittelin kovasti tämän vuoden kesäksi kanilaan myös lattian maalausurakkaa ja olin sen jo lähes toteuttamassakin, kunnes se sitten jäi. Jälleen siirrän tämän tavoitteen ensi kesälle ja katson kuinka käy. "Miksi tehdä tänään jotain, jonka voi jättää huomisellekin.." Hah!

Pidän kaniasuntojen edustalla pientä pöytätasoa, johon tapanani on aina joskus nostaa pupu sen asunnon siivoamisen ajaksi syödä mässyttämään. Näin ollen saan siivoilla asuntoa rauhassa, kun töpötyyppi siinä nakertelee apettaan ja katselee touhujani ☺ ♥

Leenun tiput ovat kahden kuukauden iässä ja Leenu on vihdoinkin opettanut pienokaisensa orrelle. Se kuinka ajoissa tiput alkavat nukkumaan orrella, on kytköksissä nimenomaan siihen, kuinka niiden emo opettaa asian.

Leenu on aina hyvin verkkainen tipujen orrelle opettamisessa, kun taas Leilalla on tapana opettaa tiput orrelle muutaman viikon ikäisinä. Vaan nyt Leenu vihdoinkin kiikkuu lastensa kanssa orsilla. Yksi tipunen ei ollut rivissä kuvanottohetkellä.

Pikkutyypeille voisi alkaa kohta raaskia alkaa etsimään omia kotejaankin. Houkutus olisi toki jälleen suuri pitää yksi kanoista itsellä, mutta parvessa on jo yksi Hanskin tytär, eli viime keväänä kuoriutunut Iita. Ehkä hillitsen itseni.

Tiputarina & pupunyytit

Vielä kun lunta ei ole maassa, kanamme yhä viettävät mielellään päivänsä pitkin pihamaata kuopsutellen ja aurinkoisissa paikoissa rentotuen. Nyt olen uskaltanut päästää Leenun ja tiputkin jo päivisin "suureen maailmaan" jaloittelemaan, mutta tipujen ensimmäinen kerta ulkosalla pääsi pelästyttämään.

Nimittäin, päivänä jolloin tiputkin olivat ekaa kertaa Leenun kanssa ulkosalla, lähdin illalla sulkemaan kanalan ovea, havaittuani kanojen siirtyneen pihalta sisätiloihin. Tarkastettuani kaikkien kanojen olevan sisällä, huomasin yhden pikkuisen tipun puuttuvan. Etsittyäni ensin sisällä kaikki nurkat, otin taskulampun käteen ja lähdin pihalle etsimään. Tonttimme on yhtä pusikkoa pusikon perään ja kaiken tämän päälle oli jo aivan pimeää, joten pikkuisen tipun löytäminen tuntui täysin toivottomalta. Mitään ei näkynyt, mitään ei kuulunut. Kiersin pusikkoja, tarkistin piha-altaat, kurkin talon alta. Yritin koiraakin saada etsimään. Ei löytynyt tipua, vaikka kuinka yritin etsiä, joten luovutin ja myönsin itselleni, että tipu on kuollut.

Olin sitten jo sulkemassa ovea, sammuttamassa valoja ja poistumassa, kun asia vain vaivasi mieltä. Samalla vain mietin, mitä enää voisi tehdä, kun olen jo epätoivoisesti etsinyt lampun kanssa pitkin tonttia ja mitään elonmerkkejä ei kuulu tai näy? Sitten keksin: emokana kainaloon!

Idea joka hehkulampun tavoin pääni päälle räpsähti loistamaan, sai toivomaan jossain mahdollisesti yhä elossa lymyävän tipusen vastaavaan emon ääneen. Leenu itsessään kotkotti kiukkuisena, kun kävin sen nappaamassa kanalasta kainaloon, nappasin taskulampun toiseen käteeni ja suuntasin taas pihalle. Siellä sitten hiippailin pitkin pusikoita kanaraasu kainalossa, lampulla pusikoita sohien ja aina välillä Leenua taputellen, saadakseni sen vähän kotkottamaan - jolla se lähinnä taisi yrittää kertoa, että "älä ämmä lääpi siinä!"

Vaan mikä ilo olikaan, kun se tuotti tulosta! Yhtäkkiä jostain kuului aivan heikko pieni piipitys! Sitten alkoi kanakin jo vastaamaan piipitykseen ja piipitys voimistui. Lopulta, kana tietysti yhä kainalossa kaakattaen, löysin ryteikön läpi piipityksen alkulähteelle, jossa tipu nyt piipitti emolleen kokoajan. Sieltä se pikkuinen löytyi väsyneenä värjöttelemästä ison rikkaruohopusikon juurelta, kun tarpeeksi kaivoin.

Yön pikkuinen nukkui lämpöisessä emon alla keräämässä voimia ja seuraavana päivänä se olikin taas pirteä oma itsensä. Uskalsin sen päästää pihalle emon ja muiden piipittäjien kanssa. Leenu ulkoiluttaa tipupartiotaan ympäri pihaa ja aina välillä lysähtää johonkin sopivaan kohtaan ja kerää pienokaiset siipiensä suojaan viettämään lepohetkeä.

"Tiput? Mulla täällä mitään tipuja ole, kunhan vaan hengaan"

Aina yhtä uskollinen pihavahtimme Tahvo, kotoisasti myös Vahtinallena tunnettu, luonnollisesti katselee kanojen perään. Se pitää huolen, ettei mikään kärpästä isompi pääse tontille kanoja jahtaamaan.

"Ei mitään uutta länsirintamalta.. rauha maassa"

Viime torstaina puolestaan tapahtui pupurintamalla, kun Hilpu-tyttö sai odotetun pesueensa. Minipesueessa on kaksi poikasta, joista toinen valkoinen ja toinen luonnonharmaa x-kirjava. Kuinka mukavaa saada pitkästä aikaa edes yksi valkoinen napero ♥

Viisinkertainen viserrys

Sunnuntaina oli taas päivä, jolloin munat saivat kyytiä. Leenun hautomista munista nimittäin kuoriutui tipusia. Kaikissa viidessä munassa oli tipu, kyllä on Hanski taas ollut kova äijä.. ☺

Tiput ovat tällä kertaa kaikki vaaleasävyisiä, yhtään tummempaa ei ole mukana - taitaa olla peräti ensimmäinen kerta kun näin käy. Pienten sottapyttyjen rinnusten värit, kuviot ja tuoksutkin sentään vaihtelevat - ne kun harrastavat muun muassa rintauintia jogurttilautasella, kuten voi huomata:

Tässä seuraavassa kuvassa on menossa omenansyönti, Leenu-emon pilkkoessa tipuilleen omenasta sopivia suupaloja, joita tiput ottavat sitten joko suoraan emon nokasta, tai maasta, johon emo ne pudottaa ja osoittaa niiden paikan.

Sitä ja tätä ja tuota!

Huhhahhei! Hurahtanut jo lähemmäs pari viikkoa siitä, kun blogi on viimeksi päässyt runosuoneni riepoteltavaksi. Nyt on selvästi aika korjata tämä epäkohta!

Aloitetaanpas vaikka pupuista, koska pupujengin kokoonpano on niin sanotusti hieman elänyt. Aikani tuumittua, pohdittua ja emmittyä (tunnetusti kun olen kuin tuuliviiri konsanaan) päätin luonamme kasvavasta kääpiöluppapesueesta jättää kotiin Riemuloikan Riutunut Rikkalapio-pojan:

Koska tämä pikkumies nyt jää kotiin ja se sopiikin huomattavasti paremmin tuleviin jalostussuunnitelmiin, lähtee ensin kotiin jääväksi suunnittelemani Riemuloikan Rispaantunut Rikkaharja-poika kuitenkin omaan kotiin. Onneksi löytyi pojalle niin ihana koti, että oikein ilo luovuttaa se sinne! ☺

Kääpiöluppanaperoiden emo Tilda lähti juuri takaisin omaan kotiinsa ja poikaset jäivät tänne vielä hetkeksi elämään keskenään, veljekset kuin ilvekset.

Täytyy sanoa, että ihan tulee ikävä näitä ihanan seurallisia naperoita, niiden vikkelän vauhdikasta menoa ja kerjäämistä, kun ne aikanaan yhtä lukuunottamatta lähtevät omiin koteihinsa.

Erityisesti keittiössä saa pikkupupujen vapaanaoloaikaan kävellä erittäin, erittäin varovasti, kun koirien lisäksi pikkuiset puput pyörii uteliaina niin ihmisten kuin koirienkin jaloissa ja nousevat aina aika ajoin jalkaa vasten takajaloilleen kerjäämään, josko pöydänreunalta saisi jotain hyvää. Siinä on hymy kyllä niin herkässä, kun käännyt ja huomaat takanasi istuvan rivissä kolme koiraa ja neljä pientä kanilasta, kaikki tiiviisti tuijottaen ☺

Tässä vasemmalla näkyvässä kuvassa itseään porkkanan perässä venyttelee Riemuloikan Pörhistynyt Pölyhuisku.

Viikko sitten oli Hämeenlinnassa myös elomessut, jossa olin nököttämässä Rekku Rescuen pisteellä myyden arpoja - joiden tulot menevät luonnollisesti suoraan eläinsuojelutyöhön. Samoin kuin kaikkien muidenkin tuotteiden, joita Rekku Rescuella myydään.

Eilen kanalaa siivotessani (eli seinien töhryjä pestessäni) aloin miettimään jonkinlaista helpottavaa ideaa kanojen "ammuksien" siivoamiseen seiniltä. Niinpä mieleeni tuli sitten muovi tai vahakangas, joka on helppo pitää puhtaana ja muistinkin sellaista valmiiksi olevan meillä varastossa. Mainiota! Ei muuta kuin suojamuovi seinään!

Vaan mitään ihan huomaamatonta sellaista ei suinkaan varastossa ollut, vaan pikemminkin päinvastoin.. niinpä kanalan takaseinää orsien takana koristaa nyt näin kaunis kukkakuvio. Kyllä siihen nyt kelpaa kakkia!

"Noniin tytöt, pienimmän kukkasen keskelle tähdännyt saa enemmän kauraa illallisella"

Noin muuten elämä onkin pyörinyt tässä kesäilmoista iloiten - mitä nyt toisinaan sisätiloissa työkoneen äärellä nököttäen. Vaan tätä pientä asiaa lukuun ottamatta on nautittu hyvistä ilmoista ja ihanasta luonnosta!

Mistä on kesäinen viikko tehty? Kukkasista, kärpäsistä, auringonpaisteesta, sateesta, järvellä soutelusta koirien kanssa, auringonlaskusta, uimisesta, kanojen kuopsuttelusta. Niistä on kesäviikko tehty ☺

Kanoilla on näin kesäaikaan kova kiire ulos. Mennessäni päästämään sulkaväkeä pihalle, ne lähes riippuvat oviverkossa ja oven avatessani voi ainakin mielessään kuulla vyörähdysefektin, koko parven valuessa pihalle sillä samalla sekunnilla. Sitten iloisesti vauhdilla, vauhdilla pihalle pihalle!

Hanski ja aina yhtä lempeä ilme

Kesäpäivän jauhelihakekkerit

Vasen, vasen, vasen kaks kolme..

Yläolevassa kuvasa sipsuttelee huhtikuussa kuoriutunut kanatipu, jota ei tosin voi enää ihan tipuksi sanoa. On niin nätti neitokainen, että on kertakaikkiaan pakko jättää se kotiin ♥

Kesä on mennyt niin hurjaa vauhtia, että oikeastaan vasta havahduin siihen tosiasiaan, että ollaan jo heinäkuun puolivälikin ylitetty. Voisiko joku kertoa mihin se kesäkuu meni? Näkikö kukaan?

Tässä iltana eräänä tuumasimmekin, että aika käydä kesän ensimmäisellä soutelureissulla! Koirista Mauri ja Tyyne pitävät kovasti soutuveneessä matkustamisesta, joten mummu ja junnu pääsivätkin mukaan maisemia ihailemaan.

No onkos tullut kesä!

Kuusi päivää tällä viikolla se kesti - vesisade. Jokaisena päivänä tullut vettä, mutta tänään olikin täyskäännös, kun aurinko paistoi ja lämmitti. Wuhuu, kesä on tullut! Saattoihan tuo jo olla aikakin, vaikka vastahan se kohta heinäkuuksi vaihtuu. Mikäs kiire tässä.

Kesäpäivästä on täytynyt tietysti ottaa heti kaikki irti! Mukavaa kun pupujakin on saanut taas nauttimaan ulkoilusta. Vilpuri tässä ulkoilun ohessa nauttii pikkuriikkistä voikukanlehteä:

Voikukkasenlehdestä voisi vaivihkaa siirtyä tänään vietettyyn Avoimet Puutarhat-päivään ja siihen, että tuli ensimmäistä kertaa sen aikana käytyä katselemassa yhtä puutarhaa. Kyllä oli upea paikka! Minähän siihen valloittavaan väriloistoon vallan ihastuin, joten kuviakin piti tietysti ottaa.

Meidän Facebook-sivuamme seuraavat jo tietänevätkin, että perjantaina syntyi odotetusti kääpiöluppatyttö Tildalle pesue. Pesässä möyrii neljä kappaletta ipanoita, jotka ovat äärimmäisen hyvin syötettyjä pulleroita. Maitobaarissa vaikuttaa siis olevan hanat pullollaan.

Rex-lapset puolestaan ovat tänään 11 vrk ikäisiä ja kaikilla naperoilla on silmät auenneet. Nyt alkaa sitten maailma näyttämään joltakin kun tarpeeksi tihrustaa ☺

"Minä näen.. minä näen.. näen.."

"..en mitään. Väsyttää ja maitobaarillekin tekis mieli"

Kävin lauantaina aikaisin aamulla (ennen sitä kuuluisaa kukonlaulua) koirien kanssa ulkoilemassa ja kuinka olikaan siihen aikaan kaunista! Paksu sumuverho peitti maisemaa satumaisesti ja sen läpi loisti hetki hetkeltä kirkastuvampi taivas. Kyllä oli harmi, ettei sattunut kamera mukaan!

Punkkejakin alkoi kiipeilemään koirissa sen verran ahkerasti, että viikko takaperin pistettiin piskeille myrkyt niskaan. Olemme jo useamman vuoden käyttäneet koirilla Exspotia, joka tuntuu toimivan sangen mukavasti. Nyt ei ole jokuseen päivään punkkeja näkynytkään, jihaa!

Kiitos kauniin sään, viihtyvät kanatkin ulkosalla pitkälle iltamyöhään. Urheasti ne ovat tosin käyneet ulkona vesisateellakin, mutta huomattavasti aikaisemmin ovat siirtyneet yöpuulle - tai odottelemaan, että palvelusväki suvaitsisi tuoda illallisen. Vaan kyllä hyvällä ilmalla kelpaa kotkotella ulkosalla!

"Taas se kuvaa, nyt vaivihkaa vain rinta ulos ja vatsa sisään.."

Vuosikas korppikotka

Untuvajengimme "pieni korppikotka" eli Ursula tuli vastikään vuoden ikään. Ursula sisaruksineen kuoriutui viime vuoden juhannusaattona ja koska pesue oli edesmenneen Rokki-Pekka kukon viimeinen, halusin siitä jättää kotiin yhden neitokaisen. Kohteeksi valikoitui Ursula, koska se oli pesueesta eniten isäänsä muistuttava.

Ursula oli nuorena musta kuin korppikotka, jonka vuoksi se saikin tämän liikanimensä. Sittemmin korppikotkasta kuohkeutui sangen sievä kananeito!

Lyydia, jonka ahkeran hautomisen tuloksena Ursulakin tähän maailmaan tiensä nakutti, ei ole vielä tänä kesänä saanut innostusta moiseen. Kesäkään ei tosin ole vielä ainakaan säiden puolesta kummoisemmin itsestään ilmoitellut, joten kenties kanatkin tuumaavat, että kyllä se on sitten pitkä & vetinen talvi.

Hautomisvietti ja poikasten hoitaminen on tilanteita, joissa kanojen luonne-erot korostuvat hyvin selkeästi. Esimerkiksi Lyydia on aina ollut hyvin rauhallinen ja kiltti sylikana. Kun se hautoo, se on yhtä kiltti ja antaa muun muassa kiltisti tarkistaa joka päivä allensa pesään. Siitä vain kämmen kanan alle, hopsansaa kana ilmaan kuin nosturilla konsanaan ja sitten vain takaisin alas ☺

Syy miksi hautovan kanan alle sitten ylipäänsä mennään sörkkimään on se, että joka päivä tulee tarkastettua, onko sinne ilmestynyt ylimääräisiä munia muiden kanojen toimesta. Munat joita kana hautoo, on hyvä merkitä jollain tavoin, jotta tunnistaa pesään ilmestyneet ylimääräiset munat ja voi ne sitten poistaa.

Toista se on Leila, koko kanajoukkion tulisieluisin eukko. Kun se hautoo, ei pesään ihan niin vain mennäkään. Nokka iskee nopeasti käteen kiukkuisen kotkotuksen säestyksellä, mikäli yritätkin lähestyä The Munia. Leilan hautoessa tai hoitaessa tipuja, on kukkokin tossun alla, sillä se kiertää kiukkuisen mamman huomaamattomasti hiipien mahdollisimman kaukaa. Hanski-parka.

Meidän tämänhetkiset tiput tulivat jo kahden kuukauden ikään. Sukupuoletkin ovat ne, jota heti niiden kuoriuduttua katselinkin, eli kyseessä tosiaan on kukko ja kana. Kanatipu on kauniin kuvionsa kanssa kuin helmi konsanaan:

Sateenkaariperhe Leenu & Leila Ry teki torstaina säntillisen tasajaon orsille mennessä: kummallekin yksi tipu viereen ja vielä pyllytkin samaan suuntaan oman poikasen kanssa:

Kanoista kaneihin, Unnan seitsemän rex-lapsukaista kasvavat yhä hyvää vauhtia. Viikon loppupuolella voi alkaa naperoilla silmiäkin jo avautumaan. Torstai-illan meininkiä pesässä, jossa yksi taas kurkottelee kohti korkeuksia:

Mmm joko se on ruoka-aika.. maitobaari huhuu?

Unnaan uppoaa paljon ruokaa, mikä ei ole ihmekään kun on seitsemän kovaa vauhtia kasvavaa ja maitoa tarvitsevaa naperoa pesässä. 

"Uh, ne ipanat imee mut kuiviin..."

Perjantaina on laskettu aika kääpiöluppa Tildalle, jolle on syntymässä pesueellinen pienokaisia - sikäli kuin kaikki hyvin menee. Kaikki poikaset tulevat olemaan x-kirjavia ja todennäköisimmin värissä luonnonharmaa, riippuen hieman mitä värejä emo suvussaan kantaa.

Orsitiput

Tänään huomasin Leenun tipujen vihdoinkin oppineen orsille. Tähän asti ne ovat nukkuneet lähellä maantasoa yhdessä munintapesässä, varaemonsa siipien alla. Varaemonsa siksi, että Leenu on jo jonkin aikaa ottanut yöt vapaata lastenhoidosta ja jättänyt Leilan hoivaamaan tipusia pesään.

Nyt oli sitten muksut orrella, kuinka ollakaan Leilan vieressä. Leila suurella todennäköisyydellä tipuset vierelleen orrelle houkutellutkin.

Kanaemo opettaa tiput orrelle, kiipeämällä sinne itse ja odottaen tai kutsuen sitten tipuja tulemaan perässä. Mikäli ihminen ei ole tästä toiminnasta tietoinen, voi huoli herätä, kanaemon kököttäessä orrella ja tipujen kovaa huutaessa orsien alapuolella. Tilanne voi näyttää siltä kuin emo olisi hylännyt poikasensa, eikä kiinnittäisi niiden huutoon huomiota.

Hieman kanasta riippuen, emo kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulee itse alas tipujen luokse, ellei onnistu tipuja saamaan orsille luoksensa. Jotkut kanat eivät kestä orrella pariakaan minuuttia, kun jo luovuttavat ja lähtevät tipujen luokse maahan, kun taas osa odottaa hyvinkin kauan.

Oman kokemukseni pohjalta olen huomannut, että maltillisimpien kanojen tiput nopeammin oppivatkin orsille, koska emo jaksaa kauemmin odottaa niiden yrittämistä. Leilalla oli viime vuonna pesue, jonka tiput jo 4-viikkoisina oppivat orsille emon viereen.