sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Löytöeläimiä ja leikkaustempauksia

Tätä voisi kutsua hyvin rescue-painotteiseksi postaukseksi. Suurimmaksi osaksi kissojen, mutta myös yhden pienen kanin osalta. Kaikki positiivisissa merkeissä ☺

Aloitetaan vaikka tämän sunnuntain "kissailuista". Kummityttömme oli kylässä ja mies ehdotti, että lähtisimme käymään Kissakoti Kattilassa, niin näkisi tyttö kissoja. Hah, läpinäkyvän kiero rontti! Kummitytön vieminen kissoja katsomaan oli tietysti vain hyvä veruke vierailulle, sillä mieshän on itse se joka sinne aina haluaa kissoja paapomaan.

Nappasin taas kameran mukaan, ottaakseni asukkaista kuvia. Mies on täysin sydämensä menettänyt yhdelle tyttökissalle ja ei kai tuo ole kovin kummoinen ihmekään, sillä melko sievä neiti kyseessä:


Hempeydestään huolimatta hieman arvaamaton känkkäränkkä (perinteinen nainen..) ja mieskin sai naarmut muistoksi käynnistä. Mutta se ei ryppyjä rakkauteen näyttänyt tuovan, sillä loppuillan sai enemmän ja vähemmän kuunnella miehen huokailuja niin mahtavasta kissasta.

Osa kissoista katseli taas hyvin epäilevästi mötikkää, jolla niitä osoittelin. Osa taas pikemminkin kiinnostuneena siitä, mikä oikein on kyseessä. Mukava siellä oli istuskella ja seurailla kissojen puuhailuja ja rapsutella niitä, jotka siitä pitivät.





Ylläoleva rento rötköttäjä on kovia kokeneen näköinen, mutta luonteeltaan äärettömän ystävällinen. Kuinka mukavaa olisikaan, kun se saisi itselleen mukavan, arvoisensa kodin jostain.

Kummityttökin tuntui viihtyvän kissojen parissa ☺


Nyt kun on kissakodin asukkaita katseltu, niin seuraava asia seilaakin hieman samoilla vesillä. Kyse nimittäin kissojen leikkaustempauksista, joita Rekku Rescue järjestää yhdessä eläinlääkäri Satu Olkkosen kanssa. Näissä on mahdollisuus leikkauttaa, rokottaa ja siruttaa kissansa mukavaan kukkarolle sopivaan hintaan.

Seuraavan leikkaustempauksen päivämäärä on 9.5 ja paikkakuntana Helsinki, sitten tästä vain muutama viikko eteenpäin 30.5 on samainen leikkaustempaus Lopella.
 

Löydät leikkaustempauksista lisää tietoa Rekku Rescuen Facebook-sivuilta.

Leikkaustempaukset ovat vain pikkuinen osa Rekku Rescuen toimintaa. Yksi tärkeä toimintamuoto on pyrkiä löytämään uusia koteja monille lemmikeille, jotka syystä tai toisesta joutuvat tilanteen eteen. Suurimmaksi osaksi uutta kotia etsivät ovat kissoja ja koiria.

Nyt alkavan viikon lopulla Rekku Rescuen kautta tulee kuitenkin myös pieni kani, joka on saatu loukutettua ulkoa kiinni. Kani saapuu loppuviikosta sijaiskotiin meille, jotta pääsen katsomaan ja näkemään millainen pupu on kyseessä ja kuinka se ylipäänsä reagoi perhe-elämään, sillä tietoa sen ulkona viettämästä ajasta ei ole.

Mikäli kyseessä on kastroimaton uros, tullaan se kastroimaan ennen kuin se lähtee meiltä uuteen, pysyvään kotiinsa.

Aikaisemman postauksen lopussa vihjasin, että jotain uuta pupumaista on tulossa tässä kuussa tapahtumaan. Kerrottakoon, että kyseessä ei kuitenkaan ole tämä sijaiskotiin tuleva pikkupupu, vaan jotain muuta. Joka yhä vieläkin jää inhottavasti odottelemaan paljastumista.. ☺
 

16 kommenttia:

  1. Hienoa, että on näitä kissoille, kuten muillekin eläimille perustettuja koteja. Minullakin on Nanni ihanainen kissakodista ja on lempparkattini, niin viisas tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Manu on Kattilasta ja on kyllä niin äärettömän mahtava katti. Mies silloin ehdotti, että menisimme KATSOMAAN kissoja, mutta jotenkin salaperäisesti sitten otti ja varasi kissan.. ja pari viikkoa myöhemmin Manu saapui sitten luoksemme :)

      Poista
  2. Moi Marika! Vihdoin ehdin tutustumaan blogiisi. Sinulla on aivan hurmaavia eläimiä! Aivan pakko jäädä seurailemaan touhujanne! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa marketta!
      Kivan kommentinpas olet jättänyt, kiitoksia!
      Ja tietysti terrrrvetuloa mukaan meidän jengin touhuihin :)

      Poista
  3. Suloisia ovat ja jos minä pääsisin paikalle, ihan varmasti en kotiin voisi lähteä ilman kissaa :D
    Rento rötköttäjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehellekin tekee vähän vaikeuksia lähteä sieltä ilman kissaa :D

      Poista
  4. Toivotaan, jotta jokaiselle miirulle löytyisi uusi koti.
    ;o) ja'has kuulostaa siltä, jotta teilläkin voi kohta olla uusi miiru.
    Mainiota maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään, että näin voi käydä.. :D

      Poista
  5. Voi kun ihana kilpparivärinen kisuli! Meille tuli just ensikotiin myös kaksi puolipitkäkarvaista kilppariväristä tyttökissaa, kirjoittelin niistä Käpälämäen blogiinkin: http://kapalamaentarinat.blogspot.fi/2015/05/kisu-ryn-rescuekattinayttely-lahestyy.html

    Samassa postauksessa myös vähän mainosta 10. päivä Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa järjestettävästä Rescuekattinäyttelystä. Teillä kun on sopivasti tuo rescue-teema ollut viikonloppuna ohjelmistossa niin tuolla voi jatkaa samaa linjaa! :)

    Pupupostauksesi ovat aina niin ihania, että innolla odotan raporttiasi tulevista pupumaisuuksista ;) Itselläkin ollut hir-vit-tävä pupukuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuohan kuulostaakin mielenkiintoiselta!
      Tulenkin lukemaan lisää blogistasi! :)

      Poista
  6. Oi miten suloisia;)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5.5.15

    Meillä on kaksi elämässä kovia kokenutta rescue-kisua. Katteltiin toista kisua, mutta suunnitelmiin tuli muutos, kun kiirellisesti piti sijoittaa kisu uuteen kotiin ja niin meille tuli valkee-puna Himskatti, jossa on ragdoll-taipumuksia. Sitten pari kuukautta myöhemmin meille tuli valkee-musta Helskatti. Himskatti leikattu äijä ja Helskatti kanssa leikattu. Himskatti oli oikea matojen liikkuva linna ja korvat oli karseessa mustassa töhkässä. Luultavammin ei koskaan madotettu ja rokotettu ja ei karvan kunnosta päätellen ei myöskään mitään kunnon sapuskaa saanut. Helskatti oli todella reilusti alipainoinen. Nyt meiän rakkaat saa rakkautta suojaa ravintoa ja hoitoa ja ovat seurankipeitä. Tykkäävät olla sylissä ja rapsuteltavana. Alussa kumpikaan kissa ei leikkinyt ollenkaan ja ulos ei ollut ollenkaan haluja. Meillä kissat kiertää illalla kaikki huoneet läpi ja tarkastaa että onhan lapset omissa huoneissaan. Nyt oltiin vapun aikaan reissussa ja ukko oli kotona kissojen ja liskojen kanssa. Ukko sano, että eläimet oli ollu ihan pöljinä että kaikki ei oo nyt kotona. Nyt tuolla terran päällä pötkäleinä nukkuvat.

    Meiän aivoihin vaan ei uppoa, että miks ihmiset ei huolehdi lemmikeistään. Onneksi on ihmisiä ja vapaaehtoisjärjestöjä mitkä antaa eläimille uuden mahdollisuuden.

    Kissamaisin pöljäilyterveisin: siperoinen



    VastaaPoista
  8. Eipä ole ihme, että miehesi on ihastunut tuohon kissaan. Aivan ihana! Mikähän päivä se muuttaa teille :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)