torstai 25. syyskuuta 2014

Oikeus väsymykseen

Nyt kun talvi on tuloillaan ja kanit asuvat sisällä kanilassa, on taas mukavaa viettää siellä aikaa niiden parissa. Istuskella jakkaralla ja katsella pupujen touhuja.

Kuinka ne ottavat vauhdikkaita riemuloikkia, mussuttavat ahnaasti saamiaan ruokia, tulevat ympärille silitettäväksi tai pötköttävät leppoisina - kuten vaikkapa Ella tässä allaolevassa kesällä otetusta kuvassa, yltä päältä mullassa pihalla kaiveltuaan. Likainen, haiseva ja onnellinen ☺


Ankkojen ilo vedestä puolestaan on jotain, mikä etenkin suuresti läiskyessä saa oikein hilpeän hymyileväksi. Kuinka vedessä sukelletaan, sitä heitellään päälle ja siinä räpiköidään. Uudelleen ja uudelleen.

Puhumattakaan mukavista metsälenkeistä koirien kanssa, niiden ystävällisestä hännänheilutuksesta, kanojen seurallisista olemuksista ja pihan kuopsuttamisista. Kissa, joka hempeästi hyristen torkkuu ja tassujaan tyytyväisyydestä kipristelee.


Tämä kaikki saa hyvää mieltä aikaiseksi. Sehän eläinten kanssa elämisessä lieneekin tärkeää, saada siitä iloa. Nähdä niiden toimivan kukin omalla tavallaan, nauttivan elämästä omalla tavallaan ja yrittää tukea näitä parhaansa kykynsä mukaan, jotta näkisi sen ilon niiden olemuksissa.

Vaan aina ei kaikki ole yhtä iloa ja hymyä. Joskus sitä on oikeasti väsynyt, todella väsynyt. Yksi eläin sairastaa, sitten sairastaa toinenkin. Yksi kuolee, kuolee toinenkin. Vastoinkäymiset seuraavat toisiaan ja ne ruokkivat rankalla kädellä raskasta mieltä.

Mikäli tällaisina hetkinä tulee maininneeksi väsymyksestä, vastakaiku huolen purkamiseen joiltain ihmisiltä saattaa olla aidosti ihmettelevä kysymys: miksi niitä eläimiä täytyy olla, jos niistä sitten joutuu sillä lailla huolta kantamaan? Pitäisiköhän niistä luopua?

Eläimiin tai niiden kanssa elämiseen liitetään yleisesti positiivisia mietteitä ja mielikuvia. Kuinka ne ovat pehmoisen pörröisiä, uskollisia ystäviä, tuovat iloa elämään. Ei se sulje kuitenkaan pois sitä tosiasiaa, että ne myös sairastavat, aiheuttavat huolta eri tavoin. Ei elämä eläintenkään kanssa ole aina silkkaa suloisuutta. Joskus on oikeasti väsynyt. Väsynyt huolesta, väsynyt menetyksestä.

Minä olen ollut tänä vuonna väsynyt useita kertoja. Olen menettänyt, surrut, menettänyt lisää, surrut itseni turraksi. Kantanut huolta, miettinyt miten toimia, kuinka tehdä raskaita päätöksiä.

Tämä on osa elämää, osa elämää eläinten kanssa. Se kuuluu pakettiin. Jos menetykset tuovat murhetta, raskaat päätökset surua, kokonaisuudessa ei ole vikaa. Ei ole kyse siitä, että elämä eläinten kanssa olisi huonoa, vaan siitä, että kitkerätkin hetken kuuluvat kokonaisuuteen.

Vaikeiden asioiden ylitse rämmitään, niitä ei ohiteta luopumalla, ajatuksella jonka mukaan poissa silmistä, on poissa mielestä. Ei, niiden ylitse rämmitään jotta päästäisiin taas nauttimaan niistä kaikista mukavista hetkistä, kun väsymys väistyy.

Lopulta, ollaan taas hieman vahvempia kuin aikaisemmin. Nautitaan siitä, kuinka ilo tuntuu entistä suuremmalta, kun sen eteen on taistellut. Ei luovuteta siinä vaiheessa, kun kaikki ei olekaan vain vaaleanpunaista hattaraa - sillä mikä ihme elämässä sellaista aina olisikaan?

3 kommenttia:

  1. Lemmikkien pidossa on aina kaksi puolta, ilo ja riemu niiden hyvinvoinnista ja huoli sekä murhe kun niillä on ongelmia. Olen ollut joskus aivan sairas huolesta kun kissa on kadonnut tai sairastanut, mutta ilo on kuitenkin päällimmäisenä. Lopullisten päätösten teko on vaikeaa, mutta niissäkin sydän puhuu ja haluaa parhaan vaihtoehdon lemmikilleen vaikka se ei tuntuu raskaalta. Lemmikkien elämänkaari on sellainen, että aina on luopumisia. Sinulla eläinkatraasi kanssa nämä huolet ovat moninkertaiset, mutta ilokin on varmasti moninkertainen. Mukavaa syksyä ja onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  2. Se on muuten hassua miten helposti ihmiset hämmästelee että miksi niitä eläimiä pitää olla, jos niistä aiheutuu surua ja huolta. Ihan satavarmasti ihmislapsista aiheutuu surua ja huolta samalla tavalla, eikä kukaan tule huomauttamaan että pitäisiköhän tuo hävittää niin sulla ois helpompaa.. Mullekki aikoinaan anopintekele tuumasi että eikö teidänki ois jo aika hävittää nuo eläimet? Ihanku eläimet ei kuuluis enää elämään ku ikää karttuu. Kyllä se vaan niin on että suru ja huoli ja luopuminen on osa elämää, niin raskasta kuin se onki. Just viime yönä valvoin kaninpalleron vointia seurailleen aamuun asti, eikä mielessäkään käyny että kunpa tuota otusta ei oiskaan, niin ois elämä helpompaa.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia tässä ja aiemmassa kirjoituksessa!! Voi kun vielä uskaltautuisi ottamaan jonkun suloisen, pienen ja pehmeän kodin iloksi! Vielä eivät huoli, suru ja jatkuva huono omatunto kotoa poissa oltaessa ole unohtuneet tarpeeksi. Siihen asti on mukava katsella kuvia onnellisista eläimistä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)