maanantai 15. kesäkuuta 2015

Täyttä toimintaa

Viikonloppuun saanut kummasti taas tiivistettyä tohinaa. Aloitetaan vaikka siitä, että sain perjantaina hakea piristävän paketin postista. Osallistuin nimittäin mukavaan arvontaan Maaliin kastetut hännänpäät-blogissa ja kuin ihmeen kaupalla Onnetar päätti läimäyttää voiton kohdalleni. Perjantaina kävin sitten hakemassa postista paketin, joka sisälsi koirille monta kivaa tuotetta. Kiitän blogin kirjoittajaa Essiä hurjasti tästä ihanasta voitosta! ☺


Narulelut ovat hurjasti meillä Maurin mieleen! Vastikään tilasin Haukunpaikastakin erikokoisia naruleluja, kun ovat siellä vieläpä äärettömän passelin hintaisiakin. Maurin mielestä ne ovat koosta riippumatta ihan hurrrjan mukavia riepoteltavia! ☺



Näin ohimennen voisi mainita, kun arvonnasta voitettujen kanafileiden käyttötarkoitusta mielessäni pohdiskelin, että aloitimme muutama viikko takaperin Maurin kanssa arkitottelevaisuus-tunnit.

Ensimmäinen kerta oli yhtä ulvontaa ja uikutusta, sillä äärimmäisen viriili Mauri nuuhkaisi oitis ilmassa tuoksuvat aromit, jotka leijailivat ryhmässä olevalta, juoksujaan aloittelevalta narttukoiralta. Mitään muuta Mauri ei sitten kuullut, nähnyt tai haistanutkaan, sillä nakkimakkarankin sai nätisti litistää nenään kiinni ilman minkäänlaista reaktiota.

*Tavoittelemaanne koiraan ei juuri nyt saada yhteyttä, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä myöhemmin uudelleen*

Sittemmin narttukoira jäi tauolle ryhmästä, joten seuraavalla kerralla Maurinkin aistit olivat kummasti korjaantuneet. Näkö, kuulo ja jopa hajuaisti olivat jälleen palanneet käyttöön. Mauri on nopea oppimaan erilaisia taitoja, joten arkitottis on miellyttävää yhdessä puuhastelua.

Vaan aiheesta taas seuraavaan. Lauantaina oli Kaniininkasvattajien kasvattajapäivät, johon tuli huristettua paikanpäälle. Ne sopivasti pidettiin Onnimannin-kanilassa, joten kun palautin lainassa olleen Tommi-pojan sinne kotiinsa, tuli samalla osallistuttua kasvattajapäiville. Tämä on varmasti niitä kuuluisia "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-hetkiä ☺

Päivän aikana tuli tankattua paljon uutta tietoa kaneista. Elämässä huomaa yhdessä jos toisessakin asiassa sen, kuinka aina oppii uutta ja tulee aina oppimaan. Kun ymmärtää, ettei ikinä tule tietämään kaikkea ja aina on mahdollisuus sisäistää uutta, elämä on yhtä oppimisen iloa!

 
Yllä olevassa kuvassa katollaan kiikkuu soopelipoika, jota tarkasteltiin suunnasta jos toisestakin. Kasvattajapäivillä käytiin läpi monia kaneja, paneutuen useampaan eri rotuun. Itselläni riitti kysyttävää tuon tuostakin, kun tiedonjano vilisti valloilleen.
 
Etenkin siinä vaiheessa kun rexejä oli pöydällä, tuli tankattua niin paljon uutta tietoa, että ihan unohtui kuviakin ottaa! Vaan sain sentään tyytyväisenä taputella useammankin rexin turkkia ja joistain muista jänösistä sentään tuli vähän niitä kuviakin..
 
Perle-egern
 
Perle-egernejä
 
 
 
Yllä olevassa kuvassa nöpöttävät Eloisan-kanilan leijonanharjakset olivat kertakaikkisen hurmaavia! Sana "pölyhuiska" alkoi kummasti leijailemaan mielessäni näitä katsellessa. Meidän kanijengistämme Fiona on Eloisan-kanilasta ☺
 
Ja sitten siirrytään taas seuraavaan asiaan: sunnuntaina pidettyihin Animal Housen koirafestareihin Hämeenlinnan tapahtumapuistossa. Vietin itse päivän Rekku Rescuen pisteellä muun muassa arpoja myyden ja päivä oli harmaasta säästä huolimatta mitä mukavin! Arpoja meni mukavasti kaupaksi ja tuotot niistä luonnollisesti menevät suoraan eläinsuojelutyöhön.
 
 
Rakastan näitä tapahtumia, joissa tulee juteltua erilaisten ihmisten kanssa päivän mittaan. Tässä tapahtumassa etenkin oli ymmärrettävästi paikalla koiraihmisiä, joten kyllä kummasti riitti juttua. Mitä valloittavimpia, upeimpia ja sävähdyttävimpiä koirapersoonia tuli myös rapsuteltua!
 
Rekku Rescuen kanssa ollaan paikalla myös tämän vuoden Elomessuilla, jotka ovatkin poikkeuksellisesti toisessa paikassa aikaisempiin vuosiin verrattuna. Toivottavasti sitten Elomessujen aikaan säät suosisivat. Vaan siihen on vielä aikaa, sitä ennen on koko upea kesä elettävänä! ☺
 
P.S. Seuraava postaus saattaa sisältää pupuvauva-asiaa.. ♪ ♫

23 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Ihania pupusia ja söpöt pölyhuiskat ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen kun laittaisi kotona vain vapaasti kipittelemään kaikkien sohvienkin takaa pölykoiria keräten, sitten vain pöllyttäisi kanin pihalla.. ;-)

      Poista
  2. Aijjai - mainio juttu Maurista, kuvan ja kuvatekstin kera :))) Voikun suloisia jänösiä rivissä, onpa suloinen kuva!! Ihania hetkiä eläinten parissa sinulle <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen naurattaa kovasti, mutta siellä paikan päällä sai kyllä olla hieman posket punaisina, kun koiraparka vain ulvoo nakkimakkara kirsunpäässä kiinni, huomaamatta sitä lainkaan! :D
      Kiitoksia paljon ihanasta viestistäsi!

      Poista
  3. Eiii, ihania karvapalloja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! ♥ :)

      Poista
  4. Ihania eläimiä sinulla! Kuvat luonnosta hivelevät sielua ja kaikenmaailman karvapalloista nostavat hymyn huulille :) Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka ihana viesti, kiitos todella kovasti! ♥
      Toivottavasti saataisiin kohta vähän lämpöäkin kesään :)

      Poista
  5. Nyt löytyi mulle sellainen blogi, joka pitää todellakin lukea alusta loppuun ja yrittää tuutustua jokaiseen ammattieläimeen täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Se, että tykkäät meidän jengin blogista ja se, että näin mukavan viestinkin vielä olet kirjoittanut :) Kiitos aivan hurjasti! ♥

      Poista
  6. On teillä ollut karvaista menoa!
    Pupuvauvoja? Tuskin maltan odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin maltan minäkään ;-)

      Poista
  7. Kiva että tykkäsit palkinnosta! Paketti pääsikin ongelmitta perille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Oli aivan ihana viikon piristys! :)
      En myöskään taida olla ainoa joka paketista tykkäsi,
      sillä koiratkin kovasti ovat näyttäneet nauttivan sen sisällöstä ;)

      Poista
  8. Eikä, aivan ihania kaneja! :-D
    Eksyin vastikään blogiisi ja olikin pakko liittyä lukijaksi ja perehtyä tarkemmin sisältöön. Kerrankin eläinblogi, jossa monipuolisesti eri eläinten kuulumisia. Teiltä näemmä löytyykin jos mitä eläintä :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipparallaa!
      On ihana saada viestejä, joissa iloitaan blogin "monikarvaisuudesta" kun Karvapuusti nyt tosiaan on tämän sisältönsä suhteen vähän tällainen kirjava pläjäys :) Kiitoksia ihanasta viestistäsi ja erittäin lämpimästi tervetuloa meidän jengin blogiin! :)

      Poista
  9. Mainio Mauri, minkä sille mieliteoilleen voi :)
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat on aina poikia, vai miten se menikään.. ;-)
      Oikein hyvää juhannuksen aikaa myös sinulle!

      Poista
  10. Nostan hattua Rekku Rescuen toiminnalle. Teette hyvää työtä! Mauri on ihana ...ja pupuset myös. Onnea onnetarten suosikille! :) ja hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvää juhannusta! :)

      Poista
  11. Onnea, oikein paljon sinne!
    Ja tulinkin toivotteleen hyvää Juhannusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, erittäin mukavaa juhannusta sinulle myös! :)

      Poista
  12. Naapurillani oli aikoinaan koiria ja kaneja- veijarit jahtasivat toisiaan pitkin pihoja ja nukkuivatkin sylitysten! :D ihania kuvia ja ihan mahtava kirjoitustyyli, mielenkiinto säilyy leikiten monen monta postausta vaikka perätysten lukiessa! :)

    - Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)