10. toukokuuta 2015

Kuvausturri

Tulin lauantaina ikään kuin ohimennen käyneeksi Hämeenlinnassa Aulangolla, kun muutenkin siellä päin liikuin. Otin matkaani mukaan Tahvon, tuon uskollisen ja urhean valokuvamallini. Ihan jaksaa hymyilyttää kuinka Tahvon kanssa kulkee ajatukset niin hyvin yhteen, kun kyseessä on kuvaaminen ja kuvassa oleminen.

Olen joskus ennenkin tullut maininneeksi, kuinka helppo Tahvo on saada kuvattavaksi, koska sille riittää pieni käden huitaisu oikeaan suuntaan ja karvakasa oitis ymmärtää minkä nyppylän päälle milloin kiivetä kököttämään. Eikä pienen linnarakennelman ikkuna suinkaan ole poikkeus. Naps, hihna irti, hieman kädellä huitomaan ikkunan suuntaan ja hops! Malli on paikallaan!


Rakennelman ovelle kipuvia portaitakaan ei luonnollisestikaan tarvitse itse kiivetä ylös, saadakseen Tahvo söpösti oven eteen. Siinä vaan huitoo taas elekieltä portaiden suuntaan, kun Tahvo jo kuuliaisena karvaturrina kirmaa kohti korkeuksia. Sitten vain käskyä istumaan. Tosin Tahvo oli lenkin tässä vaiheessa jo niin poikki, että päätti hieman oikaista istu-käskyä käymällä makaamaan.


Oooh, tuolla ylhäällä lentää jokin

Eikä voi jätkää ihan syyttä hölmöksikään haukkua. Kehoittaessani sitä hyppäämään rakennuksen toisen puolen ikkunalle, se oli jo sen verran poikki lenkin jäljiltä, ettei jaksanut hypätä niin ylös, kuin olisi tarvinnut tälle ikkunalle päästäkseen.

Tahvo näytti sekunnin verran miettivältä, idealamppu välkähti valaisevasti sen pään yllä ja sitten yhtäkkiä se otti jalat alleen. Ehdin vasta avata suutani jotain sanoakseni, kun jo näin kuinka Tahvo kiersi rakennuksen sivulle, jonka ikkunalle on matalampi hyppy, loikkasi siitä sisälle ja tuli sitten sisäkautta istumaan ikkunalle, johon olin sitä pyytänyt. Eläinmualiman einstein ♥


Tahvo on kaikesta äärettömästä vilkkaudestaan, haukkuherkkyydestään ja muutenkin rajattoman riekkuvasta olemuksestaan huolimatta mitä mainioin tyyppi. Meillä vierailevat ihmiset tosin näkevät yleensä lähinnä tämän riehakkaan räksyttäjäpersoonan, mutta kyllä se fiksu poika siellä ison äänen alla on, kun vain jaksaa hieman avartaa katsettaan sen löytääkseen. Joskus täytyy kyllä avartaa ihan perusteellisesti...

Aulangolle on joutsenpari Aino & Janne tuotu jälleen kesää viettämään. Kovasti olivat uteliaita ja seurasivat meitä, kun lammen ympäri kiertelimme Tahvon kanssa.



"Onpas isoja kanoja.."

26 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja kuvia olet ottanut,ihana Tahvo Kyllä näitä katsoessa saa hyvän mielen tykkäsin kovasti

    VastaaPoista
  2. Joutsenia uiskentelee täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne osaavat olla sitten valtavan komeita lintuja. Tuossa meidän lähellä olevalla järvellä näkyy keväisin välillä enemmänkin joutsenia, mutta en ole tullut koskaan käyneeksi siellä kuvailemassa niitä.

      Poista
  3. Voi miten kaunis linssilude! Tuo on ihan uutta, että koiraa osaa poseerata kuvissa, ihana :) Kuvat sai myös haikailemaan Aulangolle, viime kerrasta onkin vuosia. Silloin ei varmaan meillä edes ollut koiria, joten nyt olisi hyvä syy lähteä sinne lenkkeilemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän lie mahtaa Tahvo ajatella näiden hetkien ideasta, että sitä vain nököttää jossain ja emäntä sitten möllöttää matkan päässä mustaa mötikkää heilutellen ;)

      Poista
  4. Kyllä mannekiinikin uupuu ja silloin voi oikaista suorintein "istu" oikaisuasentoon pitualleen huilimaan.
    Teillä oli mukava kevätretki.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kun on noin vauhdikas tapaus kun Tahvo ja on vielä tuollainen paksuhko vaatekerta niskassa, niin kyllä sitä kummasti alkaa ramaisemaan ;-)

      Poista
  5. Oi, oi, kuinka hienot kuvat ja koirapersoona ♥. Aulankokin on kiva paikka :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi15.00

    Ihania kuvia :) Aika kätevää, että koiran saa pyynnöstä poseeraamaan haluamaansa paikkaan, monesti ihmiset tuskailevat ettei eläintä saa kuvaukselliseksi millään ilveellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkällisen harjoittelun tulosta! :D

      Poista
  7. Ihana Tahvo Tottelevainen ja onnistuneita kuvia! Se on helppoa, kun on löytänyt hyvän mallin. Oma koirani ei viihdy valokuvissa ollenkaan, on niin kuin omistajansa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Tahvo on ihan ehdottomasti paras kuvattava! Tyyne ja Mauri kumpikin pysyy kuvissa ihan kiltisti, mutta niillä ei ole sellaista "palavaa intoa" päästä tekemään mieliksi kuten Tahvolla :)

      Poista
  8. Noita koiramaisia poseerauksia minäkin ihmettelin. Koira on viisas ja tottelee. Kissa taas itsepäinen ja vaikeasti opetettava! Veikeitä kuvia. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä etenkin Nelli-katti on sellainen, että tuijottelee myrtsinä, kun vähänkin kameralla osoittelee :) Manu sen sijaan on aika veikeä tapaus, mitä nyt saattaa tulla pukkaamaan kameraa kesken kaiken.. :)

      Poista
  9. Oooo kun Tahvo on kuvauksellinen! :) ihania kuvia!
    Aulangolla pitäisi meidänkin mennä käymään - alpakoita on pitänyt ajella katsomaan jo iät ja ajat. Siinä samalla voisi piipahtaa morjestamassa Ainoa ja Janneakin. Puisto on tähän(kin) aikaan vuodesta varmaan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kävimme juuri tuossa kevättalvella katselemassa alpakoita, ovat niin sympaattisen näköisiä ettei todellistakaan. Siellä oli myös aasi, jolle ymmärtääkseni on nyt tullut muita aaseja kaveriksikin. Se oli lempeä tapaus, tykkäsi kovasti rapsutteluista :)

      Poista
  10. Ihania kuvia! Ihana kesä.
    Multa blogin puolelta löytyisi koiramaista kysymyshaastetta vastailtavaksi! :-)

    http://aboutgettinglucky.blogspot.fi/2015/05/blogihaaste-yksitoista-kysymysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mukava! Kiitos kovasti haasteesta :) Olen aina ihan hirmuisen huono näitä tekemään, mutta jospa nyt saisin tämän tehtyä, kysymykset ovat niin houkuttelevia :)

      Poista
  11. Oih, aivan ihania kuvia! Tahvo on kerrassaan suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahvo ON suloinen
      - tuttujen mielestä kuulemma erityisesti silloin, kun se on joskus hiljaa :)

      Poista
  12. Mikäs se on noin upeita kuvia ottaessa, kun on noin innokas malli :D Ihana Tahvo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta! Kyllä se kummasti saa entistä enemmän innostumaan kuvaamaan, kun toinen on niin mielellään mukana :)

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)