2. kesäkuuta 2015

Pupukesä

Vaikka kesän kalenteri pitää sisällään yhtä ja toista ja kolmatta, niin noin yleisesti ottaen kesä vaikuttaa myös melkoisen pupumaiselta. Uusia kanipersoonia on saapunut taloon, poikasia odotellaan useammasta yhdistelmästä ja kanitapahtumiakin kesään mahtuu.

Reilut parisen viikkoa takaperin kotiutunut rex-poika Vilpuri on jo kasvanut jonkin verran ja näyttänyt myös terhakan tempperamenttista luonnettaankin. Rexit tuovat kääpiöluppaihmiselle varsin vekkulia vastapainoa ☺


Rex-tyttöjen Fannin ja Unnan tavoin, on Vilpurikin päässyt jo ensimmäisiä kertoja pihalle nurmiaitaukseen. Ensimmäinen ulkoilukerta oli pikkujätkän mielestä sen verran jännä, että ihan piti tannerta tömisyttää jokaisessa käänteessä.

Odotan mielenkiinnolla millainen Vilpurista mahtaa kasvaa. Isabellan värisiä rexejähän ei Suomessa vielä toistaiseksi pahemmin ole, joten ihan syyttä suotta en Vilpuriin ole ihastunut.


Poikasten suhteen olen myös hyvin toiveikkaalla tuulella. Tämän kuun loppupuolella olisi odotettavissa kääpiöluppaa, johon kovasti ainakin toivon syntyväksi naarasta kotiin jäämään. Pihalle sieltä voi putkahtaa niin valkoista sinisilmäistä kuin x-kirjavaakin. Toinen kääpiöluppapesue on suunnitteilla mahdollisesti heinäkuulle ja myös tästä toivoisin kovasti saavani tyttöä kotiin.

Näitä pesueita odottelen kovasti jo pelkästään siitä syystä, että poikasten sukutausta olisi varsin mukava. Valkoisen sinisilmäisen kääpiölupan geenipooli on Suomessa armottoman suppea, joten siihen on aika ajoin yritettävä saada laajennusta. Etenkin tämän kuun lopussa toivottavasti syntyvässä pesueessa onkin erittäin miellyttävä, omintakeinen sukulinja.

Vaan ennen luppapesueita odotetaan, josko rexejä putkahtaisi maailmaan. Mikäli tytöistä toinen tai jompikumpi on kantavana, olisi poikasia tulossa parin viikon päästä.


Kanitapahtumiakin mahtuu kesälle. Tämän kuun puolivälissä sattuu peräti samalle viikonlopulle kaksi erilaista tapahtumaa: Kaniininkasvattajien kasvattajapäivät Humppilassa 13.6, sekä Suomen Lemmikkikanien pet-näyttely Uudessakaupungissa 14.6.

21 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan pehmoinen kani! On sinulla ihania hoidokeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee olemaan tässä kuussa enemmänkin ;-)
      (Poikasia odotellessa..)

      Poista
  2. Voi että - olisipa lähempänä nämä näyttelyt !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Lemmikkikanit järjestää aika paljon näyttelyitä etenkin tässä kesällä. Kesäkuussa jossain vaiheessa on muun muassa Oulussakin näyttely! :)

      Poista
  3. Ihana pupu. Aurinkoista kesää:)

    VastaaPoista
  4. Voijee nää on nättei Vilpuri etenkin :3 <3

    VastaaPoista
  5. Voi pupuset! Ihania pitkäkorvia!

    VastaaPoista
  6. Vilpuri on todella suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen ja luonteikas poika! :-)

      Poista
  7. Voi että on tuo Vilpuri lutunen.

    VastaaPoista
  8. Onnea uuden perheenjäsenen johdosta. Vilpuri onkin mitä komein ja suloisin kaniherra! <3 Ja jännää mitä kaikkea onkaan luvassa kanilan muilla asukeilla! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista kanimaista on kyllä menossa ja tulossa - erittäin mukavaa aikaa!
      Ilmatkin suosineet niin mukavasti, että saanut pupuja pihalle melkein päivittäin ♥

      Poista
  9. Anonyymi16.32

    Onkos pupuille aina välttämätöntä tehdä korvatatuointi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oikeastaan riippuu hieman tapauksesta.

      Mikäli esimerkiksi haluaa kania viedä näyttelyyn viralliseen luokkaa, on tatuoinnit pakolliset kummassakin korvassa. Pet-näyttelyissä tatuointeja ei yleensä vaadita, poikkeuksena SKY (Suomen Kaniyhdistys) joka vaatii vasemman korvan tatuoinnin myös pet-luokkaan osallistuville.

      Tatuoinnit ovat sinällään hyvä, että ne auttavat tunnistamaan kanin. Koirilla ja kissoilla käytetään nykypäivänä sirutusta, mutta kaneilla on tatuointi. Ulkomailla kaneilla on käytössä myös jalkarengasta tunnistamiseen, mutta itse en henkilökohtaisesti ole sen kannalla lainkaan, pidän sitä suoraan sanoen hyvinkin epämieluisana.

      Itse mielelläni tunnistetatuoin kasvatit siitä syystä, että tatuoinnit ovat ikään kuin "henkilötunnus" jokaiselle. Korviin laittamani numerot ovat yksilölliset, joten tapasi kanin myöhemmin missä tahansa, tiedän mikä kani on kyseessä. Siitäkin huolimatta, että maailmalle lähtenyt paljon valkoisia sinisilmäisiä, eli "toistensa kopioita" :)

      Poista
    2. Anonyymi5.03

      Laitetaankos tatuointi aina korvaan vai?

      Poista
    3. Kyllä, korvaan :)

      Poista
  10. so soft and beautiful!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)