29. joulukuuta 2014

Kanapimiö


Meidän rouvasväki ja herraseura saivat hieman tunnelmaa asuintilaansa, sillä kanala on tällä hetkellä kuin pimiö konsanaan. Tokikaan tämä tunnelmavalaistus ei siellä ole romantiikkaa luomassa, vaan valaistus tulee lämmön oheistuotteena.

Kanien ja kanojen asuintilassa itsessään on lämmitys, jolla pidän lämpötilan noin +10'C asteen hujakoilla talviaikaan, mutta hurjimmille pakkasille asensin höyhenpukuja varten nyt lämpölampun, jonka punaisen valon ansiosta kanat kököttävät orrella kuin pimiön hyllyllä.


Kanat olivat jo nukkumaanmenoa suunnittelemassa orrella, kun ruuvailin pidikettä kattoon. Aina välillä jonkun pyllysulka kutitti nenääni ja aina välillä sain osakseni kotkotusta, jonka voisi hyvinkin suorasukaisesti suomi-höyhenpylly-suomi sanakirjalla suomentaa muotoon "häivy".

Koko idea lämpölamppuun lähti oikeastaan Viuhkasta, joka tuli kesällä 2013 meille munintakanalasta ns. eläkekotiin. Tänä syksynä se luultavasti lopetti muninnan kokonaan, ahkerasti munia pyöräytettyäänkin, joten se viettää nyt ansaittuja eläkepäiviään ihan vain kotkottelemalla. Se on alhoista poiketen herkempi kylmälle, joten pitkälti sitä ajatellen, tuli tämä lisälämpö asennettua.

Viuhka on ollut aina todella kova tyttö syömään! Välillä näyttää kuin se olisi nielaissut koiranpennun, kun orrelle kiivettyään sen täyteen ahdettu kupu huojuu ja hölskyy. Nykyään se myös nukkuu paljon. Syö ja nukkuu, siinä se elämä mukavan verkkaisesti vaappuu.

"Muminaa.. kurinaa.. Zzzz"

Kanoilla on myös riittänyt jouluherkkuja mussutettavaksi, kun kaikki ylijääneet jouluruoat kannoin luonnollisesti niille. Kinkkua, porkkanalaatikkoa, kalaa, rosollia ja muita herkkuja kanat ahtaneet siihen malliin, että taisi alkaa niilläkin jo tulemaan jouluruoat ulos korvista - kuten itsellänikin ☺

Siis et VOI olla tosissasi! Taas tuota samaa pöperöä!
 
Juhannusaattona kuoriutuneesta pesueestamme, kotiin jäänyt Ursula-kana on kasvanut todella upeaksi! Ursulan isä on edesmennyt kukkomme Rokki-Pekka, jonka rotutaustasta ei ole juurikaan tietoa. Ursula on kaunis pyöreä pallero ja sillä on jaloissaan isältä perityt pölyhuiskat.
 
Ursula, pieni korppikotka
Pölyhuiskat
 
Tällä erää saavat kaikki munat päätyä kaikessa rauhassa lautasellemme, sillä Leenu päätti kuin päättikin olla jatkamatta haudontaa, yhden epäonnistuneen kerran jälkeen, jolloin tiput menehtyivät jo varhaisessa vaiheessa muniin.
 
Toivon, että hautomishalut siirtyisivät ensi keväälle/kesälle, olisi kaikille parasta aikaa silloin, niin tipujen kehityksen ja kasvun, kuin hautojankin kannalta☺

7 kommenttia:

  1. Meillä oli aamulla -18C ja kauhea kiire katsomaan miten kanat jaksaa. Onneksi oli ihan plussan puolella pikkukanalassa.
    Me ollaan laitettu kanalaan lämmittimen ja lämpölampun lisäksi auton sisätilalämmitin jolla saa nopeesti kanalan läpimäksi. Pitkäksi aikaa sitä ei tietenkään voi jättää päälle ettei se syty palamaan, mutta nopeaa ensiapua sillä saa! Varsinkin jos lämmitin on ollu pois päältä ja kanala on ollu kauhean kostea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oikein kunnon tulipalopakkaset ovat kyllä haastavia lämmitysten suhteen. Meillä kun täällä omassakin tuvassa lattiat on kylmät, kun ulkona on pakkasta yli kaksikymmentä astetta. Takkaa ahkerasti lämmitettäessä ja karvatossut jalassa... :)

      Poista
  2. Hyvän näköisiä ovat tuon lämpölampun alla kyllä nyt on ollutkin pakkasia saa lämmittää ahkerasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua niin hymyilytti, kun laitoin lampun siihen kiikkumaan, niin kaikki rivissä katselivat sitä sen näköisinä, että "mikä ihmeen mötikkä tuohon tuli?!" :) ♥
      Tuntuvat tykkäävän lampusta, käyvät siinä alla lämmittelemässä, fiksut naiset!

      Poista
  3. Kyllä on suloisia kanasia sinulla siellä. Nyt on kyllä mukavat oltavat lämpölampun alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että etenkin Ursula arvostaa lämpöä ja hakeutuu siihen lampun alle mukavasti kököttämään :)

      Poista
  4. Ihana postaus. Kanalaan oli mukavaa kurkistaa :D Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)