9. tammikuuta 2015

Pehmot & peti

Kirppis, tuo koiraihmisen paratiisi. Ainakin siltä osin, että tapanani on käydä siellä tonkimassa erilaisia pehmoleluja koirille. Joskus niitä löytyy kunnon kasa kerralla ja en voi vastustaa kiusausta ostaa niitä kaikkia. Koirillamme onkin leluja jo niin paljon, että niihin kompuroidaan lattialla tuon tuostakin, vaikka niitä pyrinkin keräilemään koirien lelulaatikkoon.

Vaan joitain eniten rakastettuja leluja (lue: palasiksi revittyjä raasuja) tulee välillä heitettyä poiskin, mikä mielestäni antaa mitä pätevimmän syyn käydä tonkimassa taas uusia leluja. Eli käytännössä, jos yhden heittää pois, niin tilalle voi ihan hyvin hankkia pari tai kolme..


Eilen tuli pitkästä aikaa käytyä kirppiksellä tonkimassa ja en tiedä mahtaako olla hyvä vai huono asia, että kohtuuhintaisia riepoteltavia ei tällä kertaa tarttunut mukaan kuin kolme kappaletta. Mutta ah, niin söpöjä.

Kävin myös Jyskistä hakemassa sängynaluslaatikon, koska päätin tehdä sellaisesta yhden uuden pedin koirille. Tilava 50cm x 75cm kokoinen laatikko maksoi alle parikymppiä. Siitä vain renkaat pois alta, ettei koirat skeittaa sängyllä ympäri taloa, ja tyyny pehmusteeksi.


Tyyneä ei kauan tarvinnut houkutella uuteen petiin, sillä se tuijotti sitä heti siitä lähtien, kun se lattialle laskeutui. Ja enpäs edes yllättynyt, että peti kelpaa mummulle oikein hyvin ☺

8 kommenttia:

  1. Ihanat on oltavat Tyyne-mummolla!
    Meillä Rasavilille kelpaa leluiksi vain ne köysisolmut. Niitä onkin sitten jokapaikassa kuolaisina ja karvaisina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut yksi sellainen köysilelu ja juuri päinvastoin kuin teillä: se ei kiinnostanut oikein ketään! Sittemmin se taisikin kokea kohtalonsa, jäätyään ruohonleikkurin alle.. :)

      Poista
  2. Kyllä Tyyne-mummu hyvän punkan tuntee ;)
    Minä olen joutunut rajoittamaan noita pehmojen ostoa, meille kun kelpaa kaikki pehmolelut ja niitä on kiva levitellä ympäri huushollia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on lelut pitkin taloa. Hieman huvittaa välillä, kun minä kerään niitä lelulaatikkoon ja Mauri katselee vieressä sen näköisenä että "miksi sinä ne sinne piilotat?" ja alkaa oitis levittämään niitä takaisin lattioille.. :D

      Poista
  3. Anonyymi17.10

    Minäkin aina kirppareilta metsästän koirille pehmoja :) Minulla vain on niin kovat vaatimukset, että niihin ei olla hukkumassa. Hinnan pitää olla alle euron tai sitten pitää olla jo isokokonen pehmo, jotta suostuisin yli euron siitä pulittamaan. Tämä siksi, koska vanhempien koira teurastaa lelun noin viidessä minuutissa ja muuten joutuisin vararikkoon pehmoja ostamalla. Lisäksi en osta sellaisia, joilla on muoviset nappisilmät ja -nenät, kun etenkin meidän koira tuppaa syömään kaiken tuommoisen mielenkiintoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut yleensä hieman sama hintaperiaate, kun Mauri on ollut kova repimään lelut kappaleiksi - siis usein käynyt niin, että tuon leluja kotiin, niin ne on illalla revittynä.

      Vaan, nyt poika on rauhoittunut tämän suhteen, eli se on enemmänkin alkanut leikkimään leluilla niiden tuhoamisen sijasta. Nyt viitsii jo ostaa kalliimpiakin leluja, kun tietää ettei ne välttämättä ole samana iltana revittynä riekaleiksi :)

      Poista
  4. Voi, kun tulikin ihku ihana peti koirille ja Tyynehän sen heti omikin!
    Noita pehmoja mäkin ostelen kirppareilta,kun halvalla vaan saa.
    Meidänkin Tico on onnistunut syömään sisukset, niinkuin edellinenkin koiramme.
    Mutta kivaa on sen hetken, kun sitä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pihallakin paljon pehmoleluja ja kun talven aikana niitä tuolla riepotellaan pitkin pihaa, niin keväällä lumien sulaessa paljastuu valkoisia kasoja sieltä täältä.. pehmolelujen sisältöjä ;-)

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)