Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mauri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mauri. Näytä kaikki tekstit

28. maaliskuuta 2020

Kop kop, kukas se täällä?

Niin kuin heinät heiluvat tuulen tuiverruksessa, niin keikkuu Karvapuusti vapaana virran vietävänä. On nimittäin ehtinyt kulua peräti lähes puolitoista vuotta siitä, kun tääällä viimeksi sanaista arkkuani aukaissut. Olisiko aika jälleen palata pulisemaan?

Tällä hetkellä eletään hyvin poikkeuksellista aikaa, niin meillä kuin maailmallakin riehuvan koronaviruksen vuoksi. Sen mukanaan tuomat poikkeusolot ovat tuoneet monenlaisia murheita ja kotona pysyminen, sekä ihmiskontaktien vältteleminen on monille haastavaa. Sitten on sellaisia kuin minä: introvertti, joka ei huomaa arjessaan juurikaan eroa entiseen. Kotiin kun yleensäkin käpertyy kuuliaisesti köllimään, kuin karhunalle talvea vasten luolansa lepoon.


Kuten etelän asukit ovat havainneet, talvi täällä etelässä on ollut lähinnä nimellinen, ajoittaisia talven tuiskuttavia tuulahduksia lukuun ottamatta.


Vaan, koska kinokset eivät kulkua haittaa, on metsässäkin tullut talven halki runsaasti reippailtua - tai räpiköityä, vesisateiden veltostettua metsäpolkuja mutavelliksi. Nyt koronaviruksen vuoksi poikkeusoloja eläessämme on luonto kutsunut vain entistä paremmalla syyllä. Nautin suunnattomasti kulkea koirien kanssa siellä ja täällä tepastellen.


Vaan, mitä sinulle kuuluu?

Jos olet instagramissa, nyt voi ottaa seurantaan Karvapuustin, sillä Karvapuusti juuri tästä päivästä lähtien löytyy insgramista! :) Täällä: https://www.instagram.com/karvapuusti/

25. maaliskuuta 2018

Kerran Karvapuusti, aina Karvapuusti


Jo kuukausien ajan olen pyöritellyt mielessäni Karvapuustiin kirjoittamista. Karvapuustiin, joka elämän pyörteissä jäi oman onnensa nojaan. Vaan kuinka ollakaan, nyt on aika siirtyä tuumailusta toteutukseen - paluu blogiin! Pientä pintaremonttiakin on niin sanotusti ilmassa, sillä blogi sai pientä kasvojenkohotusta ulkoasun suhteen. Koska karvaperheessämmekin on tapahtunut muutoksia, oli myös pitkään palvelleen bannerinkin aika poistua ja tilan valloitti nyt uusi ajankohtaisempi banneri.

Ajatuksia on täyttänyt monenlaiset mietinnöt, koska olen alkanut saamaan voimakkaita allergiaoireita eläimistä. Oireeni keskittyivät heti alkujaan vain lintuihin ja kaneihin, eikä siis lainkaan esimerkiksi koiriin tai kissoihin. Kaikkein pahimmat oireet olivat kanojen kanssa, joten rakas rouvasväki muutti uuteen kotiin.

Toinen oireita aiheuttava on kanit, mutta niiden kanssa oireet eivät ole lainkaan niin rajuja kuin kanojen kanssa - vaikka kuitenkin tarpeeksi rajuja. Asiaa on kuitenkin tullut todella paljon mielessä pyöriteltyä ja koska oireita kuitenkin on, tulin johtopäätökseen, että nyt on aika pitää kotosalla vain muutama pupu, jotta tilanne helpottuu - eli kunnes aion siedättyä uudelleen! :-)

Viime syksynä rakensin kaneille kokonaan uudet asuintilat kanilaan, eli talomme viereiseen rakennukseen, jossa puput majaansa pitävät. Alla olevissa kuvissa näkyy hieman näitä pupujen uusia asuntoja, sekä Hennin uusi söpö heinäkärry :)

Pöyt.. kärry on katettu :)
"Jassoo, naapurilla on uusi kärry.."



Tulin tämän söpön heinäkärryn ostaneeksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kirppikseltä, vieraillessamme yhdistyksellä tämän kuun alussa. Useiden kissojen lisäksi yhdistyksellä oli useita toinen toistaan hurmaavampia pupuja etsimässä uusia koteja. 

Kodittomia eläimiä on suorastaan surullisen paljon ja aina kun näitä näkee, toivoisi voivansa oleva kykenevä kantamaan ne kaikki kotiin tarjoten jokaiselle hyvän elämän. Käytännössä tämä ei tokikaan ole mahdollista aivan tällä tavoin, mutta se mitä itse kykenee tekemään, on tiedottaa eteenpäin ihmisille mahdollisuudesta valita perheeseen poikasen tai pennun sijasta aikuinen koditon. Löytöeläimet ja eläinsuojelutoiminta on onneksi tänä päivänä aika kiitettävästi päässyt näkyviin ja yhä useammalle ihmiselle aikuinen kodinvaihtaja on tietoinen valinta.

Meidän kaikki puput on kesän tullen tarkoitus totuttaa yhteen jengiin, jolloin ne pääsevät muuttamaan viime kesänä rakennettuun ulkotarhaan. Ennen pupujen "kesälaitumelle" muuttamista, on kuitenkin operaationa rakentaa ulkotarhaan uusi katto. Viime vuoden kesä oli niin sateinen, ettei lopullista, kunnollista kattoa tullut missään vaiheessa rakennettua, vaan pressu ajoi hommansa halki Suomen sateisen suven.

Tänä vuonna puolestaan näyttää kevät olevan hieman karkuteillä, sillä huhtikuu jo huhuilee ovella, mutta lunta tupruttaa ja pakkasta piisaa. Viime päivinä kuitenkin näyttäisi jo niitä keväänkin merkkejä alkaneen enemmän pukkaamaan ja koirien kanssa on ollut ihanaa ulkoilla aurinkoisilla säillä. Odottelen jo kovasti aikaa, jolloin lumet katoavat ja saa aivan uutta iloa kulkea kameran kanssa luonnossa, luonnon heräämistä ikuistaen. Nyt on kuitenkin ollut tyytyminen halki talven sinnitelleiden lehtien ja risujen kuvaamiseen - onneksi koirat ovat aina yhtä eläväisiä kuvauskohteita :) ♥


Olisi mukava kuulla, vieläkö blogin vanhoja lukijoita on mukana blogimaailmassa.
Mitä juuri sinulle kuuluu? :)

7. marraskuuta 2016

Kuin kissat ja koirat

Osa Karvapuustin lukijoista muistanee vielä sen, kun viime helmikuun lopussa mieheni toi meille kaksi uutta kissaa - sen lieron puhuttua minulle viikkokausia tuovansa yhden. Never trust a crazy cat guy.

Lähes vieläkin tunnen sen kalsean kolotuksen leukaperissäni, niiden tuolloin kolahdettua silkasta shokista lattiaan, nähdessäni kantoboksissa yllättäen kaksi silmäparia, odottamani yhden sijasta.

Siitä on nyt jo yli kahdeksan kuukautta kun tämä vauhtivaljakko pesiytyi perheeseemme. Paljon on pyykkitelinettä kaadettu, verhoissa roikuttu ja mattoja raavittu. Kissanpennut, nuo tosielämän täystuhot. Tällä hetkellä villikot ovat noin vuoden ikäisiä - niiden ikä kun on kuitenkin arvio, koska ovat luonnosta löydettyjä.

Mitäs se orja siellä alhaalla taas metelöi

Siinä kiipeilypuun ylimmästä lepopussukastaan tilannetta tarkkailee Karvinen - se joka oli alunperinkin tulossa perheeseen. Mies päätti jo kauan aikaa ennen sen kotiutumista, että haluaa punaisen poikakissan, jonka nimeää Karviseksi.

Kun mies löytökissatalolla (mieheni toinen koti) sitten oli nähnyt tämän punanuttuisen viikarin, oli päättänyt siltä seisomalta, että siinä on hänen Karvinen. Vaan kuten sain myöhemmin huomata, oli mies ihastunut myös punanutun mustavalkeaan siskoon, joka tassutteli Karvisen kyljessä kotiimme ja sai nimekseen Vilma.

Vilma oli lähes alusta saakka hyvin reipas ja tottui nopeasti perheen koiriin - toisin kuin Karvinen. Sen mielestä koirat olivat kaiken kammottavuuden kuninkaita ja se jatkoikin viikosta toiseen sähisemistä niille - myös silloin, kun itse juoksi nurkan takaa suoraan koiraa päin.

Koirien katsoessa hämmentyneenä kylkeen juossutta punaviiruista vauhtivillea, Karvinen sähisi selkä kyyryssä, kuin koko törmääminen olisi ollut koiran syytä. Samoihin aikoihin Vilma oli jo tehnyt hyvnkin läheistä ystävyyttä koirien kanssa  ja saattoi muun muassa makoilla Maurin masukarvojen alla lämpöisessä ja nakersi lempeästi siinä ohessa välillä vähän koiran tassukarvoja..

Vaan ajan saatossa on Karvinenkin lopulta heltynyt. Koirat ovatkin sen mielestä ihan kivoja tyyppejä ja erityisesti Maurille se saattaa jo osoittaa hyvinkin hempeää hellyyttä... ♥



Mitä koirien hellimiseen muuten tulee, tuumasin viime viikon lopulla ostaa pojille uuden pedin, kun sellainen sattui osumaan haukankatseeni alle eläinkaupassa. Tuo mahtava, muhkea pehmoinen peti oli pakko kantaa kotiin.

Kun sitten kotona asetin muhkupedin olohuoneen lattialle, pyysin Tahvoa iloisesti petiin ottaakseni kuvan uudesta vuoteesta. Ja katsokaa. Katsokaa tuota rajatonta riemua ja ääretöntä iloa joka Tahvon koko olemuksesta paistaakaan!

Rai rai rai. Ihan kuule ratkeen liitoksistani tästä riemun määrästä

Uskokaa tai älkää, koiraparkaa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka Tahvon herkkä ego toki saattoi mahdollisesti saada hetkellisen kolauksen.

Vaan kuinka ollakaan, kun kameralla osoittelu oli ohitse, ei mennyt kauankaan kun Tahvo jo hiipi uuteen petiin tyytyväisenä rullalle. Ja kun Tahvo poistui, valtasi pedin Mauri. Ja kun Mauri siirtyi, valtasi pedin kissat. Olen tyytyväisenä myhäillyt, että hyvä ostos oli! ♥

17. huhtikuuta 2016

Herätys talviunilta!

Kas, näyttääkö teistäkin siltä, että kevät on alkanut hiipimään talven alta? Ja kiihdyttää vieläpä vauhtiaan. Ehkä bloginkin on siis aika heittää hyvästit talviunilleen, venytellä vetreästi ja siirtyä taas karvaperheen kuulumisten kertojaääneksi ☺


Kuten kuvastakin voi huomata, aurinko on näyttäytynyt ja etenkin tässä kuussa sangen hienosti! Tahvo esittelee kevään kuuminta "kattokaa mitkä pokat löysin maasta"-muotia. Oli puuhkahäntä aluksi hieman kummissaan, mikä kapistus se siihen kuonolle kiikkumaan asetettiin, mutta ei aikaakaan kun se jo katseli maailmaa reippaasti (ei niin vaaleanpunaisten) lasien läpi.


Kevät on ihanaa aikaa liikkua luonnossa, kera kameran ja koirien. Hiekkakuopallekin ollaan taas päästy, kun rinteet tulivat esiin lumikerrosten alta. Koirat nauttivat aina kovasti rinteitä pitkin juoksemisesta.

Ensi kuussa 13-v täyttävällä Tyynelläkin riittää yhä vain kuntoa lähes samaan tapaan kuin ennenkin. Hiekka senkuin pöllyää, kun turbomummu pistää tuulemaan, edestakaisin rinteitä ylös ja alas ravaten! Kuvassa rinteessä rellestää nuorin ja vanhin, eli Mauri ja Tyyne:

Polkee, polkee, jaksaa, jaksaa
Tyyne, kukkulan mummutar
Tahvo - aina yhtä terhakkana
Mauri ja maastovärit

20. joulukuuta 2015

Mustavalkeaa

Rakastan voimakkaita värejä. Tästä syystä etenkin kesäaikaan luontokuvaus on mitä mainiointa nannaa, kun luonto loistaa valloittavissa väreissään ja voi kameran kanssa pyllistellä kaikenkirjavien kukkasten äärellä, pitkin pusikoita ja pellonpientareita.

Vaan joskus on silti mukava kuvata mustavalkoisesti. Erityisesti koirakuvat ovat joskus erittäin kauniita nimenomaan mustavalkoisina. Värejä tai ei, Mauri osaa olla aina yhtä soma ja söötti!




16. lokakuuta 2015

Syyssäätä ja pupupotilasta

Tämä on taas ties kuinka mones kerta kun samasta asiasta hihkun, mutta ei mahda mitään - ihanat säät ja ihana luonto! Kummasti kelpaa siellä ja täällä jolkotella koirien kanssa, kun kauniita värejä kaikkialla. Välillä sitä on oikein kameraakin ottanut vähän matkaan mukaan.


Pölypallona luokses pompin.. ♪



  
Kerroin aikaisemmassa postauksessa Saku-papparaisen olevan potilaana, kun papalle iski todella raju tulehdus toiseen silmään. Se oli mahdollisesti saanut esimerkiksi heinästä tai oksasta pienen osuman silmäänsä, josta bakteeri päässyt sarveiskalvon alle muodostamaan tulehduspesäkkeen.

Kolmeen kertaan käytiin Sakun kanssa eläinlääkärissä silmän vuoksi ja jatkettiin lääkitystä, kunnes saatiin lopulta "terveen paperit". Sakun silmä on siis taas entisessä loistossaan ja pappa voi hyvin! Muutaman kuukauden kuluttua papalle tulee ikää 7-v ja ja toivon niin kovasti, että vuosia olisi vielä monia edessäpäin.

Ja sitten pappapupuista pikkupupuihin  - eilen tuli kääpiöluppalapsille ikää tasan viisi viikkoa. Naperot ovat jo hauskasti oppineet jääkaapilla kerjäämisen jalon taidon - niin sitä pitää tenavat! Illalla kun ovat täällä vapaana juoksemassa ja joku sattuu jääkaapin oven avaamaan, on pian emo ja lapset kiipeämässä housunlahkeita pitkin ylöspäin ruoan toivossa. Ja tokihan sieltä sitten helposti jotain tippuukin...

"Niin hyvää ettei sanotuksi saa.."

Nyt kun eletään lokakuun puoliväliä, niin "ulkoruokinta" on kokoajan vähäisempää. Ruohoa ja voikukanlehtiä toki piisaa yhä, samoin puissakin on vielä lehtiä, mutta yhä suuremmassa määrin on alettu taas turvautumaan kaupan valikoimiin - jota onneksi riittää.

Viimeisimmällä kanien "ruokakaapintäydennysreissulla" pupuille mukaan tarttui lehtikaalia, retiisejä, fenkolia, kurkkua, palsternakkaa ja lanttua:


Vaan vielä lehtipuissakin on lehtiä, osassa jopa vihreitä. Meillä erityisesti jalava ja pähkinäpensas ovat vielä melko vihreälehtisiä, joten ainakin tällä hetkellä siis yhä riittää kaneille jopa vihreää syötävää. Ruffe tässä nautiskelee pähkinäpensaan oksista/lehdistä:


Ja tähän loppuun vielä "seitsemän töpön jengistämme" yksi kuva, jonka Facebook-sivulla ehdinkin julkaista jo tovi sitten.

Kaikki eivät kuitenkaan Facebookissa ole eikä näin ollen siellä kuvia käy katselemassa, joten tokihan myös tänne kuva jengin hauskasta värisävyjen mukaan asettautumisesta kipon ympärille. Vielä kun olisi yksi valkoinen jengissä enemmän, niin olisi peräti täysin vuorotellen.. :)

Tumma, vaalea, tumma, vaalea....

31. elokuuta 2015

Mailla ja mannuilla

Sunnuntaina suihkusi taivaalta niin täydellä teholla, että tämä tyttö se ei pahemmin ulos astunut - sokerista kun olen. Ja hunajasta. Ja vaahtokarkeista.

Onneksi muu viikonloppu oli mukavan poutainen: perjantainakin kävin Maurin kanssa nuuhkimassa vähän uusia maastoja, auringon siinä mukavasti loistaessa.

Välillä konttailin kameran kanssa kukkasia bongailemassa, Mauri muuten vain kuonollaan tuoksahduksia tutkailemassa.

Sangen mukavia koiraihmisiäkin tuli matkalla vastaan! Yhden mukavan naisen kanssa juttelemaan jäätyämme ja havaittuamme koirien kovasti toisistaan pitävän, päästimme ne yhdessä leikkimään. Maurin mielestä hurjan kiva lenkkireissu, kun kiva tyyppi tuli vastaan ja pääsi oikein riehumaankin.

Mauria tosin on siunattu sen verran paksulla palttoolla, että auringon lämmittäessä ei sen tarvitse kauan kirmailla, kun jo kieli kiikkuu poskella ja koira pitkin pituuttaan penkereellä. Vaikka minä nautinkin lämpimistä syyskesän päivistä, niin Mauri sen sijaan on Tahvon tavoin varmasti onnellinen sitten, kun mittarissa on pakkasasteita.




5. heinäkuuta 2015

Karvapöksy & kissakäärö

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten kun aurinko on nyt jo joitain päiviä porottanut täydeltä taivaalta, ihan on etelänloma-meininkiä ilmassa.

Puuhkaturkkien eli Maurin ja Tahvon kanssa käydään kävelemässä lähinnä iltaisin, kun on jo hieman viileämpää. Tyyne lämpöä rakastavana vaikka kärrynpyöriä kieputtaisi helteellä, mutta pojilla turkit lämmittää niin, ettei kuumimmilla keleillä köpötellä. Mutta ilta-aikaan on yleensä viileämpää.






Talviturkitkin on vihdoin heivattu järveen - joidenkin osalta ihan konkreettisesti. Vein nimittäin lauantaina Maurin uimaan ja siinä vaiheessa kun koira oli jo rannalla, järvessä kellui komea karvalautta, ikään kuin jollain olisi uimahousut karanneet kintuista.

Uh, olihan se vähän noloa kun ne karvakalsarit sillä lailla sinne karkasivat...

Siinä missä puuhkapojat karttavat liikaa lämpöä ja hellettä, Tyynen siitä nauttiessa, niin nauttii myös kissat ja erityisesti lämpöä rakastava Manu. Kun hellettä on niin, että sisätiloissakin liikutaan sulamispisteessä, mitä tekee Manu? Kömpii mukavasti paksun peiton alle ja torkahtaa sinne sitten tyytyväisenä. Huh, hiki valuu ajatuksestakin!