5. marraskuuta 2014

Pörröpaja

Hieman humoristisestikin kutsumamme "elukkala" eli talomme viereisessä rakennuksessa oleva tila johon on rakennettu elintilat niin kaneille kuin kanoillekin, on paikka jota rakastan. Se on paikka, jossa mieli lepää ja aika vilisee vetreästi.

On ihana tunne vain olla ja keskittyä vain siihen ympärillä olevaan. Pomppiviin ja sipsuttaviin, joiden pelkkä olemassaolo on tärkeää.

Tällä hetkellähän palluteltavaa riittää enemmänkin, kun muiden tuttujen lisäksi asustelee siellä myös pesueellinen kääpiöluppalapsia. Muksuille tuli vastikään ikää kuusi viikkoa, joten ne ovat tällä hetkellä hyvin vauhdikkaita. Lähipäivien aikana pikkuiset muuttavat tosin tähän sisälle luoksemme, jotta ennen uusiin koteihin muuttamista ehtivät tottua taas moniin sellaisiin asioihin, joihin eivät elukkalan puolella törmää - tai jos törmää, niin harvakseltaan.


Elukkalassa on muutenkin tällä hetkellä mukavampaa, kun kanien karvanvaihto alkaa olemaan ikäänkuin voiton puolella. Kaneilla on ollut sellainen pumpulien pöllytys menossa, että välillä tuntunut kuin ilman sijasta olisi imaissut keuhkoihinsa pehmoista pupunvillaa. Elukkalaakin paremmin olisi tilaa kuvannut lähinnä termi "pörröpaja" ☺

Fiona eli pupujengimme nuorimmainen vaihtelee yhä vaatteitaan ja pudotteleekin haituviaan harva se hetki. Yhtään vähemmän karvaiselta se ei toki näytä - yhtä pörröinen aina.

Maiskis, maiskis, litsis, lätsis

18 kommenttia:

  1. On nuo puput vaan niin suloisia ♥ oikein ihanaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Thanks for visiting my blog, Marika, and for your compliments. I see here also beautiful pictures. I love your bunny series. So cute. Have a great day. Greetings from the Netherlands

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Joke! How nice that you have visited here :)

      Poista
  3. Suloisia! Omena näyttää maistuvan, söpö kuva Fionasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiona vain hukkuu melkoisesti tuohon taustaan.. :)

      Poista
  4. Aivan Ihania! Ihan hienoja pääsiäiskuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, tuli kevätkaipuu kun mainitsit pääsiäisen!
      Rakastan kevättä ♥

      Poista
  5. Mä niin rakastan näitä sun pupujasi ja tulee samalla ikävä omia pupujani.
    Mutta enää en sellasia ihanuuksia kuitenkaan voi ottaa, vaikka kuinka tekisikin mieli!
    Mutta voi sua onnellista pupujen omistajaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tästä ennenkin olleen puhetta, kun olet kertonut pupunkaipuustasi. En vain muista, että miksi et voi ottaa pupuja enää? On kyllä harmi, ovat niin mahtavia ♥ Minusta on ihanaa kun asuvat jengissä, niin koko viisipäinen karvajengi pyörii ympärillä aina kun siellä kulkee :)

      Poista
  6. On miten suloisia pupuja, sopisivat kauniisti pääsiäiskuviksi ,vaikka tottakai näitä on kiva ihailla milloin vain. Hienosti kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä marraskuinen pimeys ei vain ole oikein ystävä kuvaukseni kanssa. Ulkona on pimeää ja sisällä on pimeää, joten kuvien laatu hipoo hermoja kiristävän heikkoa. Ah, kesän aurinkoisia kuvausilmoja muistellen.. :)

      Poista
  7. Minulle tulee ihan järjetön toisen pupun pupukuume aina kun katson kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin huolestuttavaa, tuohan voi johtaa jopa toisen pupun hankintaan! :)

      Poista
  8. Oih,aivan liian ihania ja kuitenkin just sopivia pumpulipalloja ♥

    VastaaPoista
  9. Tervehdys! Otan yhteyttä kommenttiosaston kautta, kun en löytänyt meiliosoitetta. Selasin netistä kaniblogeja ja löysin tämän. Mikäli tahdot, lähettäisin mieluusti näytekappaleen joulukuussa julkaistavasta kaniaiheisesta sarjakuvasta blogissa kommentoitavaksi. Jos kiinnostaa, ilmoittelethan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin hyvä kun tulit maininneeksi, että sähköposti tosiaan puuttuu.
      Laitoin sinulle sähköpostia.

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)