9. kesäkuuta 2015

Pusikkohiipparit

Kanat kun ovat päässeet taas ulkoiluun makuun, ovat ne taas muistaneet kuinka kannattavaa on hölkkäillä vastaan pihaportille, kun saavun kaupasta kasseineni. Pihaportista kun astuu, alkaa pusikot kahisemaan, kun rikkaruohojen uumenista ilmestyy sulkapukuja juoksujalkaa kauppakasseille.

Mitä siinä taas vitkutellaan, herkut tiskiin ja sassiin

Anna meille tänä päivänä, meidän jokapäiväinen leipämme..

Eikä sitä ihan syyttä suotta portille vastaan riennetäkään, sillä kauppakassista kummasti saattaa löytyä kanoille vaikkapa ikioma oma sämpyläpussi...

"SANOITKO SÄMPYLÄPUSSI?!"
PETO ON IRTI!

Tipuille tuli viime viikolla ikää jo kuusi viikkoa, joten kyse alkaa pikemminkin olemaan tipujen sijaan nuorisosta. Vaan kumman hanakasti tipu-sanasta pitää kiinni, sillä tipuiksi niitä kutsutaan yhä. Onhan ne toki melko.. tipuja ☺


Tipuilla on nykyään oikein sateenkaariperhekin, kun Leenun lisäksi myös Leila alkoi niiden emoksi. Kanat liikkuvat päivisin pihalla usein kahdessa eri jengissä: Hanski & kanat, sekä ns. emojengi eli Leenu, Leila ja tiput. Päivisin tiput kirmaavat yhä Leenun alle:

"Hihhih, mua ei ikinä löydetä täältä, olen niin hyvässä piilossa.."

Iltaisin Leenu on ulkoistanut lastenhoitopalvelun ja kiipeää tyytyväisenä orrelle nukkumaan Hanskin viereen ja jättää Leilan hoivaamaan tipuja koko yöksi. Leila on ottanut pestin vastaan tyytyväisenä, lämmittäen tipuja siivillään kunnon emon tavoin.

Alussa mainitsin siitä kuinka kanoilla on tapana rientää rikkaruohopusikoista esiin herkkujen toivossa. Näitä pusikoita kummasti mahtuu meidän pihalle.

Kuten olen joskus aikaisemmissakin postauksissa tullut maininneeksi Tahvon innokkuudesta istua kuvaan kun vain sopivasti sormella suuntaa näyttää, niin kukapa olisikaan parempi havainnollistamaan vuohenputkipusikoidemme hyvinvointia ☺

Oooo, kesän lapsi mä oon.. ♪ ♫

Luonto loistaa kauneudellaan ja pihamme on erittäin vehreä - eikä vähiten niiden vuohenputkien johdosta.. Vaan, omenapuukin näyttää kukkivan innokkaasti, mutta on kyllä karahka kokonaisuudessaan sen verran kallellaan, että mielenkiinnolla odotamme, saammeko siitä loppuen lopuksi tänä vuonna omenoita vai takkapuita :)


Voikukka pihalla ilta-auringossa

Kesä on ja tuntuu - huolimatta siitä, että tuuli tuppaa tuivertamaan päivittäin turhankin terhakkaasti. Tänäänkin taas tukka hulmusi siihen malliin, että takkuja saa suoristella vieläkin.

17 kommenttia:

  1. Ihastuttavat kanat! :)
    Vuohenputket kukkiessaan ovat kauniita. Pionien välistä yritän niitä välillä kuitenkin repiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pihassa tuollaisia kunnon ryteikköjä, joissa loppukesästä nousee miehenmittaisia kukintoja. Vielä viime kesänä kun meillä oli ankkoja, oli aina ihan oma juttunsa seikkailla niiden seassa etsimässä munia, joita ankat pyöräytteli mihin sattuu ;-)

      Poista
  2. Ihana hyväntuulinen postaus. Onnellista elämää saa kanasesi viettää!
    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisia kanoja on mitä mukavin seurailla :)
      Ja kiitoksia paljon!

      Poista
  3. Voi näitä tipuja :) ja niiden perheitä :) Ihania.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9.59

    Hei! Olemme lähestyneet sinua sähköpostitset pari päivää sitten, toivoisimme nopeaa vastausta!

    tv. Lemmikkiblogit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, olin tyystin unohtanut vastata!
      Nyt on vastaus laitettu :)

      Poista
  5. Tämä pitää ihan kirjoittaa - tykkään tästä! <3 Kanajutut saa minut aina hymyilemään melkein ääneen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vain kuinka itse saa täällä hihitellä noiden sulkatyyppien seurassa! :D

      Poista
  6. Ihanat kuvat kanaperheistä- <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanista tulee helposti ihania kuvia :-)

      Poista
  7. Ihana postaus <3 Nauroin ääneen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä pitää, nauru pidentää ikää! :D

      Poista
  8. Ei voi olla antamatta jokapäiväistä leipää, jos tuollaisella ilmeellä katsellaan. Olen laiskasti nyt lueskellut toisten blogeja, joten onpas kirittävää. Tipusistahan on tullut jo tosi isoja mutta takautuvasti täytyy kyllä käydä lueskelemassa aikaisemmat päivitykset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ottaa taas uusia kuvia, sillä viikon sisällä ovat alkaneet kovasti sulkiintumaan. Kukkotipu etenkin näyttää jo ihan hieman resupekkaiselta kanalta hassuine sulkineen :)

      Poista
  9. Anonyymi21.17

    Ihana tuo Tahvon kuva!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)