19. lokakuuta 2014

Ratiritiralla

Lokakuussa ollaan jo pitkällä, suorastaan marraskuuta jo hiljalleen hipoen, mutta blogi saa vasta nyt ensimmäisen kirjoituksensa tälle kuulle. Lokakuussa lattiamoppi on ollut kovilla ja minä olen unelmoinut toimivista kuulosuojaimista.

Kuulosuojaimista, mitä ihmettä? Niin, Mauri on hyvin viriili nuorimies ja kun tähän yhtälöön lisää sen tosiasian, että naapurien koiralla on juoksut, niin uh. Piipitystä, piipitystä. Mauri osaa päästää mitä epätoivoisempia säveliä ja mitä sydäntä särkevämmillä melodioilla.

Toisekseen, lattioiden moppaus on kuulunut myös ohjelmistoon. Parisen viikkoa takaperin alkoi Tyyne ahmimaan aivan sairaalloisen määrän vettä ja mitäpäs siitä seuraakaan, ellei jatkuvaa lattioille lorotusta. Maanantaina suunnattiin sitten eläinlääkäriin, jossa testattiin niin pissanäyte, maksa-arvot, munuaisarvot, sokeriarvot kuin tulehdusarvotkin. Olin täysin varma, että jossain on vikaa koska oireet olivat niin selkeät, mutta ei. Ei mitään vikaa missään, terve possu. Beagle.


Vaan tiedättehän, kaikkein paras hoitokeino vaivaan kuin vaivaan on se, kun käyt eläinlääkärissä. Nimittäin kun saavuimme eläinlääkäristä kotiin, monia testejä rikkaampana ja vieläkin useampia euroja köyhempänä, niin simsalabim! Oireet loppuivat! Voisi sanoa jo surkuhupaisaksi. Vaan Tyyne on jo suhteellisen iäkäs, joten hyvä vain kun tuli testattua kaikkea. Tämä mystinen sairaus kuitenkin jäi siis mysteeriksi. Seurailemme tilannetta, jos vaivat uusivat.

Kesä on jäänyt taakse joten kanatkaan eivät enää pihalla viihdy kovin pitkiä aikoja. Innokkaasti ne kuitenkin yhä odottelevat ulospääsyä asuntonsa ovella, ripaskaa rivissä tanssahdellen kun kuulevat minun saapuvan ☺

Kun sitten otan ja avaan kanojen asunnon oven, niin kuuluu vain vyörähdys, kun koko parvi yhdellä kertaa vyöryy kynnyksen yli ja kirmaa innokkaasti pihalle pyrstöt pönöttäen.

Vaan sisälle haluavat yhä aikaisemmin. Ja ruoankulutuksestakin huomaa taas hyvin, että jep, talvi tulee. Kanojen ruokkiminen tuntuu näin talvenkynnyksellä suoranaiselta taikatempulta, sillä kun kaadat kipon täyteen ruokaa niin ei muuta kuin pari kanannokan kopautusta kipon suuntaan ja simsalabim - kaikki ruoka kadonnut! Ja kanat yhä tapittavat vieressä nälkäisinä. Ei muuta kuin lisää ruokaa ja vielä hieman lisää...

Pupujussimme asuvat yhä kaikki viisi samassa jengissä. On erittäin mukavaa kun saavat tällä tavoin olla jatkuvasti vapaana omassa tilassaan. Kanien lattiatila on tällä hetkellä noin 9½ neliön kokoinen, sekä sen lisäksi 1,4 neliön ns. häkkitila johon tapanani on laittaa jengille heinät.

Tässä eiliseltä illalta kuva jengistä kiinankaalin kimpussa. Fiona on koko porukasta ainoa, joka ei tykkää kiinankaalista, joten se mennä pomputteli ympäriinsä, muiden syödessä. Vaan tulla tupsahti se yhdessä vaiheessa kuvaankin, pieni pörröinen pää ilmestyi sinne keskelle jengiä tapittamaan ☺



9 kommenttia:

  1. Voihan Mauria. Ihania nuo pupunpötkylät taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupunpötkylöillä on kaikilla hirmuinen karvanvaihtoaika menossa, tuo matto on joka päivä oikein kunnon villalla päällystetty! :D

      Poista
    2. Meillä pupulla pahin karvanlähtö alkaa olla takana. Uskomatonta kuinka paljon noin pienistä öttiäisistä voi lähteä villaa :)

      Poista
  2. Ihanat kuulumiset :-) Ja kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kuvia muistaa ottaa vähän enemmänkin :)

      Poista
  3. Meillä kans joskus vuosia sitte koira sai äitienpäivänä jonku ihmeen halvauskohtauksen, eikä noussu lattialta ylös ollenkaan.. Huoli oli valtava ja hädissäni soitin päivystävälle eläinlääkärille ja iso koira kannettiin itku silmässä autoon. Eläinlääkärin pihaan kun ajettiin, niin auton takaovesta pomppasi ulos iloinen koira, joka riemuissaan kirmasi läheisen puskan juureen pissille.. Mitään vastaavaa ei tämän koiran kohdalla koskaan koettu, eikä edelleenkään tiietä mikä temppu tuo oikeen oli. Eläinlääkäri ei raaskinu meitä noloja polosia edes rahastaa, vaikka pyhäpäivänä varta vasten ajeli paikalle. Mutta helpotushan se lopulta tietenki oli, että kyse oli vaan hetkellisestä henkisestä halvaantumisesta x) Pupunpötkylät on taas niin ihania ja niin nätisti sovussa koko porukka <3 Ja hauska kuulla miten kanoille on alkanu ruoka maistumaan entistäki kovemmin. Keräävätköhän talvea varten varastoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tapaukset ovat kyllä hyvin erikoisia, että jonkinlainen tilanne saattaa tulla päälle vain yhden ainoan kerran - ja pelästyttää silloin kaikki ympärillä olevat ihan urakalla.

      Epilepsiahan on koirilla melko yleistä ja joillain voi tulla yksi kohtaus koko elämänsä aikana. Oliko siitä mitään puhetta eläinlääkärin kanssa? Minkä rotuinen tai roduton hännänheiluttaja muuten on? :)

      Poista
  4. Jekku oli saksanpaimenkoiran ja englanninspringerspanielin rakkauslapsi :) Mun elämäni koira, jonka jouduin hyvästelemään jo yli kymmenen vuotta sitte. Eläinlääkäriä lähinnä huvitti tilanne ja puhetta oli ainoastaan mahdollisesta nivelrikosta ja sovittiin, että tarkkaillaan koiran käytöstä niissä tilanteissa ku pitää nousta makuulta ylös ja kulkea portaita. Koskaan ei tosiaan enää vastaavaa tapahtunu, vaan Jekku eli tosi terveen elämän, aina syöpädiagnoosiinsa saakka. Tuon tapauksen jälkeen koira eli täysin oireettomana neljä vuotta. Ja sitte tuli tosiaan syöpä ja vei =(

    VastaaPoista
  5. Anonyymi17.22

    Onpa suloinen tuo ryhmäkuva :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)