4. marraskuuta 2014

Kahden hampaan tähden

Ollessani lapsi, muistan katselleeni televisiosta piirrettyjä Dumbosta. Isokorvaisesta, herttaisesta norsunpoikasesta joka oppi lentämään suurten korviensa avulla. Vaikka norsut eivät todellisuudessa lentää osaakaan, dumbomaisen herttaiset piirteet näkyvät niissä silti.

Tuntuu äärettömän raastavalta se tosiasia, että elefanttien määrä maapallolla on pudonnut aivan räjähdysmäisesti - syynä tähän salametsästys, joka tappaa elefantteja ainoastaan niiden kahden syöksyhampaan vuoksi. Syöksyhampaiden, joista laittomasti valmistetaan mm. shakkinappuloita pimeille markkinoille.


Afrikan miljoonien ja miljoonien elefanttien määrä on pudonnut räjähdysmäisesti niin, että norsuja on tänä päivänä jäljellä joitain satoja tuhansia. Arvioiden mukaan joka päivä tapetaan ainakin 50 norsua lisää, joten määrä vähenee huolestuttavaa vauhtia. Entä jos koittaa se päivä, kun elefantteja vain muistellaan joskus maapallolla eläneen?

Yhtään vähemmän huolestuttavalta ei tunnu sekään, että tiikereiden määrä on sadassa vuodessa pudonnut peräti 97%. Maailmassa elää tänä päivänä enää noin 3200 villiä tiikeriä. Tiikeri, tuo kissapetojen kuningas, joka on monelle itsestäänselvä osa luontoa, tekee surullista katoamistaan.


Salametsästäjien ja julman rikollisuuden vastapainona on kuitenkin ihmisiä, jotka yrittävät estää pahinta näkymää toteutumasta. Näkymää, jossa niin norsua, tiikeriä kuin sarvikuonoakin muistellaan tarumaisina olentoina, jotka joskus olivat ja elivät.

WWF:n salametsästys-sivulta on jokaisen mahdollista lukea enemmän aiheesta ja osallistua auttamiseen. Pienikin summa auttaa, sillä kuten sanotaan: pienistä puroista kasvaa iso joki. Minunkin pieni puroni pääsi sekaan solisemaan ☺

Tärkeää on tietysti myös tiedon jakaminen - siksi tämäkin postaus on kirjoitettu, koska koen tämän asiaksi, jota haluan suurempaan tietoisuuteen. Ehkä suoraan tai monien, monien mutkien kautta, tämäkin auttaa jotakuta osallistumaan auttamiseen. Auttaisitko sinä?

Lopuksi hymyä suunpieliin aiheuttava video Etelä-Afrikasta, sarvikuonojen pelastusoperaatiosta, jossa nämä isot eläimet kiikutettiin ilmojen halki turvaan salametsästäjiltä. Tätäkin tarvitaan, jotta lajeja olisi mahdollista saada pelastettua. Katso video tästä

9 kommenttia:

  1. Kirjoitit todella tärkeästä aiheesta. Itse en pysty ymmärtämään ihmisen toimintaa, miten kukaan voi toimia niin, että upeta eläinlajit ovat vaarassa hävitä maailman kartalta. Toivottavasti tällaiseen toimintaan saadaan jollain aikavälillä (=nopeasti) joku tolkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiasiahan on myös se, että ihmisen räjähdysmäinen väestönkasvu vie jatkuvasti muilta lajeilta tilaa pois. Menee jo huolestuttavaksi tämä hurja väestönkasvu ja muiden lajien määrän pieneneminen.

      Erilaisilla uskomuksilla on näissäkin niin suuri osansa. Uskotaan jonkin eläimen yhdellä tai toisella osalla olevan jopa taianomaisia vaikutuksia terveyteen. Ja niin lajia sitten hävitetään näiden uskomusten vuoksi - kuten vaikkapa sarvikuonoa sen "taianomaisen" sarven vuoksi.

      Poista
  2. Olisi aika hauska näky kun norsu lentää talon yllä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttolintuja ja muuttonorsuja ;)

      Poista
  3. Erinomainen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeä aihe.
      Toivottavasti leviää mahdollisimman laajalle.

      Poista
  4. HYVÄ kirjoitus!!!♥♥

    VastaaPoista
  5. Tässä oli asiaa tuutin täydeltä, ei ole kauankaan kun luin norsujen salametsästyksestä ja muutenkin niiden huonosta pidosta. Miten kurjasti ihminen kohtelee tätä lempeää jättia, joka voisi huitaista sata ihmistä ketoon milloin vain. Mutta siltä viisautta enemmän kuin meiltä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)