perjantai 24. lokakuuta 2014

Kaakatusta, kahinaa ja kanilapsia

Meillä on niin sanotusti väki vähentynyt, kun lapset lentävät pesästä - tai pikemminkin kaakattavat katkerasti, matkatessaan muihin maisemiin, pahvilaatikkoon pakattuna. Elokuussa kuoriutuneista viidestä tipusta nimittäin lähti kolme uuteen kotiin pari päivää takaperin.

Maailmalle matkanneet olivat kanoja, kotiin jäi kaksi kukkoa. Tämä toinen kukkomiehen taimi on kuin helmi konsanaan, kovasti toivoisin sen pääsevän johonkin omaa kaakatushaaremiaan johtamaan.

 
 
Jännitystäkin piisannut, kun pääsimme kohtaamiseen villin luonnon kanssa. Minulla on ollut vuosia tapana, että joskus mikäli uni ei ota tullakseen, niin kertakaikkiaan nousen ylös, nappaan koirat matkaan ja lähden lenkille.

Mikäs siinä on kuulkaa köpötellessä, luonnon hiljaisuutta ja taivaan tähtiä tuijotellessa. Muistaen tietysti, että eteenpäinkin kannattaa muistaa tuijotella, ettei käy kuten useamman kerran jo käynyt, eli tähtiä tuijotellessani olen unohtanut katsoa eteeni ja pian olenkin ollut turvallani ☺

Vaan tällä kertaa, kun toissayönä köpötin koirien kanssa lenkille, en tehnyt lähikontaktia maaperän kanssa tähtien tuijottelusta huolimatta, vaan kohtasimme jotain hieman pörröisempää ja äänekkäämpää - siis änekkäämpää kuin ne hetket, kun olen tömähtänyt turvalleni tienpintareelle. Tahvo nimittäin kohtasi pellon laidassa supikoiran, jonka kanssa se aloitti tappelemisen!

Saatuani tappelijat irti toisistaan, katsoin että pikkupeto on kunnossa ja sitten jatkoimme matkaa toiseen suuntaan. Tahvo näytti pollealta pojalta löylytettyään karvaturria, jollaisia se pitää loitolla tontiltamme. Sähisijä näytti hyväturkkiselta, mutta kapin vaara vaanii mielessäni, siispä seurailemme Tahvoa mahdollisten rapsuttelujen varalta - jollaisia toivottavasti ei tulisi.

Vaan kapisista karvaturreista pikkuisiin palluteltaviin. Olen useamman vuoden kasvattanut kaneja, mutta nyt tämä on jäämässä sivuun. Tällä hetkellä kuitenkin on vielä kasvamassa yksi viisipäinen kääpiöluppapesue, jolla on tällä hetkellä ikää neljä viikkoa. Parista pikkuneidistä otin kuvia ja mitäpä tähän nyt muuta sanoisi, kuin hellanduudelisdeijaa!



Yllä olevissa kuvissa on neitokainen numero yksi. Tytöt ovat hyvin samannäköisiä etenkin kuvissa, mutta luonnossa ne erottaa toisistaan varsin selkeästi. Seuraavaksi sitten neiti numero kaksi ☺


9 kommenttia:

  1. Aivan ihanat söpöläiset.

    VastaaPoista
  2. " Voi ei " kuiskasin yksin täällä, kun näin nämä puputtimet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisilla pupuilla on tällainen erityinen vaikutus :D ♥

      Poista
  3. Voi mitä söpöliinejä!
    Ihailen tapaasi ottaa näitä eläinkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten kuvaaminen on niin äärettömän mukavaa. Huvittaa kun koirista esimerkiksi Tahvo on jo hyvin tottunut kuvamalli - metsälenkilläkin ei tarvitse kuin vähän osoittaa jotain kantoa, niin Tahvo jo hyppää siihen ja istuskelee mallin elkein sen aikaa kun räpsin kuvia joka suunnasta! :D

      Poista
  4. Voihan söpöys sentään noita pieniä kanivauvoja!

    Meillä on kaksi kolmevuotiasta kääpiöluppa-tyttöä, siskokset. Eivät kyllä voi elää samassa häkissä kun toinen niin kovasti aina toista niivittää... Mutta vapaana ollessaan ovat yhdessä vapaana ja muutenkin häkit siinä ihan naapureina.

    Sulla on aivan ihanat tilat eläimille! Meillä ei ole mahdollista laittaa tuolleen, jos oliskin niin kyllä puput sit saiskin olla yhdessä koko ajan. Ne olivat ulkona koko kesän (yöt aitauksen sisällä olevassa kiinni teljettävässä leikkimökissä) ja hyvin ne siellä tuli toimeen, kun tilaa oli tarpeeksi olla.

    Mä niin tykkäisin myös kanoja ottaa, hitsi kun ei ole tiloja... No, on meillä onneksi sentään vähän edes tätä "eläintarhaa", kun on pupujen lisäksi kaksi koiraa ja kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupuilla onkin se tila juuri hyvin merkitsevässä asemassa mitä toimeentulemiseen tulee. Isommassa tilassa tulee helpommin useampikin toimeen. Vaan keväällä voi olla hieman enemmän "tulta ja tappuraa" kun tytöillä alkaa hormonit hyrrätä ;)

      Kanat ovat kyllä niin äärettömän ihania, etten voi liikaa kehua niitä. Mitä enemmän niihin tutustuu, sen enemmän sitä vain menettää sydämensä. Jokainen niin oma erityinen persoona, ettei voi kuin hymyillä niiden seurassa :) ♥

      Poista
  5. Ei voi olla mitään suloisempaa! Tuollaisen kun laittaisi taskuun ja kotona sanoisi että polun varrelta löysin, yksin ja hylättynä, eikös oteta meille turvaan :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)