sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Elämän kipeät karikot

Olen tullut viime aikoina aivan erityisen paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Tämä vaikutus voi nimittäin olla jotain niin suurta, ettei sille välttämättä ole keksitty oikeastaan sanojakaan ja se korostuu erityisesti silloin, kun elämässä kohtaa asioita, jotka tuntuvan olevan liian vaikeita mielen käsiteltäväksi. Kerron nimittäin nyt jotain, mikä riuhtaisi maton jalkojeni alta kolme kuukautta sitten. Jotain, minkä kirjoittaminen tänne on ollut mahdotonta tähän asti, mutta nyt sen kuitenkin haluan kirjoittaa.

Tämä vuosi on ollut monin tavoin rankka, mutta syyskuussa se kaikki kulminoitui äärimmäiseen henkiseen tuskaan - menetin isäni. Isäni äkillisesti sairastui vakavasti elokuussa ja viikkojen jatkuva huoli ja pelko räjähti lopullisesti, kun syyskuun puolivälissä isäni kuoli. Oman vanhemman menetys on niin suunnattoman hirveä kokemus, ettei sille ole oikeasti ole olemassa sanoja - tai mikäli on, minä en ole niitä onnistunut löytämään.

Ystävien ja perheen tuki on ollut tärkeää - niin äärettömän tärkeää. Samalla olen tullut paljon miettineeksi eläinten vaikutusta omaan hyvinvointiin. Nimittäin, ainakin omalla kohdallani huomaan kuinka suuri se vaikutus voikaan olla.

Nöf, nöf

On niin hieno tunne, kun valtavan surun keskellä koira käpertyy viereesi, katsoo suurilla silmillään ja laskee pehmeästi tassunsa kädellesi. Se, kun näet kissan kiertyvän hyrisevälle kerälle sohvalle, nauttien olostaan. Se kuinka katselet kanien tyytyväisinä loikkivan tai jyrsien ruokiaan, posket pulleasti pyörien.

Eläinten hyvinvointi on tässä kaikessa oikeastaan se avainsana. Kun eläinten näkee ja kokee voivan hyvin, on se juuri se asia, joka vaikuttaa omaankin mielialaan. Tämä on myös eräänlainen onnellinen oravanpyörä: suurissa suruissakin sukeltaessaan saa voimaa hoitaa eläimet niin, että ne voivat hyvin ja näin ollen vastavuoroisesti nostavat omaa mielialaa.

Kanila on itselleni ollut aina sellainen "toinen olohuone" jossa aika kuluu siivillä. Mikäli tiedän aamulla olevan aikainen herätys, saatan illalla viimeisen kerran mennä käymään pupujen luona "ihan vain pikaisesti" tarkistaakseni kaikilla olevan varmasti juomaa ja ruokaa, sekä sammuttamaan valot. Vaan kuinka ollakaan, saatan huomata kuluttaneeni siellä aikaa parikin tuntia. Siellä aika vain pysähtyy - tai tarkemmin ottaen tuntuu siltä, sillä ikävä kyllä se kello todellisuudessa kuitenkin jatkaa juoksemistaan.. :)

Mutta pupula, siellä se aika pysähtyy. Sitä vain pysähtyy hetkeen, nauttien mitä mainioimmasta seurasta syöttäen, silitellen ja sylitellen.





Pupulassa on myös yksi "uusivanha" asukaskin, kun kasvattinityttöni Riemuloikan Repsottava Rikkaruoho eli Sinna saapui takaisin kotiin. Tytöstä  jouduttiin luopumaan, joten hurautin hakemaan sen takaisin tänne kasvatuskotiinsa.

Samettimangusti tässä hei!

Päätin Sinnan takaisin tultua, etten sille enää etsi uutta kotia, sillä en halua sen taas joutuvan muuttamaan. Niinpä se saa jäädä asumaan tänne meille.

Uudistin vastikään töpöjengin asumusta sikäli, että päätin kokeilla asumuksen pohjallisena pelkän purun sijasta puru-turveseosta. Kun on tottunut vaaleaan, valoisaan puruun, oli hieman tottuminen uuteen ilmeeseen, mutta se on tuntunut olevan erittäin hyvä ratkaisu. Puputkin tuntuvat kovin pitävän pehmoisesta turpeesta asumuksessaan ja myös innostuvat sitä välillä kaivelemaan.





Huomatkaa laajimmassa kuvassa näkyvä haukkarivistö orrellaan.. :)

Meidän Riemuloikan Facebook-sivua seuraavat kenties jo tietävätkin, että tästä joukosta poistui yksi. Rakas Paavo-pappa nimittäin menehtyi vain muutama viikko takaperin. Paavo tuntui jättävän hirveän suuren (pörröisen) kolon jälkeensä.

Sinnan palattua takaisin kotiin, tuumasin kokeilla kuinka se tottuisi mukaan tähän töpöpoppooseen ja nyt näyttää siltä, että oikein hyvinkin. Se on alkanut sulautumaan vallan mukavasti neljän muun seuraan ja toissailtana ne olivat jo kaikki illalla ruokakipolla kauniissa kukka-muodostelmassa :) ♥

Mietin näitä kanien yhdistämisiä aina hieman pintaa syvemmältä, sillä se että kani näyttävät äkkivilkaisulla tulevan toimeen keskenään, ei aina kerro koko totuutta. Se, etteivät ne jahtaa toisiaan ympäriinsä tai karvatupot eivät lentele, ei ole vielä suoranainen selviö toimeentulemisesta - hyvinvointi tai sen puuttuminen ei välttämättä näy päälle päin aivan äkkiseltään.

On aina mahdollista, että kanijengissä on joku, joka jää selvästi muiden alapuolelle ja syrjityksi. Se, joka ei ole varma uskaltaako tulla ruokakipolle muiden seuraan, se joka saa häädöt yhteiseltä herkulta - joskus hyvin äkkiseltäänkin ja ihmisen silmiin jopa yllättävästikin, vaikka sen asema ryhmässä on todellisuudessa kokoajan hieman stressaava. Sanonta "on hyvä olla silmät selässäkin" pätee mielestäni varsin hienosti tässäkin asiassa, jotta kykenee parhaansa mukaan näkemään, mikäli joku ryhmässä ei yksinkertaisesti voi hyvin.

18 kommenttia:

  1. Otan osaa. Itselläni on vielä nuo koettelemukset edessä. Joskus kyllä mielessä – pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kieltämättä halki aikojen tulee mietittyä - onhan se kuitenkin niin äärimmäisen iso ja merkitsevä asia elämässä. Sitten kun sen kohtaa ikäänkuin silmästä silmään, yllättyy millaisia tunteita itsestä löytyykään. Ja toisaalta millaisia voimia, että niistä selviää.

      Poista
  2. Osanotot. Tuossa osuit kyllä ihan naulan kantaan, että onnellisten eläinten seura ja touhujen seuraaminen saa kyllä valon pilkistämään surkeimpanakin päivänä. Sitä ei tällaisena ylieläinrakkaana oikein pysty edes käsittämään, että miten jotkut ihmiset ei muka tahdo lemmikkejä itselleen iloa tuomaan ja päiviä pelastamaan, itse kun ei voisi kuvitellakaan elävänsä ilman! =) P.S. Onpa kaunis Sinna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä hymy herkässä, kun noiden touhuja katselee ♥ Pelkästään se, että katselee niiden tyytyväistä oloa saa aikaan sellaista ihanaa hyvänolontunnetta itsellekin, se on jotain aivan mahtavaa! ♥

      Poista
  3. Osanottoja täältäkin! Ensimmäiset kuukaudet olivat mullakin ihan hirveitä, tuntuu kuin poukkoilin sinne ja tänne. Nyt on kohta kuusi kk:tta miehen kuolemasta. En tiedä helpottaako vai mitä. Kai se vuosi ainakin menee kaikenlaisia asioita miettiessä. Eikä ole karvakavereita apuna. Kyllä ne helpottaa varmasti oloa.
    Tässä pitää miettiä mitä aikoo tehdä loppuelämänsä, mitä haluaisi, mihin pystyy. Tavoitteita? Unelmia? Mitä ne on? Jotain pitää löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle yksi ystävä kerran sanoi, että menetyksen jälkeen ensimmäiset puoli vuotta ovat kauheimmat, sen jälkeen se alkaa pikkuhiljaa hieman helpottamaan, alkaa näkemään uusia mahdollisuuksia.

      Toivon sinulle Emilie niin paljon voimia. En osaa edes kuvitella millaisia tunteita käyt läpi, kun puolisosi olet menettänyt. Mutta me jaksetaan eteenpäin ja ollaan vahvempia ♥

      Poista
  4. Syvä osanottoni. Itse menetin isäni melkein 22 vuotta sitten, tyttäreni ollessa kahden viikon ikäinen. Se oli rankkaa aikaa, mutta kipu helpottaa ja jää muistot, ne kantavat. Ja vaikka ikävä on välillä vieläkin kova, ei se enää satu niinkuin alussa. Arki on se kantava voima ja eläimillä on todellakin se parantava kosketus.
    Voimia sinulle.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtikö isäsi nähdä tytärtäsi? Voin vain kuvitella oikeasti millaista on, kun samaan aikaan on ilo lapsen syntymästä, sekä suru vanhemman kuolemasta. Mietin millainen tunteiden kaaos tuollainen olisi, niiden kumpuillessa suuntaan ja toiseen.

      Kiitos voimien toivotuksesta ♥

      Poista
  5. Osanotot minunkin puolestani.
    Monesta elämän surusta ja huonosta päivästä on selvitty eläinystävien voimalla.Niin sen kotona asustavan, kuin villieläintenkin.
    Tuohon nöf nöf kuvaan tekisi mieli työntää oma nenänsä kiinni.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto & eläimet ovat todella kantava voima monessa elämän karikossa. Nytkin se on huomannut erittäin vahvasti. Kun suru valtaa mielen, sitä oikein kaipaa sinne luontoon - yleensä kameran ja koiran kanssa :) ♥

      Poista
  6. Lämmin osanottoni!
    Menetin äitini vuosia sitten, kaksi kuukautta sen jälkeen kun vakava sairaus todettiin. Luulin ettei se suru poistu koskaan! Surutyöstä kertovissa kirjoissa kerrottiin, että tämä prosessi vie pari vuotta, tietysti koko ajan lieventyen.Täytyy sanoa että näin se suurinpiirtein meni.

    Teillä on eläimillä hyvät olot!
    Ostin tänään kirjan ,jossa kerrotaan aivojen hyvinvoinnista. Siinä puhutaan myös siitä miten eläimet tuovat hyvinvointia. Eläintä silittämällä ja hellittelemällä oksitosiinia alkaa erittymään, olo rentoutuu ja rauhoittuu. Myös hyvänolonhormonit, dopamiini ja endorfiini lisääntyvät verenkierrossa, jolloin olo tuntuu onnellisemmalta ja tyytyväisemmältä.
    Tieteellisesti todistettua, monen kohdalla koettua!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä suuren surun keskellä on tullut paljon mieleen sanonta "aika parantaa". Niin siinä huomaa hiljalleen käyvän. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

      Tuo kirja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta! Mikä se on nimeltään, kuka sen kirjoittaja on?

      Poista
  7. Osanotto isäsi poismenon johdosta. Raskasta aikaa, onneksi on tukijoita niin ihmisissä kuin eläimissä♥

    VastaaPoista
  8. Osanottoni isäsi poismenosta! Oma isäni siirtyi äkillisesti ajasta ikuisuuteen lähes kymmenen vuotta sitten. Silloin pelkäsin, että unohtaisin, mutta ei sitä unohda. Isät kulkevat mukana läpi elämän.
    Voimia kovasti!
    Ihanaa, että Sinna pääsi takaisin teille. Olen kanssasi samaa mieltä, että eläimet antavat paljon ja on meidän velvollisuus sekä ilo pitää niistä hyvää huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut ihanaa, kun Sinna saapui takaisin tänne meille ♥ Se on alkanut kokoajan enemmän sulautumaa tuonne jengiinkin mukaan, mikä on ollut ilo! :)

      Poista
  9. Lämmin osanotto suureen suruusi. Karvakavereista on paljon lohtua ja iloa. Vaikka myös surua, luin vasta Tyynen poismenosta, osanottoni siihenkin suruun. Minua ilahduttaa kovasti nähdä miten hyvin eläimet teillä voivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on ollut paljon menetyksiä myös eläinrintamalla, mikä on ollut todella voimia syövää jo itsessään. Mutta niinhän se menee, että mitä useampi karvaystävä (tai sulkaystävä), sen suuremmin joutuu kohtaamaan myös menetyksiä.

      Kiitoksia sanoistasi! Kovasti sitä kaikkensa yrittää, että kaikki voisivat hyvin. Onnellisia, tyytyväisiä eläimiä katselee mielellään :)

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)