keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Minisiivekkäät

Leenun tipusilla ikää hipoo jo kahta viikkoa. Kokoa on ehtinyt tulla tuplasti siihen, millaisia olivat kuorituessaan ja siipisulat ovat kehittyneet jo sangen hienosti. Lähiaikoina tiput oppivat käyttämään pikkuisia siipiään ja liikkumaan näin ollen muuallakin kuin maan tasalla. Siinä vaiheessa kun ne oppivat lentämisen taidon, ne lennähtelevät sinne tänne kuin varpuset konsanaan.


Kuvissa on tipuista toinen, eilisen illallisen jälkimainingeissa. Tiput syövät kokoonsa nähden aivan hurjan määrän ruokaa, minkä voi nähdä jo niiden kupujen pinkeästä pullistelustakin. Tulee melkein väkisinkin "golfpallon nielaissut" mielikuva ☺

 
Tipujen, kuten aikuistenkin kanojen ruokkimiseen on erilaisia tapoja. Osa syöttää valmisrehua, osa kotiruokaa ja osa sekä valmisrehua, että kotiruokaa. Itse syötän kanoille, niin aikuisille kuin tipuillekin ainostaan kotiruokaa + kauraa. Tämä tietysti on sinällään haastavaa, että tulee tarjottua sopivassa määrin kaikkea, mutta tämä tapa kuitenkin sopii itselleni.
 
"Mammaaaaaaaa"

Karkeasti tipujen kotiruokinnan voisi jakaa niin, että ruoasta 50% tulee olla hiilihydraatteja, 25% proteiinia ja 25% kasviksia. Proteiinin määrä kuitenkin on meillä yleensä suurempi kuin neljännes.

Puuro, jogurtti, viili, jauheliha, porkkana, hedelmät, leipä, makaroni ja vihreät kasvikset ovat oleellisia osia ruokintaamme. Tiput kuoriutuvat yleensä näin kevään ja kesän korvilla, joten vihreää saa mukavasti pihalta. Vuohenputkea ja voikukanlehtiä on jo ehtinytkin kuulua tipujen ruokavalioon.

16 kommenttia:

  1. Voi ei mä en kestä kuinka sulosia nuo tiput ovat :) Meidän kanaset ei haudo ja niinpä tilasin jo hautomakoneen, että hautosin koneella. Nyt mulle on hiipinyt ajatus, että olenkohan ihan tyhmä jos alan munia hautomaan ja mitäs sitte jos onnistuukin... Tipujen hoito ja kasvatus jne.. Osaanko ryhtyä moiseen hommaan.. Mitenkähän tässä käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy hankkia pari kanaa lisää, esimerkiksi pari alhoa tai kääpiökochinia, niin johan alkaisi hautomo pyörimään! :D Meidän neljästä alhosta kolme ovat hautovia, joten tipuja luvassa mitä todennäköisimmin lisääkin tänä kesänä.. :D

      Poista
  2. Minulla meni varmaan puolet tekstistä ihan ohi silmien, kun jäin vain selaamaan ja tuijottamaan noita IHANIA tipun kuvia!!! :)
    Siis mietitty ollaan josko otettaisiin muutamat kanat ja kukkopojat meillekin tänne maalle. Tulisi sitten omavaraistaloudellisesti kananmunia omasta pikkukanalasta. Oli kiva lukea tätä postaustasi ja mielenkiinnosta jään seuraamaan miten tipusten kasvu alkaa sujumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suosittelen erittäin, erittäin lämpimästi kanoja!

      On todella hieno tunne, kun saa munat ihan omasta pihapiiristä eikä tarvitse ostaa tehotuotettuja. Makuerokin omien kanojen munien ja tehotuotettujen munien välillä on melkoisen hurja! :)

      Poista
  3. Voi että noita tipuja, kanaharrastajalle niin tavallista mutta ei tuohon söpöyteen vain kyllästy ♥ Tervehtyikö se musta poikanen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ikävä kyllä menehtyi. Harmi, tiedä millainen komistus siitä olisikaan kasvanut!

      Poista
  4. Tiput ovat ihania!
    Viikon päästä pitäis kans alkaa koneesta kuoriutumaan orpingtoneja. Katsotaan nyt miten käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orppi on minulla yksi sellainen "tällaisia vielä joskus"-rotu ;-)

      Poista
  5. Punapää tipu :) Minkähän värinen tuosta tuleekaan. On nää niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tässä juuri hyvin mielenkiintoista, että millaisia mahtaakaan tyypeistä tulla! Katsoin juuri edellisvuodelta kuvia, että tämä tipu on todella samanvärinen kuin yksi viime kesänä kuoriutunut. Se muutti uutteen omaan kotiinsa ja en ole vielä saanut siitä aikuiskuvia, niin en tiedä miltä se näyttää nykyään :)

      Poista
  6. Nämä on niitä Onnellisia kanoja! Kauniin värisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä on nätit pikkuiset siivet, kun levittää siivet auki ♥

      Poista
  7. Ihanan suloisia tipusia!

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
  8. Moikka, vasta nyt kerkesin sinun blogia selailemaan, Ihania kuvia täynnä! Meidän tiput alkavat olla jo nuorikoita? n. 7 viikoisia ja melkoisesti ovatkin kasvaneet ja koko ajan kasvavat lisää. Ruokintakaan ei ole tainnut mennä ihan metsään kun suurinpiirtein samoilla eväillä menty. Rotu on Paduan ja hauskat töyhtöt jo pään päällä, kunpa osaisi sanoa ovatko kanoja vai kukkoja niin voisi alkaa miettimään tulevaisuutta, koska kukkoa emme voi pitää. Luultavasti kasvattelemme ihan rauhassa ja katsellaan sitten syksyllä tarkemmin kuka alkaa jos alkaa munimaan! ;)

    VastaaPoista
  9. Tähän on pakko laittaa vain, että ♥♥♥

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)