16. lokakuuta 2015

Syyssäätä ja pupupotilasta

Tämä on taas ties kuinka mones kerta kun samasta asiasta hihkun, mutta ei mahda mitään - ihanat säät ja ihana luonto! Kummasti kelpaa siellä ja täällä jolkotella koirien kanssa, kun kauniita värejä kaikkialla. Välillä sitä on oikein kameraakin ottanut vähän matkaan mukaan.


Pölypallona luokses pompin.. ♪



  
Kerroin aikaisemmassa postauksessa Saku-papparaisen olevan potilaana, kun papalle iski todella raju tulehdus toiseen silmään. Se oli mahdollisesti saanut esimerkiksi heinästä tai oksasta pienen osuman silmäänsä, josta bakteeri päässyt sarveiskalvon alle muodostamaan tulehduspesäkkeen.

Kolmeen kertaan käytiin Sakun kanssa eläinlääkärissä silmän vuoksi ja jatkettiin lääkitystä, kunnes saatiin lopulta "terveen paperit". Sakun silmä on siis taas entisessä loistossaan ja pappa voi hyvin! Muutaman kuukauden kuluttua papalle tulee ikää 7-v ja ja toivon niin kovasti, että vuosia olisi vielä monia edessäpäin.

Ja sitten pappapupuista pikkupupuihin  - eilen tuli kääpiöluppalapsille ikää tasan viisi viikkoa. Naperot ovat jo hauskasti oppineet jääkaapilla kerjäämisen jalon taidon - niin sitä pitää tenavat! Illalla kun ovat täällä vapaana juoksemassa ja joku sattuu jääkaapin oven avaamaan, on pian emo ja lapset kiipeämässä housunlahkeita pitkin ylöspäin ruoan toivossa. Ja tokihan sieltä sitten helposti jotain tippuukin...

"Niin hyvää ettei sanotuksi saa.."

Nyt kun eletään lokakuun puoliväliä, niin "ulkoruokinta" on kokoajan vähäisempää. Ruohoa ja voikukanlehtiä toki piisaa yhä, samoin puissakin on vielä lehtiä, mutta yhä suuremmassa määrin on alettu taas turvautumaan kaupan valikoimiin - jota onneksi riittää.

Viimeisimmällä kanien "ruokakaapintäydennysreissulla" pupuille mukaan tarttui lehtikaalia, retiisejä, fenkolia, kurkkua, palsternakkaa ja lanttua:


Vaan vielä lehtipuissakin on lehtiä, osassa jopa vihreitä. Meillä erityisesti jalava ja pähkinäpensas ovat vielä melko vihreälehtisiä, joten ainakin tällä hetkellä siis yhä riittää kaneille jopa vihreää syötävää. Ruffe tässä nautiskelee pähkinäpensaan oksista/lehdistä:


Ja tähän loppuun vielä "seitsemän töpön jengistämme" yksi kuva, jonka Facebook-sivulla ehdinkin julkaista jo tovi sitten.

Kaikki eivät kuitenkaan Facebookissa ole eikä näin ollen siellä kuvia käy katselemassa, joten tokihan myös tänne kuva jengin hauskasta värisävyjen mukaan asettautumisesta kipon ympärille. Vielä kun olisi yksi valkoinen jengissä enemmän, niin olisi peräti täysin vuorotellen.. :)

Tumma, vaalea, tumma, vaalea....

16 kommenttia:

  1. Upeita kuvia koiristasi syksyisessä luonnossa.
    Rufuksen silmät ovat erilaisuudessaan kauniit ja mielenkiintoinen selitys sille, mistä johtuvat.

    VastaaPoista
  2. Ihana töpölauma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä veikeää kun vie iltapalaa tuolle jengille, kun kaikki pyörii tiiviinä jenginä jalkojeni ympärillä niin, etten meinaa saada askeleita otettua :D ♥

      Poista
  3. Hei, kanien ruokatäydennyspussukoita tulisi hankkia ihmisillekin - sen verran tervellistä apetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet kyllä oikeassa!
      "Popsi popsi porkkanaa.. lalalaaa.." :)

      Poista
  4. Mahtavia kuvia!
    Toivottavasti taudit häipyvät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinna onneksi tervehtyi ja kasvaa taas tietään kohti isoa pupumaisuutta :-)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Voi että, mahtaa olla ihanaa elellä tuollaisen kanilauman keskellä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se suurimmaksi osaksi! :D Voi niitä aikoja kun iskee järkyttävä flunssa tai influenssa ja mies on pitkiä päiviä töissä.. pakko vain raahautua sängyn pohjalta ruokkimaan laumaa. Niitä hetkiä ei kyllä paljon kaipaa! :D

      Nimimerkki "täytyy muistaa käydä ottamassa influenssarokotus" :-)

      Poista
  6. Voi että kun tuo rex näyttää niin pehmoiselta! <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä oli taas ilo katsella ja lukea kuulumisianne! Arvostan valtavasti tapaasi huolehtia eläinystävistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ilonne on ilomme", vai kuinkas se menikään.. :)

      Poista
  8. Ylisöpöjä pupuja! En kestä :D

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)