Tipu-uutiset

Siitä on jo neljä päivää ehtinyt kulua, kun Leenun hautomista munasista tupsahti tipuja. Mustan tipun kohtalo mietitytti, kun sen ruskuaispussin kehitys oli jäänyt hieman vaiheeseen ja ikävä kyllä se koitui sen kohtaloksi. Musta tipu siis menehtyi, vaikka ehdin jo toivoa sen selviytyvän.

Kaksi tipua on siis elossa ja voivat pulleasti ja piipittäväisesti. Tiput kasvavat aina hurjaa vauhtia ja näissäkin neljässä päivässä on ehtinyt tapahtua jo hurjaa kehitystä. Ei mahtuisi piiperöiset enää mitenkään päin pikkuisiin muniin, joista tupsahtivat vain neljä päivää aikaisemmin ☺

Ruskeasävyinen tipunen näyttäisi vahvasti kanalta, mutta tämän näen parhaiten siinä vaiheessa, kun ikää on noin parisen viikkoa. Näin kaunis nokkavainen joka tapauksessa on:

Ja niin on hurjan isokin jo! Tässä jättiläisalbatrossikin kalpenee, kun tipu pörröinen astelee tyhjän vessapaperihylsyn vierelle ja näyttää karmaisevan kokonsa sen rinnalla!

Keltaoranssi tipu vaikuttaisi vahvasti kukolta, mutta senkin kohdalla tilanne näkyy paremmin viikon kuluttua. Tällä tipulla kuitenkin on harja kallellaan ja yleisesti ottaen nämä, joilla harja on aluksi ikään kuin kumollaan, ovat yleisimmin olleet kukkoja, joten sen kannalla vahvasti olen jo nyt.

Kevättä kukkasista käpäliin

Blogin vakiovierailijat luultavimmin huomaavat, että blogin ulkoasu koki pienen muutoksen. Mahtaako tästä olla syyttäminen kevättä, mutta aloin kaipaamaan värimaailmaltaan huomattavasti yksinkertaisempaa näkymää. Ja hokkuspokkus, valkoinen valloillaan!

Ja keväästä puheen ollen - jippiajee! On tämä vain loistavaa aikaa! Aivan erilainen innostus taas ulkoiluunkin, kun on pitkään valoisaa ja saa seurailla luonnon heräilemistä talviuniltaan ☺

Reissasin tänään Maurin kanssa Aulangolle Hämeenlinnaan. Siellä lämpöisessä auringonpaisteessa ihailtiin kukkasia ja nuuhkittiin kevään tuulia. Tosin, Mauri saattoi keskittyä enemmänkin nuuhkimaan pusikoita, niiden hempeiden kevättuulien sijasta.

Aulangolla kukkivat jo valkovuokotkin, joita ei ole meillä vielä näkynyt. Meillä eletään tällä hetkellä "sinistä hetkeä" eli sinivuokkojen aikaa. Ei tosin varmasti mene kauankaan, kun valkovuokkoja alkaa nousemaan täällä meidänkin nurkilla. Sininen ja valkoinen.. ♪ ♫

Maurin kanssa on etenkin viimeisen vuoden aikana luottamus kasvanut aivan hurjasti. Sen paikallaolo oli ennen todella kehnoa, mikä loi ymmärrettävästi haasteita kuvaamiseenkin. Nykyään on toisin, sillä paikalla olemista on harjoiteltu kovastikin. Nyt koiraparka on alistunut siis kohtaloonsa ja istuskelee kuuliaisesti milloin minkäkin kannonnypykän päällä koristeena ☺

Alla olevissa kuvissa Mauri istua nökötti katsellen pienen matkan päässä lintuja ruokkivia ihmisiä ja ilman halki liitäviä herkkupaloja - sekä niistä taistelevia lintuja. Siellä ne herkut lentää parempiin suihin, mutta minä poika se vaan kiltisti nökötän tässä..

Ja sitten tietysti vielä lisää Mauria.

Mauriahan ei voi olla liikaa.

Ikinä.

Mauri on taas entistä ehompikin, kun tänään harjaamisen lisäksi siistin poitsun tassukarvat. Maurille kasvaa tassuihin varsin villit kiehkurat, jotka sojottavat niin ylhäältä, alhaalta kuin sivuistakin. Nyt tuumasin, että kaivetaanpas taas tassut esille sieltä röykkiöiden alta.

Kaikissa tämän postauksen kuvissa on Mauri tassuparturoinnin jälkeen, joten lisätäänpäs tähän loppuun vielä perinteinen ennen ja jälkeen kuva huopikkaista. Heihei pörröiset talvitassukkaat, tervetuloa keveät kesäkäpälät! ☺

Tuulinen tipupäivä

Eilen oli melkoinen sää. Hiusjuuret huusivat hoosiannaa, yrittäessään pitää haituvista kiinni kaikin voimin, kun tuuli tuiversi oikein tajunnanräjäyttävällä tarmolla.

Vaan myrskystä huolimatta kanalassa tapahtui mukavaa pientä "perhetapahtumaa". Keskiviikkona illalla käydessäni laittamassa kanoille & kaneille iltapalan, kuulostelin Leenun alla olevia munia. Niistä kuului selvästi pikkuista piipitystä ja pikkuisten nokkien koputusta. Ja eilen torstaina sitten, kuten oli odotettavissakin, munista oli kömpinyt esiin pikkuisia tipuja ♥

Kuten kuulostelin etukäteen, oli neljästä munasta kolmessa tipu. Tipuista yksi on musta, yksi melko vaalea ruskehtava ja yksi suurimmaksi osaksi oranssinkeltainen. Ruskehtavakuvioinen tipu on kaikkein isokokoisin - eli siis, kooltaan hurjat n. 1½ tulitikkuaskia.

 

Musta tipu on hieman erityislaatuinen, sillä siltä oli jäänyt ruskuaispussin aukko osittain avoimeksi, joten tipun kohtalo hieman mietityttää tässä vaiheessa. Seurailen sen vointia ja toivon, että se selviää. Tässä kyseinen pikkumusta availee suuren suuria siipiään.. ☺

 

 

Ja viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä, oranssinkeltainen tipu. Koko joukosta selkeästi omatoimisin ja riehakkain tapaus.

 

 

Mukavaa taas päästä seuraamaan, kuinka kanaemo hoivaa pienokaisiaan. Nyt kun ne ovat vielä hyvin pieniä, emo omalla nokallaan hajottaa niille ruoan ja kurnuttaen tarjoaa murusia tipujen eteen. Tänään keitin kanoille puuroa ja katselin sitten kuinka Leenu syöttää puuroakin omasta nokastaan tipuilleen.

 

Pieniä (pörröisiä) asioita ja niin suurta hymyä ☺

 

 

Ulkoilun aikaa ja kukkien taikaa

Pihamme on alkanut oikein kertarysäyksellä heräämään henkiin, sillä muutamassa päivässä on sinivuokot nousseet maan uumenista. Tonttiamme ympäröivä metsä on monista kohdin sinisenä, kun vuokkomatto on vallannut alaa. Myös meidän pihan puolelta löytyy näitä ihanuuksia.

Mielenkiintoista oli huomata, kuinka erisävyisiä sinivuokkoja pihalta löytyy. Jopa aivan puolenkin metrein välein kukissa oli selkeää heittoa sävyissä, osa oli lähempänä punaista, kun osa taas hailakan sinistä tai lämpimän lilaa. Erityisen kaunista!

Olen tässä viime aikoina aina välillä kanilassa siivoillessani laittanut oven auki, jolloin kanit ovat saaneet käydä halutessaan pihalla jaloittelemassa. Tätä mahdollisuutta toistaiseksi käyttänyt lähinnä Saku ja Ella, jotka mielellään käyvät loikkimassa pihan puolella, heti kun tilaisuus tähän mukavuuteen suodaan.

Vaan kiitos kauniin & lämpimän sään, pääsivät kanit nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna nurmiaitaukseen ulkoilemaan. Eilen nimittäin ehtiessäni pystytin talvitelakalla olleen kanien nurmiaitauksen ja toin jänöjä haukkaamaan raitista ilmaa.

Saa kiittää pitkään kestävää valoisuutta, kun päivät tuntuvat sen myötä pirteän pitkiltä. Valoa ja auringonvaloa riittää myöhään iltaan saakka. Tosin eilen auringon eteen leijaili reikäjuustoa muistuttava pilvenhattara, jonka väleistä aurinko siivilöityi, luoden vuorotellen valoa ja pimeyttä hyvin tiheään tahtiin.

Käytännössähän se tarkoitti sitä, että kun naksutteli kameran asetukset kirkkaaseen auringonvaloon valmistuen, valo katosi ja pihallemme laskeutui tuttu mörrimöykynpesä-efekti. Vastavuoroisesti "synkkääkin synkempi kuusimetsä"-asetukset kameraan muutettua, aurinko taas pilkistikin esiin. Ei kestänyt hermot kuvaussessiota pientä piinanhetkeä pidemmälle ☺



Sotta-Pappa-Saku onnistuu saamaan itsensä hetkessä törkyyn tai toiseen

Pehmolelyhyllystä päivää!

Kas, karvanassuhan se siinä. Myös Paavona tunnettu.

Se elää!

Nimittäin meidän piha. Lumet lähtivät rytinällä kun tuli lämpimät ilmat ja kun nyt on vielä tarpeeksi ahkerasti kulkenut katse maata viistäen, on huomannut pientä elämää jo pilkistelevän sieltä täältä. Ja puidenkin oksilla alkaa kiikkumaan jotain pientä vihreää ♥

Tyyne puolestaan kävi eilen eläinlääkärissä hammashoidossa. Mummulle oli yksi hammas kuolla kupsahtanut suuhun, joten se nykäistiin irti ja samalla tehtiin hammaskivenpoisto. Nyt on mummulla kaunis pepsodent-hymy. Kyllä taas kelpaa maiskutella kaikki mahdollinen syötävä.

"Syötävä? Sanoiko joku syötävä?"

Värikkyyttä värittömyyteen

Pari viikkoa sitten ostin eläinkaupan loppuunmyynnistä halvalla hurmaavan suloisen ruokakupin. Se löysi nyt käyttötarkoituksen, kanien tuoreruokakippona. Vaikka ruoka olisikin suhteellisen väritöntä, kuten tänään kurkku-salaatti-varsiselleri aterialla, niin värikkyyttä piisaa silti kokonaisuudessa:

Kipossa oli alareunassa kuminen liukueste, mutta kuten voi havaita, nyt sellaista ei ole. Tämä ei kenties ole kovinkaan yllättävää ainakaan kani-ihmisille, sillä syy liukuesteen katoamiseen on simppelissä kanimaisessa yhtälössä: kumirinkula + kaninhampaat = heippahei kumirinkula! ☺

Pidän aina siitä hetkestä, kun vien kaneille iltapalan, koska ne osaavat siihen aikaan odottaa ruokaa. Nähdessään saapumiseni, rientävät ne vastaan nenillään jalkojani tökkien, takajaloillaan kurkotellen ja niin kiivaasti ympärilläni pyörien, että olen todella varovainen mihin astun. Nostaessani jalan maasta seuraavaa askelta varten, on sen alapuolelle usein jo ehtinyt rientää ahnas pupu, valmiina liiskantumaan pannukakuksi jalkani alle.

Kun sitten alan laskemaan ruokakippoa kohti maata, ehtii senkin alle jo rientää pupuja pyörimään piirileikkiä kippoa vastaanottamaan. Mikäli yritän laskea kippoa toiseen kohtaan mattoa, pupujengi on oitis jo siinäkin kohdassa. Saa aina hieman tuupata ensin muutamaa pupunpyllyä sivuun, että saa kipon mahtumaan matolle ja ahmatit pääsevät aterioimaan.. ☺

 

Sitten siinä istuskelee vino hymy kasvoillaan ja katselee kuinka jengi pistää ruokia parempiin suihin. On aina eräänlainen illan rauhoittumishetki pysähtyä pupujen seuraan, katsella niiden touhuja ja sylitellä ja rapsutella niitä.

Hienohelmailmasto

Viikonloppuna se oli sitten mitä mainioin sää. Aurinko paistoi ja oli niin lämmintäkin, että pihalla viihtyi. Lämpimän ilmaston lisäksi myös sen vuoksi, että lumet ovat viikon aikana vihdoinkin melkein tyystin kadonneet ikitalvea sinnikkäästi muistuttavalta pihaltamme! ☺

Kanatkin ovat päässeet sisätiloista haukkaamaan raitista ilmaa. Sää on siis ollut tarpeeksi miellyttävää jopa meidän hienostuneelle jengille, jossa suurin osa vihaa kaikkea kurasta tuivertavaan tuulenvireeseen.

Alla olevassa kuvassa prameilee viime juhannusaattona kuoriutunut Ursula, josta on kasvanut erittäin kaunis rouvanen ja sen alla olevassa kuvassa puolestaan multanokkainen Leila, joka on kasvattanut itselleen taas komean pyrstöviuhkan ☺

 

 

Hanski Herrasmiäs kulkee luonnollisesti aina rinta rottingilla kanojaan paimentamassa. Se nykyään on myös erityisen viehtynyt Ursulaan, sillä se kulkee melkein jatkuvasti yhdessä sen kanssa. Se myös "hellii" Ursulaa huomattavasti useammin kuin muita kanoja.. ☺

 

Tässäkin sitä ollaan niin polleana poikana,

rakasta Ursulaa suojellen:

 

"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"

 

Ensi viikon puolivälissä olisi toivottavasti kuoriutumassa tipuja, sillä Leenu on parin viikon ajan hautonut ahkerasti. En ole munia läpivalaissut, joten voin vain toivoa munien olevan "ladattuja". Leenun alla ei ole yhtäkään Ursulan munaa, jotka olisivat varmasti hedelmöittyneitä, kun seuraa sen ja Hanskin välisiä tiiviitä suhteita..

 

Vaan miksi sitten en ole laittanut Leenun alle Ursulan munia, kun tietäisin niiden olevan hedelmöittyneitä? Syynä on Ursulan isä, joka oli edesmennyt kukkomme, josta tuli aggressiivinen. Tällaisten kukkojen suvun jatkaminen on mielestäni turhaa, joten siksi Ursulan munia ei haudota.

 

Paljon pulinaa pääsiäisestä

Pääsiäinen alkaa olemaan niin sanotusti taputeltu, huomenna alkaa taas normaali arki. Vaan mitäs tähän itse pääsiäisaikaan on meillä mahtunut. Eilen oli ensinnäkin Lempäälässä Pirkanmaan Nakertajien ja Kaniininkasvattajien yhteisnäyttely, josta jo edellisessä postauksessa mainitsinkin.

Olin alun perin ajatellut, etten tällä kertaa ilmoita yhtäkään kania pet-näyttelyyn, mutta kun tiesin kuitenkin olevani menossa paikan päälle, ilmoitin viime tingassa pari mukaan. Entten tentten, Ella ja Saku. Sakun hurmaavan pappamainen olemus ei tällä kertaa auttanut menestyksessä, mutta Ella yllätti voittamalla koko näyttelyn. Muhkea mainio nainen! ♥

Lauantaina oli Hämeenlinnan kissakoti Kattilassa pääsiäismyyjäiset, jossa lähdimme miehen kanssa pyörähtämään. Käytännössähän se tarkoitti sitä, että kissahöperö mieheni kulutti pitkälle yli kaksi tuntia rapsuttelemalla ja silittelemällä kissoja. Itse yritin siinä sivussa napsia vähän kuvia kateista. En viitsinyt salamaa juurikaan käyttää, joten kameran ISO-arvot taas huusivat hoosiannaa ja se näkyykin kuvien laadussa. Keskittykää kissoihin, jättäkää laatu huomiotta..

Meillä kotona sen sijaan on yksi kissa vähemmän. Taavin nimittäin nukutettiin ikiuneen viime keskiviikkona. Päätös oli todella raskas, yllättävänkin raskas jopa itselleni.

Taavi oli aina äärimmäisen stressiherkkä kissa. Se pelkäsi kaikkea ja kaikkia, vaikkakin miehen seurassa se oli aina rento ja elämästä nauttivan oloinen. Muutamaan lauseeseen on kuitenkin mahdotonta edes pienesti yrittää tiivistää sitä kaikkea, mitä sen kanssa useamman vuoden ajan kävimme läpi ja mitä kaikkea yritimme.

Välillä oli helpompaa, mutta muutama viikko sitten se taas stressaantui jostain ja pissasi niin sängyn, sohvan kuin muutakin. Bakteeriperäistä virtsatietulehdusta ei ollut. Tämä oli niin mones kerta, että oli aika tehdä päätös. Päätös joka olisi parhaaksi niin Taaville, kuin meille ihmisillekin.

Vaan, ikävistä asioista pääsiäiseen palatakseni. Siihen on ehtinyt kuulua kissojen rapsuttelujen, näyttelyn ja sohvalla makaamisen lisäksi myös ulkoilua. Lauantaina otin kameran kaulaan, kun lähdimme miehen ja koirien kanssa metsään ja hiekkakuopalle ulkoilemaan.

On hauskaa katsella, kuinka Tyyne-mummolla aina vain riittää energiaa - sillä on jopa parempi kunto kuin yhdeksän vuotta nuoremmalla Maurilla.

Tyynelle tulee ensi kuun lopussa ikää 12 vuotta. Sen ikää ei sinällään käytännön tasolla osaa aina ymmärtää, koska Tyyne on suurimmaksi osaksi nuoren koiran voimissa ja sen kunto on kuten sanottua, todella hyvä. Harmaa nassu ja hieman heikentynyt kuulo ovat oikeastaan ainoat asiat, jotka kertovat Tyynen hieman korkeammasta iästä.

Mitä Mauriin tulee, se täytti juuri eilen kolme vuotta! Niin se aika kummasti menee, vastikään haimme sen pienen nyytin luoksemme - hirveän rasavillin nyytin, joka oli hirvein pentu ikinä. Se puri, murisi ja hyökkäili vähän väliä. Vaan sitten siitä satujen hirviöstä kasvoi mitä upein koira! Mauri on kaiken kaikkiaan hienoluonteisin koira, mitä elämässäni on ikinä ollut.



  

Loppuun vielä kuva Laatikko-Manusta. Mies kokeili mitä tapahtuu, kun asettaa lattialle tyhjän pahvilaatikon, joka tuli sen tyhjennyttyä kissanruokapurkeista. Noh, ei siinä kauan mennyt kun Manu tuumasi lattialle ilmestyneen mitä parhaimman pedin :)

Maaliskuu paketissa

Olen aina ollut sitä mieltä, että aika juoksee hirveällä vauhdilla tuon tuostakin ja katsokaa nyt - niin se mokoma on taas tehnyt. Melkein kuukausi viimeisestä postauksesta ja ketä muutakaan tästä voisimme syyttää, kuin hirveää vauhtia eteenpäin juoksevaa aikaa, jonka perässä ei vain pysy. Viikonloppunakin yhtenä yönä hävisi tunti kuin tuhkana ilmaan ;)

Viime päivinä on ollut paljon puhetta niin kutsutusta takatalvesta. Meidän tontillamme sen sijaan ei takatalvesta voi puhua, koska pihaltamme ei nietokset ole vielä missään vaiheessa pois lähteneetkään. Ne köllöttävät pihallamme kuin purkka tukassa, 30-40 senttisenä tiiviinä mattona.

Vaan vaikka oma tonttimme yhä muistuttaakin laulujen kuuluisaa joulumaata, niin sen ulkopuolella on ollut hyvinkin keväistä. On ollut mahtavaa koirien kanssa ulkoilla lumen alta paljastuneilla pelloilla, metsissä ja asfaltilla ja ihailla hiljalleen heräilevää luontoa ♥

Kuten huomata saattaa, on yllä olevat kuvat otettu ennen tätä takatalvea. Samoin on myös seuraavatkin kuvat, kun jokunen päivä sitten otin kameran mukaan lähtiessäni Tahvon kanssa metsään ja hiekkakuopalle ulkoilemaan.

Jostain syytä tulen napanneeksi kameran useimmiten mukaan silloin, kun olen Tahvon kanssa jossain liikenteessä, joten kuvat ainakin edustavat Tahvoa vähän joka suunnasta.. :)

Tahvon kanssa on kyllä harvinaisen mukavaa kuljettaa kameraa mukana, koska Tahvo on niin hyvin sisäistänyt valokuvaushetket osaksi reissuja.

Usein riittää kun vain hieman osoittaa sopivaa kannonnypykkää tai taputtaa sitä iloisesti, niin Tahvo jo hyppää sen päälle nököttämään, jotta voin sitten napsia kuvia. Mikäli se istuu väärään kohtaan, niin kevyt kehoitus siirtyä hieman saa sen muuttamaan asentoa ja jatkamaan sitten nökötystä :)

Joskus sitä sattuu kamera mukaan muulloinkin - siis silloinkin, kun mukana on Tyyne tai Mauri, tai molemmat. Mauri aikoinaan inhosi kuvattavana olemista, mutta nykyään sekin jo sangen ylväänä pönöttää kuvattavana - ainakin silloin kun sattuu huvittamaan.. :)

Hämeenlinnassa on ollut loppuunmyynti Pekan Akvaario-eläinliikkeessä ja itsekin tulin siellä käyneeksi maanantaina. Hieman oli kiireinen aikataulu, mutta sen verran ehdin liikkeessä pyörähtää, että mukaan tarttui vähän sitä ja tätä. Osaa ostoksista:

Ennen kuin joku kysyy kenelle tuo ruudullinen spanielikippo on, vastaan itse: ei sitten mitään hajua. Joskus sitä vain tulee eteen tilanteita, kun näkee jotain äärettömän söpöä ja ennen kuin huomaatkaan, olet ostanut sen. En tiedä teistä, mutta itselleni tätä tuppaa käymään vähän väliä, etenkin kun kyse on eläintarvikkeista..

Kanijengillämme on muuten ollut koko kuukauden ajan kovasti kevättä rinnassa. Etenkin Miinalla, joka muristen temmeltää töpö tanassa, hyppii toisten selässä ja odottaa myös toisten hyppivän sen selässä.

Välillä on ollut meno kuin villeimmissäkin vauhtikarkeloissa, kaikkien kanien hypytellessä toinen toisiaan. Pääasiassa koko jengi kuitenkin tulee hyvin toimeen ja elää rauhaisaa yhteiseloa. Kesää, sen antimia ja mukavia ulkoiluilmoja odotellessa.. tilu-lilu-lii ♥