15. joulukuuta 2014

Tutustuminen mangaan: Kani nimeltä Mulko

Jokin aika sitten sain yhteydenoton Antti Valkamalta, joka toimii toimituspäällikkönä Sangatsu Mangassa, joka on Kustannusosakeyhtiö Tammen mangan julkaisemiseen keskittynyt sarjakuvalinja.

Minulta kysyttiin mielenkiintoa tutustua kaniaiheiseen mangaan, stripeistä koostuvaan sarjakuvakirjaan. Ensimmäisenä mietin, etten ole koko elämäni aikana tullut lukeneeksi mangaa, joten kuinkahan ihmeessä osaisin siitä sanoa juuta tai jaata? Aihe kuitenkin kiinnosti (kuinka yllättävää kun kani-ihmiselle joku mainitseekin sanan kani) ja koska on aina mukavaa tutustua uusiin asioihin, niin päätinpäs lähteä tutustumaan.

Ihan ensin, mitä manga siis oikeastaan on? Sangatsu Mangan sivut tiivistävät mangan lyhyesti: "manga on sarjakuvaa tarkoittava japaninkielinen sana. Japanin ulkopuolella sitä käytetään usein nimityksenä juuri japanilaiselle sarjakuvalle, joka on saavuttanut melkoisen suosion etenkin Yhdysvalloissa ja Euroopassa."

"Kani nimeltä Mulko"-teoksen suomennettu versio julkaistiin juuri ja viime viikolla sitten sainkin uunituoreen painoksen postissa kotiini tutustumista varten. Kyseessä on Mame Moyashin yhden pokkarin pituinen strippimanga, joka kertoo kanin omistamisesta.

Koska en ole mangaa aikaisemmin lukenut, kesti vasemmalta oikealle lukemaan tottuneilla aivoillani oma aikansa sisäistää se tosiasia, että sarjakuvaa täytyy muistaa seurata oikealta vasemmalle. Länsimaiset aivot, toimivat länsimaisten aivojen tapaan ☺

Mangan tyyli on täysin erilainen, kuin vaikkapa sen kaikille tutun ja lapsesta saakka lukemani Aku Ankan, joten ensimmäiset hetket tämän parissa kuluikin sisäistäessä sen aivan erikoislaatuista kerrontatyyliä.

Mangassa käytetään hyvin paljon erilaisia ääniefektejä  vahvistamaan muun muassa hahmon liikkeitä, mikä tekee tarinan seuraamisesta hyvin miellyttävää. Toki siinä "tutussa ja turvallisessa" Aku Ankassakin tuodaan piirroksien tarinaan syvyyttä samalla keinoin, mutta mangassa, ainakin tämän kyseisen teoksen kohdalla, tämä on selvästi runsaampaa, monipuolisempaa ja siksi myös selkeämmin havaittavaa.

Vaan kuten sanottua, ainakin toistaiseksi äärimmäisen vaatimaton kokemuspohjani mangaan on tämän yhden ja ainoan kokoelman käsissä, joten voin vain arvailla näkyykö tämä tyyli yhtä vahvasti laajemmin mangassa, vai onko tämä teos vain erityisen hyvin maustettu versio.


Se mikä näin kani-ihmistä yleisesti ottaen hymyilytti on se, että tästä strippikokonaisuudesta hyvin huomaa, että sen piirtäjällä on oma kokemus kanin kanssa elämisestä. Monet pienet viitteet kertovat sen puolesta hyvin vahvasti. Kaikki tarinassa kuvatut arkipäiväiset tapahtumat ovat varmasti hyvinkin tuttuja, hyvin monelle kaninomistajalle.

Etsiessäni netin syövereistä asiasta lisätietoa, löysinkin tiedonjyväsen, jonka mukaan strippien piirtäjä itseasiassa onkin nimenomaan piirtänyt stripit omasta kokemuksestaan kaninsa kanssa eläessä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki minulle!


Tarinoista käy ilmi hyvin monenlaiset, pienetkin, eteen tulevat kommellukset elämisestä kanin kanssa. Noin yleisesti ottaen kun kaneista tietämättömät ihmiset eivät välttämättä tule lainkaan ajatelleeksi mitä kaikkea elämä kanin kanssa voikaan sisältää, näissä stripeissä niitä näkyy hyvin paljon. Kertoohan jotain jo sekin, että tämä kokoelma kanin kanssa elämisestä on lähemmäs parinsadan sivun pituinen ☺

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjatuttavuus :-)
    Tekee aivoille hyvää opetella tekemään asioita eri tavoin. Aivojen treenaus tietää laadukkaampaa vanhuutta (sitten joskus ;-))

    VastaaPoista
  2. Tämä mangakokonaisuus on kyllä erittäin suositeltava etenkin kanien ja yleisesti ottaenkin eläinten ystäville. Se on hyvin havainnoivaa ja samalla suurta hymyä aiheuttavaa! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi19.27

    Missä tälläisiä myydään, vai myydäänkö edes vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kauppojen lehtipisteistä saa :)

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)