Pulikointia ja pupupusikoita

Se on ilmoja pidellyt, kuten sanotaan. Sangen sateisia sellaisia. Aurinkokin onneksi ainakin välillä muistuttelee olemassaolostaan. Perjantaina esimerkiksi aika mukavasti loisti, vaikka lämpötila matalaksi jäikin.

Vaan vilpoisuudesta viis, se ei suinkaan estänyt meitä Tyynen kanssa iltasella lähtemästä rannalle ja luonnonhelmaan - kesä on mielentila! Uitiin ja ihailtiin maisemia.

Jokin aika sitten tilasin Tyynelle uudet valjaat. Ensin tuli tosin erheellisesti tilattua sen verran kirpun kokoluokkaa olevat versiot, että sovitettaessa niitä Tyynelle, tuli mielikuva pyykissä kutistuneesta villapaidasta, joka jää kaulan kohdalle kiikkumaan. Vaan uudet isommat tulivat onneksi erittäin nopeasti tilalle ja avot! Nyt mummun kelpaa ☺

Tyynestä on ihan viimeisen puolen vuoden aikana alkanut kuoriutumaan hyvin mummumaisia piirteitä ja tapoja. Oikeastaan koko jutun possunpunainen lanka on Tyynen muuttunut asenne, jonka voisi tiivistää parhaiten muotoon "puhu peffalleni, korvat eivät nyt kuule".

Tyyne nimittäin on tullut siihen tulokseen, että tässä iässä voi tassuttaa ja touhottaa mihin nyt sattuu tuulet tuivertamaan. Turhaan yrität saada kontaktia, jos Tyyneä ei nyt vain yksinkertaisesti kiinnosta kuulla, sen hipsutellessa haluamaansa suuntaan, peppu keikkuen ja hännänpää heiluen.

Kummasti kyllä mummu rientää kohti esimerkiksi silloin, kun ruokakipon keveä kolahdus kaikuu keittiöstä tai jokin rapisee. Silloin kuulossa ei ole mitään vikaa.

Meidän uintireissu ei ollut mikään ihan turhakaan, sillä huviin sai yhdistettyä hyödyn ikään kuin sattuman kautta: löysin nimittäin pusikosta muhkean apajan hiirenvirnaa, joka on kanien suurta herkkua. Sitähän piti tottakai kerätä kassillinen mukaan.

Rex-ipanat tulivat juuri keskiviikkona kolmen viikon ikään ja ovat jo saaneet heinän ohella maistella erilaisia tuoreruokiakin. Hiirenvirna tekee aina kauppansa kaneille ja pienet eivät olleet poikkeus ☺