perjantai 30. tammikuuta 2015

Lasten lemmikit & aikuisten lemmikit

Jokin aika sitten eräs tuttava kertoi, kuinka kanin hankittuaan kertoi siitä työpaikalla ja jäi sitten hieman hiljaiseksi työkaverin aidon hämmästyneestä vastauksesta: kani? Eikös ne ole lasten lemmikkejä?

Tämä ei suinkaan ole mikään harvinainen toteamus, vaan sen saattaa yllättävänkin usein kuulla, mikäli kategorioituu aikuiseksi ja omistaa jonkin pieneläimen, kuten kanin, marsun tai vaikka hamsterin. Mitä pienempi eläin kyseessä, sen enemmän se saatetaan mieltää lasten lemmikiksi ja sen suuremmin sellaisen hankkinutta aikuista saatetaan katsoa, kuin tämä olisi juuri kertonut hankkineensa itselleen polkuauton tai uninallen.

Olen vuosien saatossa huomannut tämän niin sanotun lasten lemmikit-ajatusmallin olevan toisinaan niinkin voimakasta, että lemmikin hankkiminen saattaa tyystin jäädä, kun halusta huolimatta sen ei mielletä ikään kuin sopivan aikuiselle ihmiselle. Toisin sanoen, ympäristön näkemys painaa vaakakupissa enemmän kuin oma halu.

Olen aina pitänyt ajatuksesta, että perheessä jossa on lapsia, on myös eläimiä, sillä lemmikkieläimillä on ihan yleisesti ottaenkin todettu olevan hyvin myönteisiä vaikutuksia kehitykseen.

Yleensä kun lapsi haluaa lemmikin, jokin pieneläin onkin yleensä ikään kuin helppo vaihtoehto pelkästään siitäkin syystä, etteivät niiden elinaikaodotukset ole niin korkealla kuin esimerkiksi koiralla. Omassa asunnossaan oleva eläin ei myöskään tuo perheeseen niin suuria muutoksia, mitä esimerkiksi alati kintereillä kuljeskeleva koira tai kissa toisi.

Se, että lapsiperheeseen on usein helpointa hankkia jokin pieni eläin, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pienen eläimen tulisi suoraviivaisesti olla yhtä kuin pienen ihmisen lemmikki. Kani tai hamsteri ei ole sen ihmeellisempi aikuiselle, kuin koira tai kissakaan. Pikemminkin kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin millaista elämää arvostaa ja mitä elämäänsä kaipaa.

Näkemykset siitä, että esimerkiksi kani olisi vain lasten lemmikki ja tästä johtuen tavalla tai toisella sopimaton aikuiselle ihmiselle, kertoo kenties enemmänkin ihmettelijän tietämättömyydestä kyseistä lajia kohtaan. Tähän vielä ynnättynä se, että saattaa omata vahvaakin kokemusta juuri siitä, että tuntemiinsa lapsiperheisiin on hankittu nimenomaista eläintä.

Se, että lemmikki sopii mainiosti lapsiperheeseen, ei kumoa sitä, etteikö se samainen lemmikki sopisi mitä täydellisimmin aikuiseen perheeseen. Päinvastoin, sehän pikemminkin kertoo siitä, kuinka ikärajattomasta lajista on kyse.

Vaan kun puhutaan niin sanotuista lasten lemmikeistä, tulee eteen se seikka, joka saa usein mieleni mietteliääksi - vastuullisuus. Oli eläin mikä tahansa, on asia joka pitäisi olla aina sama: vastuu. Lapsi ei voi olla täysin ja viime kädessä vastuussa elävästä olennosta, vaan tämä tulisi olla nimenomaan vanhemman vastuulla. Näinhän asia onneksi usein onkin, eli vaikka eläin varsinaisesti on hankittu lapselle tämän toiveesta, vastuulliset aikuiset tiedostavat viime käden vastuunsa siitä.

Lemmikkiä hankkiessa on mielestäni hyvin merkitsevä seikka siinä, onko vanhempi tai vanhemmat ottamassa lopullista vastuuta kotiin muuttavasta karvaturrista, vai sysätäänkö se surutta lasten harteille. Eläimen koolla, lajilla tai karvan määrällä ei ole mitään merkitystä asian kanssa - tai ainakaan niillä ei pitäisi olla. Ei ole syytä, mikä oikeuttaisi sysäämään elämän lapsen vastuulle, pestäkseen sitten itse täysin kätensä siitä.

Ja tähän loppuun voisi todeta harmituksensa siitä, että itse olen nykypäivänä allerginen hamstereille. Mikäli näin ei olisi, olisin jo pitkään jyllänneen hamsterikuumeeni kourissa, huristamassa sellaista pientä karvapylleröä hakemaan! ☺

15 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia. Mukavaa viikonloppua Karvapuustilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu ehtinyt jo mennä, kun en ole aikaisemmin vastannut tähän, mutta kiitos kiitos ;-)

      Poista
  2. Ihan saman huomasin, kun vanha luppakorvakanimme kuoli reilu vuosi sitten. Joidenkin mielestä se ei ollut asia, jonka takia kannatti olla surullinen. Ne ihmiset jäivät elämästäni pois sen jälkeen.

    Mulla oli lapsena gerbiilejä ja joskus haaveilen alkavani gerbiilikasvattajaksi. Ehkä kolmenkympin villityksessä toteutan tämän haaveen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empaattisuus on piirre, jota ei vain kerta kaikkiaan ole jaettu kaikille tasapuolisesti. Kykenemättömyys asettua toisen asemaan ja ymmärtää, että se mikä ei välttämättä itselle olisi iso asia, voi sitä hyvinkin suuressa määrin olla toiselle. Siksi sen kaltaiset lausahdukset kuin "hei, sehän oli vain koira" kertovat hyvin paljolti ihmisen empatiakyvystä - tai pikemminkin sen puutteesta.

      Poista
  3. Mainio teksti! :) Olen samaa mieltä erityisesti tuossa, että ne ketkä kategorioivat eläimiä lasten ja aikuisten lemmikkeihin, ovat loppujen lopuksi itse täysin pihalla asiasta. Ja mistä ne uudet kanit edes tulisivat, elleivät kasvattajilta, jotka kuitenkin ovat aikuisia? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä asia ylipäänsä on oikeastaan aika hyvä esimerkki sellaisista asioista, joista ei oikeastaan tiedetä sen suuremmin, mutta siitä on silti mielipiteet, jotka ovat tarttuneet muilta, jotka eivät tiedä asiasta mitään ;)

      Siinä saattaa kummasti yllättyä, jos joku kerta oikein ajatuksen kanssa tutustuukin enemmän eri eläinlajeihin, niiden vaatimuksiin ja ylipäänsä tarpeisiin. Ajatus "simppelistä lasten lemmikistä" voikin kummasti lipua hieman kauemmas ;)

      Poista
  4. Hieno teksti!
    Minun gerbiiliharrastusta on myös katsottu hieman kieroon, kaikki mieltää ne juurikin lasten lemmikeiksi. Itse olen asiasta erimieltä, ne kun eivät todellakaan ole niin helppoja ja yksinkertaisia otuksia mitä äkkiseltään monet luulevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi mitä itse mietin usein on hamsteri, joka on yöeläin. Hamsteri usein hankitaan lapselle kun se on "kivan pieni ja helppo", mutta ei oteta huomioon sitä, että sen tulisi saada nukkua päivällä. Malttamattomimmat lapset eivät tätä jaksa ottaa huomioon, etenkään mikäli aikuiset eivät ole kantamassa asiasta minkäänlaista vastuuta. Tämän vuorokausirytminsä johdosta hamsteri onkin mielestäni enemmänkin juuri aikuisten lemmikki.

      Poista
  5. Itse en tälläistä ainakaan paljoa ole huomannut, mutta tosin saattaa johtua ihan siitä, että olen 14 v "vasta" ja pyörin saman ikäisessä porukassa. Tosi hyvä postaus ja samaa mieltä ollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olen sen ikäinen, ettei tähän ilmiöön tuossa vaiheessa varmastikaan juuri törmääkään. Sitten kun alkaa olla pitkälti päälle kahdenkymmenen ja aina mitä vanhempi, sen suuremmalla todennäköisyydellä siihen törmää.

      Ehkä ajatusmallitkin jossain vaiheessa hieman muuttuvat niin, ettei aikuisen ihmisen tarvitse saada kummastusta osakseen, kun koiran sijasta omistaakin mielummin vaikka hamsterin. Toivoa sopii.. :)

      Poista
  6. Eläin on tosiaankin aina aikuisen vastuulla. Esim. hamsterin häkin siivoaminen on jo yksistään homma, mikä ei ihan eskarilaiselta onnistu. Meillä kävi jonkin aikaa pikkutyttöjä kysymässä, saavatko he viedä Rasavilin lenkille. En antanut, sillä vastuu sekä koiran että lasten turvallisuudesta olisi sälyttynyt minulle. Kaikki eivät ole yhtä tarkkoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla on sekin luonnollinen piirre, että uusista asioista kiinnostuu helposti, mutta niihin myös kyllästyy nopeasti. Mikäli aikuiset ihmiset hankkivat eläviä olentoja lapsien vastuulle, tämä tulee hyvin suurella todennäköisyydellä eteen ja kuinkas käykään - eläin jää täysin vailla hoitoa ja ikävimmissä tapauksissa kuolee täydelliseen hoidonpuutteeseen. Erittäin surullista, mutta totta.

      Poista
  7. Hyvä teksti ja samaa mieltä kanssasi. Minua on usein myös mietityttänyt tuo vastuu asia, koska tuntuu etteivät aikuiset sitten kuitenkaan viime kädessä ota sitä vastuuta "lastensa" eläimistä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin tapauksiin ikävä kyllä törmää aina silloin tällöin. En noin henkilökohtaisesti kykene ymmärtämään tällaista edesvastuutonta toimintaa aikuisilta ihmisiltä, joilla yleisesti ottaen luulisi olevan sitä järkeä käytössään.

      Poista
  8. Hyviä ajatuksia heität ilmaan!
    Minua on hieman höpsönä pidetty, kun minulla on ollut marsuja. Kun tytär oli pieni, kaikki kyselivät että hoitaako hän marsut itse. Tuli aina jotenkin vaivaantunutta, kun sanoin, että marsut ovat minun ja minä ne hoidankin.
    Kaupungissa asuessani marsut jotenkin ymmärrettiin, mutta maalla se on ollut hieman kummallisempaa pitää moisia "rottia" kotonaan.
    Nyt ei ole ollut marsuja kohta vuoteen ja hirvittävä "kuume" on alkanut nousemaan! ;)

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)