Elämän eri saroille mahtuu monenlaisia yllätyksiä, eikä liene ihmekään, että eläinten kanssa niitä riittää myös laajalti. Sulon kuolema iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, sitä ei kertakaikkiaan ollut osannut edes aavistaa, että seuraava joukosta poistuva olisi vasta luoksemme saapunut pentu.
Sulon lopetuksen jälkeen sen kuolemaan johtaneita syitä selviteltiin Evirassa kuusi viikkoa, mutta syy räjähdysmäisen nopeasti iskeneelle ja vakavalle sairastumiselle ei koskaan löytynyt. Vielä nykyäänkin sitä välillä huomaa miettivänsä, millainen pikkumies olisikaan tänä päivänä.
Vaan, koska elämässä erilaiset tapahtumat nivoutuvat toisiinsa niin, että yksi tapahtuma myöhemmin on polku toiselle tapahtumalle, en haluaisi tilanteen olevan enää toisinkaan. Sillä, Sulon kuoleman vuoksi meille tuli joitain kuukausia myöhemmin uusi lapinkoiralapsi, Mauri.
Vasta reilu pari takavuotta perin se oli noin pieni ja pörröinen, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Vaan, tänä päivänä Mauri on osa tätä hetkeä, osa meidän elämää ja perhettä. Polulla, jonka kautta kuljimme siihen, että Mauri tuli osaksi perhettä, matkasin halki surun ja kyynelten, mutta tänä päivänä saan olla iloinen hassunhöntin Maurin olemassaolosta.
Voi Töyhtö!!!! :( ja voi Repeparkakin, mutta hänelle kävi lopulta hyvin...❤
VastaaPoistaOn kyllä nyt todella hyvä mieli Repen puolesta, sai oikein NELJÄ tyttöä! ☺ ♥
PoistaVoi Sulo-rukkaa :( Eihän noille voi mitään... Mutta Mauri on suloinen :) Onko noilla turkki kuin kova hoitoinen? Meillä PON-pojat pidetään nyt lyhytkarvaisina, kun turkki menee niiin helposti takkuun... Onneksi Repekin sai laumansa.
VastaaPoistaYstävälläni on myös PON hän on aina kamppaillut sen turkin kanssa, kun on todella helposti takkuuntuva. Siksi hänkin pitää sen nykyään lyhyenä koko ajan.
PoistaNäillä meidän pojilla on todella helppo turkki
- ellei lasketa sitä että irtokarvaa riittää ja riittää.. ;)
Täällä ihan kyynel silmässä luen postaustasi, sniif! Vaan näin se elämä välillä heittelee eikä sitä tiedä, mitä päivä tuo aina tulleessaan. Upeita poikia molemma, Sulo ja Mauri. Ja minäkin olen Repen puolesta tosi onnellinen! Hän on varmasti hyvin tyytyväinen ikiomassa haaremissaan =D. Ihanaa joulun odotusta teille kaikille sinne!
VastaaPoistaLuopuminen on vaikeaa, silloinkin kun se on toisen parhaaksi.
VastaaPoistaMeillä kävi sama outo juttu tyttären aprikoosinväriselle kääpiövillakoiranpennulle Lunalle. Hänet ehdittin viedä Helsingin eläinsairaalaan, missä oli samalla jotain surullista, sillä Luna kuoli siellä ilman matteaan eli tytärtämme, yksin. Ensin epäiltiin parvoa, mutta sitä se ei ollut. Syy ei selvinnyt koskaan. Siitä ei oikein voinut edes toipua...
VastaaPoistaMeidän novascotiannoutajamme eli melkein 15 vuotiaaksi, mikä oli niin suuri ilo, että ei sanotuksi saa. Nyt suuriruhtinatar Olga nukkuu puutarhassamme ja kasvaa jouluruusua ja valkoisia varjoliljoja.
Tyttärellä on nyt musta kääpiövillakoira ja lilsäksi vain vuoden vanha sheltti eli jouluna suuressa talossamme on ihanaa koiruuselämää, jota kaipaan joka päivä. Me emme ota omaa koiraa muutamaan vuoteen, sillä edessä ovat reissuvuodet.
Voihan Mauri <3
Ylin kuva tuo ihan kyyneleet silmiini, sillä tunnen samannäköisen koiruuden ja se on vain niin ihanuus, Nappi <3
Mauri on selvästi selvityjien suurta kastia, heitä, joita hoviväki palvoo ja joka pitää lumesta, kuten teki meidän Olgakin.
Ihania koiravuosia!
Voi mikä söpönen Mauri :)
VastaaPoistaOvatkohan rakkaat eläinystävämme opettamassa meille tuota luopumisen vaikeaa aikaa? Ainakin he jättävät niin puhtaan kauniin jäljen eli muiston. Uskon, että heilläkin on sielu, joka ei kuole.
VastaaPoistaKirjoitat niin elämänläheisesti ja kauniisti, niin elämästä kuin kuolemastakin.
VastaaPoistaOn ilo lukea näitä vaikka välillä silmät kostuu.
Voi Sulo pientä mikä kohtalo hänelle suotiin. Mutta kaikella on tarkoituksensa ja kaikki on nyt hyvin ♥
Mauri on kyllä todella kaunis koira, ihanan värinenkin. Ihastuin tähän blogiin heti ja liityin lukijaksi. :)
VastaaPoistaVautsi mitä kuvia! Upeita!
VastaaPoistaLemmikin omistamisessa on pahinta juuri se luopuminen. Kun jouduin tekemään sen päätöksen parin viikon välein - ensin kani, sitten koira - päätin, etten enää ota lemmikkiä. Siinä särkyy sydän, kun niistä joutuu luopumaan.
VastaaPoistaNo, aivan varmasti tulen kyynelehtimään vuolaasti, kun tyttären koiran tai veljentytön koiran aika tulee. Olen niitä molempia paljon hoitanut ja rakastan kuin omiani.