18. toukokuuta 2015

Odotus on päättynyt!

Kuten aiemmassa postauksessa uhkailin, niin tässä postauksessa on jotain uutta esittelyssä. Jotain mitä olen useamman viikon kovasti odotellut ☺

Vuoden 2013 kesällä hankin elämäni ensimmäisen rex-kanin. Ikävä kyllä tämä pieni sairastui ja ei elänyt edes viikkoa. Uutta rexiä en tämän vuoksi hetkeen halunnut, mutta mielessä ovat pyörineet enemmän tai vähemmän tämän pari vuotta.

Nyt joitain viikkoja takaperin tein päätöksen rexien hankkimisesta ja sopivat yksilöt osuivat eteen. Eilen tämä joidenkin viikkojen odotus sitten päättyi, kun hain kolme rexiä luoksemme. Pehmoporukasta kaksi on aikuisia naaraita, kumpikin väriltään luonnonsinisiä ja yksi urospoikanen, väriltään isabella.

Seuraavassa kuvassa on aikuisista toinen, vajaan vuoden ikäinen naaras. Tällä tytöllä ei ollut kutsumanimeä valmiina, joten se sai nimekseen Fanni:


Toinen luonnonsininen naaras on 2½-vuotias, valmiiksi jo kutsumanimeltään Unna. Tämä tyttö on ylläolevassa kuvassa nököttävän Fannin emä:


Ja viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä, porukan napero. Poika on tosiaan väriltään isabella ja ikää sillä on tällä hetkellä yhdeksän viikkoa. Pikkumies sai nimekseen Vilpuri:


Ja lisää uutisia piisaa: Mikäli hyvin käy, olisi ensi kuussa syntymässä pikkuisia rexejä, sillä kumpikin naaras on astutettu ennen meille saapumistaan. Tämän kuitenkin vain aika näyttää, että onko astutukset onnistuneet ja kuinka käy ☺

27 kommenttia:

  1. Onnea Ossilasta teidän koirien vanhimmalle, Tyynelle, joka myös täyttää sen tusinan vuosia!. Huh, kyllä sulla on kohta kanien vilinää. Joskus eksyin jotain kautta sun Riemuloikka-blogiinkin. Meilläkin oli aikoinaan kaksi kania. Ne tulivat viettämään meille eläkepäiviänsä. nelisen vuotta taisivat olla ja sitten kuolivat about vanhuuteen, reilun kymmenen vuoden ikäisinä. Terkut Ossilasta ja kiva kun kävit vierailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sunnuntaina tehdä Tyynelle joku hieno kakku! ;-)

      Poista
  2. Anonyymi17.09

    Hauskat nimet! Toivottavasti pupuvauvoja on tulossa!

    Blogissani on sinulle haaste, käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan!

      Ja on minut kurja, saamaton ihminen haastettu :) Minä joka olen kamalan saamaton vastaamaan haasteisiin. Yritys on ainakin yleensä hyvä kymmenen! Tulen kurkistamaan mitäs löytyy.. :)

      Poista
  3. Oiii poikasia! :333 Ihania kaneja on sulle tullut näin ainakin ulkoisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sisäisesti, aivan loistavia tyyppejä ovat kaikki ♥

      Poista
  4. Onnea kaniharrastuksen leviämisestä! Rupeatko kasvattamaan rexejä myyntiin vai aiotko turkisalalle? Et varmaan meinannut kahta poikueellista pupuja jättää lemmikeiksi? Rexit ovat kyllä hurjan söpöjä, ja nämä aivan ihanan värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, alkoi hymyilyttämään tuo kaniharrastuksen leviäminen, kun juuri viime vuonna jätin kasvatusta tauolle, tai olin lopettavinani jopa kokonaan. Eli juuri supistin tätä toimintaa, mutta tässä sitten "lepotauon" jälkeen taas vähän nostaa tämäkin asia päätään. Never say never, vai miten se menikään.. ;)

      Jos tuolta ylipäänsä jotain tupsahtaa, niin kyllä sieltä jotain on toki itselle jäämässä :)
      Turkisalaa en ole ajatellut ;)

      Poista
  5. Voi sentään miten ihania pitkäkorvia! Onnea uusista perheenjäsenistä <3

    VastaaPoista
  6. Onnea uusista kamuista ja uusille kamuiille. Ihania ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin olen myyty, viikot kuluivat hyvin hitaasti odotellessa :)

      Poista
  7. Oi niin suloisia! Omaa pitkäkorvakuumetta ei kyllä yhtään helpota tämmöset <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, odotahan vain jos sattuisi niin, että poikaskuviakin vielä pukkaisi jossain vaiheessa.. ;)

      Poista
  8. Minulla on tytär nimeltään Fanni :)) ja hänellä koira nimeltään Una - läheltä liippas :D eli hyvät on nimet ja söpöt on puput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälainen Una-koira on? :)

      Poista
    2. Unassa on saksaria, ajokoiraa ja mäyräkoiraa - ihan hassu koira - ison koiran näköinen, mutta pieni koira - löytyy minun blogin kuvista kun olimme Turussa pääsiäisenä. Harvinaisen iloinen koira :)

      Poista
  9. Oi kun söpöt puput. ♥

    VastaaPoista
  10. Anonyymi13.34

    Kauniita pupuja, hieno turkin väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo ehtinyt kauan haaveilla luonnonsinisestä kanista, kauemmin kuin näistä rexeistä. Siispä nyt saikin hyvin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun päädyin luonnonsinisiin rexeihin :)

      Poista
  11. Onnea pupuille, pääsivät taatusti kivaan kotiin.
    Ihanat kuvat !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivaan kotiin pääsivät :)

      Poista
  12. Niin ihanat ja vielä pupuvauvoja tulossa! <3

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)