torstai 8. tammikuuta 2015

Puput sitä, puput tätä

Tuumasin loppiaisena viedä Ellaa pihalle pompottelemaan ja napata siinä samalla muutaman hienon valokuvan. Ajatus hyvä - toteutus tuuliajolla. Tonttimme on nimittäin talviaikaan kuin mörököllin pesä kuusimetsän hellässä hoivassa, joten kuvauslaitteiston valovoima ei riittänyt luomaan liikehtivästä jänösestä kuin sakeaa suttua.

Vaan edes jokseenkin kania muistuttava kuva oli saatava, joten ei muuta kuin Ella syliin ja kuvaan kököttämään. Ella ei ollut mielissään paikallaan olemisesta, huomatkaa tympääntynyt olemus. Ja huomatkaa toki myös se, kuinka horisontissa, tonttimme ulottumattomissa, aurinko kauniisti paistaa taivasta värjäten..

"Onks pakko jos ei taho.."

Vaan ulkoiluista sisäjuttuihin, tarkemmin ottaen vessajuttuihin. Löysin jokin aika sitten Puuilosta mukavan mallisen ja kokoisen rakennuspaljun, joka on kuin tehty kanien vessalaatikoksi. Erityisesti silmää ilahdutti se, ettei tällä ollut hintaa kuin 4,95 eur. Reilunkokoinen ja hieman korkeampireunainen - täydellinen vessalaatikon sisältöä kaivavalle Miinallekin.

Pupujengillämme on ollut vessankäyttö vähän harhateillä, joten parisen viikkoa takaperin päätin ottaa härkää sarvista ja opettaa jengin taas tavoille. Tämän paljun lisäksi laitoin vessalaatikoksi myös yhden 100-senttisen häkin pohjalaatikon, joten ns. käymälätilaa on ainakin riittävästi.

Kanien kurjuudeksi estin myös niiden pääsyn niiden tilassa olevan hyllytilan alle, jossa ne yleensä mielellään käyvät tekemässä tarpeitaan. Yleisesti ottaen vessankäytön "uudelleenohjauksessa" parhaiten auttaakin juuri reviirin pienentäminen, sekä tietysti lattian pesu niiltä kohdin, joihin kanit mielellään käyvät liruttelemassa. Myös mahdollinen vessalaatikon siirtäminen totuttuun pissailukohtaan on toisinaan toimiva.

Meillä on nyt parisen viikkoa on nyt menty hieman pienemmällä tilalla ja isommilla vessalaatikoilla ja vessankäyttö on parantunut aivan huomattavasti. Papanoita on vieläkin lattialla, mutta ei läheskään niin paljon, ja pissaaminen on siirtynyt kokonaan vessalaatikoihin. Hienoa!

Tulen harvoin ottaneeksi pupuista kuvia sisätiloissa, koska kuvien laatu ei kerta kaikkiaan taivaita tavoittele. Nyt sellaisia tuli kuitenkin pupuista napattua, iltasyömisiä seuraillessa :)



Paavo joka ylemmässä kuvassa porkkanaa natustaa, täyttää tämän kuun lopussa 5-v. Siitä on siis jo lähemmäs viitisen vuotta, kun tuon pörröisen heräteostoksen eläinkaupasta kotiin kannoin - ja ikinä en ole katunut. En ikinä unohda, kuinka se pienessä häkissään venytteli huomiota hakemassa. Ja minähän huomioin - kantamalla koko pupun kotiin :)

Miinalle samainen 5-v tuli jo viime vuoden syksynä. Miina on hyvin hellyyttä kaipaava mamma, joka tuon tuostakin tulee luokse ja laskee päätään valmiiksi, otsarapsutteluja odotellen. Syödessään se näyttää aina enemmän tai vähemmän siltä, kuin se olisi nukahtamassa seisaalleen.

Tulin myös ensimmäistä kertaa tarjonneeksi kaneille kuivattuja kasveja, jotka jo yli viikko takaperin saapuivat Zooplussalta. Tämä ensimmäisen tarjoamani seos koostuu nokkosesta, apilasta ja voikukasta. Kanit eivät ole aikoihin saaneet kuivattua, joten olivat aluksi jokseenkin hämillään kipon sisällöstä. Sittemmin alkoi kelpaamaan kummasti!

Nokkosta, apilaa, voikukkaa

Mahtuu kun pistää mahtumaan - kolme päätä kipossa

Valkoisten valtaama kippo

Koko jengi tungeksimassa samalla kipolla

Paavon turkki on aina kuin rispaantunut lattiamoppi. Joskus kun poikaa ei ollut vielä kastroitu, sillä oli upea, muhkea turkki. Vaan kastraation myötä turkki muuttui hyvin epämääräiseksi hötöksi, jollaisena se uskollisesti pysyy. Noh, onhan tuo sentään.. persoonallinen?

16 kommenttia:

  1. Uskomatonta ja suloisia kaneja. Me on kuivattu kanoille kesällä ruohonleikkuujätettä ja tykkäävät hulluna siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän muuten muitakin, jotka keräävät sitä talteen kanoille :)
      Meillä tämä ei oikein onnistu, kun meillä on ns. bio-leikkuri joka silppuaa leikatun ruohon aivan pienen pieneksi ja heittää sen tasaisesti nurmikon sekaan.

      Poista
  2. Ihanat suloiset kanit! Olipas mukava postaus <3
    Meillä tyttäret joskus haaveili kanista, mutta meillä oli huonoja kokemuksia sukulaisilta, joten ne jäi hankkimatta. Nyt vanhempana ja viisaampana, heh, tiedän et vika ei tietenkään ollut kaneissa vaan sukulaisten hoitotavoissa : P No meillä on ollut koiraa ja kissaa, joskus liiankin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaninhoito on kyllä asia, joka vaikuttaa todella paljon sen koko olemukseen. Suuri vaikutus on myös sen taustalla, eli millaisista oloista se on lähtöisin.

      Surullisen usein kuulee kaneista, jotka elävät elämänsä pienessä häkissä nököttäen, vaikka kanit ovat parhaimmillaan saadessaan olla isossa tilassa ja nauttia huomiosta kuten vaikkapa koira tai kissakin.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Siis tuo rakennuspalju. ;) Ja vieläpä hinta kohdillaan! Tällä hetkellä kanien vessana toiminu häkin pohja-alusta mutta sotkua riittää vaikka osaavat tehdä kyllä tarpeensa sinne. Korkeista reunoista voisi olla apua ongelmaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä loistava löytö, joten hyvä juttu jos ideasta apua muillekin! :)

      Poista
  4. Suloisia kaneja :) Hyvät kuvat sait, varsinkin ruokailukuvat on ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä silti niin kaipaa kesän valoisuutta, kun saa ulkona hyviä kuvia ♥

      Poista
  5. Kanit ovat aikamoisia persoonia. Tyttärelläni oli yhdessä vaiheessa kani ja se oli meillä viettämässä kesälomaa, kun olivat poissa. Emma-kani oli niin mustasukkainen minusta, että jos olin puhelimessa (silloin oli vielä vanha suuri luuri samassa paikassa) niin se tuli eteeni ja pamautti takajaloillaan, niin että talo tärähti. Ensimmäisellä kerralla säikähdin, että mikä sille tuli, mutta toisen ja kolmannen kerran jälkeen tajusin, mistä oli kysymys. Sen jälkeen aina sanoin soittavalle kaverille, että nyt ei puhuta kauaa, täällä on mustasukkainen vieras. Ihana vieras oli.
    Mutta on sinulla aikamoinen pesue, kyllä siinä jo iso vessa tarvitaankin. Ihania kyllä ovat ja paljon viisaampia kuin moni tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän mahtoi kani ajatella, kun ihminen höpöttelee "itsekseen" :)

      Poista
  6. Voi miten suloisia kaneja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne osaavat suloisuuden taidon ;-)

      Poista
  7. Kivoja kuvia pupujengistä! :) Meilläkin on häkin pohjalaatikko vessana pupulla, toimii hyvin! Ja on hyvin tilaa vessailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso veski, hyvä veski :)

      Poista
  8. Söpöt puput! Meilläkin oli pupuja aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puput ovat aitoja sydämenvalloittajia :)

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)