tiistai 22. syyskuuta 2015

Maatiaiskatteja ja maitomasuja

Rekku Rescue järjestää tiheään tahtiin kissojen leikkaustempauksia maatiaismirreille- ja kolleille. Viime lauantaina oli leikkauspäivä Lopella ja itse olin nyt ensimmäistä kertaa leikkauspäivässä auttamassa. Päivä sujui reippaaseen tahtiin, sillä päivän aikana oli peräti 26 kissaa leikattavana - eläinlääkärillä piisasi hommaa! ☺

Seuraava leikkauspäiväkin on jo lyöty lukkoon, se järjestetään lokakuun yhdennestoista päivä jälleen Lopella, jossa eläinlääkäri Satu Olkkonen ahertaa taas kissojen leikkausten parissa. Kastrointien ja sterilisointien lisäksi kissa on mahdollisuus myös rokottaa ja siruttaa. Seuraavaa kuvaa klikkaamalla pääsee lukemaan lokakuun leikkauspäivän informaatiota Rekkujen sivulta:

http://rekkurescue.com/tapahtuma.php?id=191

Leikkauspäivät ovat kysyttyjä ja onkin äärettömän hienoa huomata, kuinka kivasti leikkauspäivissä käy ihmisiä. Nyt kun näin kuinka leikkauspäivät sujuvat käytännössä, niin enköhän siellä ole joku toinenkin kerta mukana touhuamassa ☺

Vaan sitten kissoista kaneihin, rescue-aiheessa kuitenkin yhä pysyen. Rekku Rescuelta kotihoidossa oleva Maestro-poika on asustellut meillä nyt muutaman viikon. Pari viikkoa takaperin poitsu kävi kastraatiossa, josta se on parantunut hienosti ja nyt olenkin alkanut katsomaan sille omaa kotia.


Töyhtötukka on kertakaikkisen valloittava velikulta joten ei liene ihmekään, että olen siihen jo itsekin ehtinyt kiintymään. Onneksi mukavia kotiehdokkaita on kurkistellut koloistaan, joten johonkin kivaan kotiin pojan sitten malttaa luovuttaa.

Kuten kuvista voi huomata, Maestro on päässyt ulkoilemaankin. Reipas jäpikkä alkoi samantien pihalle päästyään napsimaan nurmea parempiin suihin ja pompottamaan pitkin aitausta.


Yksi pupupotilaskin tällä hetkellä löytyy, sillä viikko takaperin Saku-pappa sai järisyttävän silmätulehduksen. Eläinlääkärissä pyörähdettiin hakemassa silmätippoja, joilla lähdettiin katselemaan tilanteen etenemistä. Silmä on viikon aikana selvästi lähtenyt parempaan suuntaan ja tänään oli kontrolliaika.

Silmä on parempi, mutta hoito jatkuu yhä. Viikon verran jatketaan taas silmätipoilla, kunnes taas ensi viikolla kontrolliin katselemaan, että miltä tilanne näyttää. Toivomme paranemista papparaiselle!

Ja hei, tottahan toki tähän postaukseen täytyy tuupata pikkuriikkinen pulleroinenkin. Kääpiöluppalapset ovat tänään 12 vuorokauden ikäisiä ja erittäin hyvin syöneitä sellaisia. Tenavista toinen tässä pönäkkänä pötköttelee..


En minä teistä tiedä, mutta minä väittäisin aika söötiksi ☺ ♥

P.S. Älkää unohtako osallistua arvontaan »

15 kommenttia:

  1. Voi mitä söpöyksiä! :) Kaunis blogitausta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä siellä, söpöjä täällä.. ♪ ☺

      Poista
  2. Oi voi, mikä söpöys postaus<3
    Rescuessa tehdään hyvää työtä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rekuilla on paljon todella aktiivisia ja ahkeria ihmisiä ♥

      Poista
  3. Jessus mikä kani! Ihan kuin joku vanha hippi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha hippi! Ai hyvä tavaton! :D

      Poista
  4. Voi ei mikä pieni söpöliini! <3 Suloisia ovat kyllä muutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vain kun ei kuva edes kykene näyttämään sen todellista "luonnetta" - eli kuinka on luonnossa vielä noin sata kertaa suloisempi :)

      Poista
  5. Suloisia! Voi mulle tuli taas kissakuume...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun miehellä on krooninen kissakuume, se vaikuttaa vakavalta, kun ei se näytä ikinä paranevan! :D

      Poista
  6. Voi että niin söpösiä! Mulle tuli Maestrosta ihan mieleen Ihaa-aasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maestro on monipuolinen poika, olen tässä ehtinyt kuulla jo monia erilaisia juttuja mitä ihmisille tulee siitä mieleen! :D

      Poista
  7. Se alimmainen kuva - voi hyvänen aika kun on suloinen!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi29.9.15

    Mikä ihana maitomasu! :) Voi että, on pupulapsi vaan yksi suloisimmista asioista mitä voi olla. Ihan hirvittävä ikävä Hilpua ja Ressu-parkaa toki myös. Hyvä että Hilpulla sujuu hyvin.
    T. Petra ja vähän erilainen maitomasu-Julius :D

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)