Kanila. Tuo ihana paikka, jossa saa ajan ihan huomaamattaan kulumaan. Etenkin kaikenlaisen työstressin keskellä tuntuu äärettömän hyvältä, kun on rauhallinen paikka johon voi oikein ajan kanssa mennä viettämään aikaa eläinten parissa.Silittelemään ja rapsuttelemaan kaneja, seurailemaan niiden touhuja ja tohinoita. Kaikessa rauhassa siivoilla kanien asumuksia ja laitella ruokia. Pyyhkäistä työt mielestään hetkeksi - tai useammaksikin.
Kanilassahan meillä ei tokikaan ole pelkästään kanit, vaan myös kanoilla on oma asuntonsa saman katon alla. Tarkempi kuvaus tilalle olisi pikemminkin "elukkala" koska siellä on niin karvaisia kuin sulallisiakin ystäviä, mutta koska tila alun perin suunniteltiin kaneille, tulee sitä yhäkin kutsuttua kanilaksi. Toki, kanojen oma asunto on sitten kanala.
Vasemmalla olevassa kuvassa näkyy kanilasta osaa. Maton toiselle puolelle jää kanala ja samalla puolella tilaa, mutta lähempänä kameraa on kanijengin karsina, jonka loppukesästä rakensin. "Rakennus- ja remppausrintamalla" suunnittelin kovasti tämän vuoden kesäksi kanilaan myös lattian maalausurakkaa ja olin sen jo lähes toteuttamassakin, kunnes se sitten jäi. Jälleen siirrän tämän tavoitteen ensi kesälle ja katson kuinka käy. "Miksi tehdä tänään jotain, jonka voi jättää huomisellekin.." Hah!
Pidän kaniasuntojen edustalla pientä pöytätasoa, johon tapanani on aina joskus nostaa pupu sen asunnon siivoamisen ajaksi syödä mässyttämään. Näin ollen saan siivoilla asuntoa rauhassa, kun töpötyyppi siinä nakertelee apettaan ja katselee touhujani ☺ ♥



Leenun tiput ovat kahden kuukauden iässä ja Leenu on vihdoinkin opettanut pienokaisensa orrelle. Se kuinka ajoissa tiput alkavat nukkumaan orrella, on kytköksissä nimenomaan siihen, kuinka niiden emo opettaa asian.
Leenu on aina hyvin verkkainen tipujen orrelle opettamisessa, kun taas Leilalla on tapana opettaa tiput orrelle muutaman viikon ikäisinä. Vaan nyt Leenu vihdoinkin kiikkuu lastensa kanssa orsilla. Yksi tipunen ei ollut rivissä kuvanottohetkellä.

Pikkutyypeille voisi alkaa kohta raaskia alkaa etsimään omia kotejaankin. Houkutus olisi toki jälleen suuri pitää yksi kanoista itsellä, mutta parvessa on jo yksi Hanskin tytär, eli viime keväänä kuoriutunut Iita. Ehkä hillitsen itseni.












































