Minä poika roiskin, lammikossa loiskin..

Eläinperheemme sai muutama viikko sitten vahvistusta parin viehkeän vaakuttajan muodossa, kun meille muutti kuvassa kauniisti kököttävät ankkalapsukaiset.

Ankanpoikaset kasvavat erittäin ripeää vauhtia, joten näin pieniä ne eivät suinkaan enää ole kuin yllä olevassa, 25.4. otetussa kuvassa, vaan lähempänä täysikasvuisuutta.

Jo vuosia sitten, saimme ensikosketuksen ankkaelämään, hankittuamme tuolloin ensimmäiset kolme ankkaa. Näiden valloittavien, mutta sitäkin sotkuisempien, vaakkujen poismenon jälkeen on tässä ehtinyt kulua usempi ankaton vuosi. Sen verran sotkuisia tyyppejä ankat ovat, että ehkä nämä menneet vuodet ovat kuluneet toipuessa siitä kaikesta kaaoksesta.. :)

Yllätin hieman itsenikin, että lopulta kaipuu ankkoihin ei ottanut laantuakseen, vaan päätin aloittaa uudelleen näiden läträäjien kanssa. Niinpä huhtikuussa köröteltiin kaksi vaakkua kotiin hakemaan. Ankkojen hieman kasvettua, on niiden sukupuolet ollut mahdollisuus tunnistaa äänten perusteella: kyseessä ovat tyttö ja poika. Vaikka äänten perusteella näin ollen sopisi nimiksi mitä mainioimmin Kääkkä ja Kähisijä, ovat he kuitenkin Justiina ja Jalmari.

Yllä oleva kuva on tasan viikon takaa, 12.5. Kuten jo näidenkin kuvien perusteella voi havaita, ankkojen kasvussa vauhti on sen verran hurjaa, että siinä jää Räikkönenkin kierroksen jos toisenkin taaemmas. Etenkin, kun kierrokset senkuin kasvavat, ankkojen luonnollisesti jo viimeisimmänkin viikon aikana kasvettua lisää.

Näin kevään ja kesän koittaessa meillä ei tekeminen lopu kesken - tämä kun on aikaa, jolloin pääsee muokkaamaan ja rakentelemaan! Pihallamme on tänä vuonna montakin eri projektia pyörimässä, mutta näistä yksi on ankkojen talvitarha, josta tulee kulku sisätilaan. Ulkorakennuksen takana oleva tyhjä tila (lue: armoton ryteikkö) saadaan hyötykäyttöön, kun se "katetaan" ankkatarhalla. Ja parilla ankalla. Ja sittemmin hurjalla määrällä sotkua.. :)

Kop kop, kukas se täällä?

Niin kuin heinät heiluvat tuulen tuiverruksessa, niin keikkuu Karvapuusti vapaana virran vietävänä. On nimittäin ehtinyt kulua peräti lähes puolitoista vuotta siitä, kun tääällä viimeksi sanaista arkkuani aukaissut. Olisiko aika jälleen palata pulisemaan?

Tällä hetkellä eletään hyvin poikkeuksellista aikaa, niin meillä kuin maailmallakin riehuvan koronaviruksen vuoksi. Sen mukanaan tuomat poikkeusolot ovat tuoneet monenlaisia murheita ja kotona pysyminen, sekä ihmiskontaktien vältteleminen on monille haastavaa. Sitten on sellaisia kuin minä: introvertti, joka ei huomaa arjessaan juurikaan eroa entiseen. Kotiin kun yleensäkin käpertyy kuuliaisesti köllimään, kuin karhunalle talvea vasten luolansa lepoon.

Kuten etelän asukit ovat havainneet, talvi täällä etelässä on ollut lähinnä nimellinen, ajoittaisia talven tuiskuttavia tuulahduksia lukuun ottamatta.

Vaan, koska kinokset eivät kulkua haittaa, on metsässäkin tullut talven halki runsaasti reippailtua - tai räpiköityä, vesisateiden veltostettua metsäpolkuja mutavelliksi. Nyt koronaviruksen vuoksi poikkeusoloja eläessämme on luonto kutsunut vain entistä paremmalla syyllä. Nautin suunnattomasti kulkea koirien kanssa siellä ja täällä tepastellen.

Vaan, mitä sinulle kuuluu?

Jos olet instagramissa, nyt voi ottaa seurantaan Karvapuustin, sillä Karvapuusti juuri tästä päivästä lähtien löytyy insgramista! :) Täällä: https://www.instagram.com/karvapuusti/

Karvaperheen kasvatus

Pienen vauvan äitinä sitä huomaa aina toisinaan kulkevansa enemmän tai vähemmän väsymyksestä väärällään ja peilistä saattaa yllättäen kurkistella jonkinasteinen pandakarhun irvikuva mustineen silmänalusineen. Mutta väsynyt tai ei, touhua riittänyt: meidän eläinperheessä on nimittäin ehtinyt tapahtua viimeisen viikon aikana :)

Reilu viikko sitten onnistuin sattumalta luomaan katseeni ilmoitukseen, jossa etsittiin kiireellä paikkaa luppapojalle. Siinä ei sitten kauan mennytkään kun leppoisa luppapoika jo saapuikin meille majailemaan:

Jep, tässä mä oon. Saisko kuule porkkanaa jälkkäriks?

Kanin taustoja miettien, jännitin hieman kuinka säikky pupu sieltä saapuu, mutta poika osoittautui erittäin rohkeaksi ja leppoisaksi tyypiksi. Oli ihana nähdä kuinka hyvin se otti tilansa omakseen välittömästi. Otsarapsutukset ovat poitsusta selkeästi hyvin miellyttäviä ja ruoka-aikaankin se pompottelee pirteästi luokseni luppakorvat liihottaen!

"Ei näy porkkanaa täälläkään.. on se kumma kun ei tarjoilu pelaa"

Lopetusuhan alta haettiin myös kanoja, sekä kukko joka oli jäänyt yksin asumaan tilalleen koko perheen muutettua ulkomaille. Kanat tuli läheltä, mutta kukko haettiin parinsadan kilometrin päästä, jossa se yksin navetassa odotteli.

On ollut mukavaa huomata, kuinka elämä on alkanut ikään kuin palata uomiinsa raskauden jälkeen - se kun sai kohdallani aikaan aivan hirveitä allergia- ja astmaoireita. Lopulta olin oireineni siinä pisteessä, että pelkkä eläinten lähellä oleminen sai vointini räjähtämään lähes käsiin. Jännitin kovasti kuinka käy, jääkö oireet raskauden päätyttyäkin, mutta onneksi ei! Olen kiitollinen ♥

Mennääks metsään

Tänään ei alkanut ainoastaan uusi viikko, vaan samalla myös uusi kuukausi. Yöt on välillä olleet jo kylmiä, joten hiljalleen alkaa kasvitkin menettämään loistoaan. Kuitenkin värit ovat luonnossa paikka paikoin tällä hetkellä upeimmillaan.

Joitain päiviä takaperin nappasin metsäreissulle mukaan Tahvon ja kameran. Aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta, joten oli aivan sanoinkuvailemattoman hieno tunne tallustaa metsässä, katsellen miten aurinko sai ruskan loistamaan entistä kirkkaammin värein.

Tahvo alkoi tämän vuoden alkupuolella oireilla kulkemistaan niin, että muun muassa makuulta noustuaan sen käveli oli toisinaan hieman vaivalloista. Aloin hyvin vahvasti epäilemään nivelrikkoa ja epäily vahvistui eläinlääkärissä, kun kävimme kuvauttamassa selkää ja lonkkia. Selkä näytti hyvältä, mutta lonkat ovat tasoa C/D ja sen lisäksi niissä tosiaan on nivelrikkoa - toisessa melko runsaastikin.

Tahvolle aloitettiin Cartrophen-pistossarja, joka ensin laitettiin viikon välein ensimmäisen kuukauden ajan ja tästä eteenpäin se on laitettu kerran kuukaudessa. Alkuun tilanne ei muuttunut mielestäni parempaan lainkaan - pikemminkin päinvastoin.

Kuitenkin, nyt kuukausien jälkeen tilanne on alkanut tasoittumaan. Tahvo saa pistoksen yhä kerran kuukaudessa ja sen lisäksi sen ruokavalion lisänä on glukosamiini- ja MSM-jauheet. Näistä kaikista yhdessä näyttäisi olevan selvästi apua, sillä Tahvon tilanne on pysynyt nyt tasaisena.

Reilu kuukausi takaperin Tahvo täytti 9-v. Jalkojen tilanne on saanut paljon miettimään sitä, kuinka kauan Tahvo mahtaa saada elää mahdollisimman kivuttomasti ja tyytyväisenä. En haluaisi ajatella eroa vielä, etenkin kun tilanne nyt on pysynyt hyvänä, mutta väkisinkin se on mieltä toisinaan vallannut - etenkin kun vielä kesälläkin tilanne näytti huonolta. Mutta pidämme lippua korkealla! ♥

Masukesä

Suomen kesä tuntuu yleisestikin liian lyhyeltä, mutta tänä vuonna se oli omasta mielestäni aivan erityisen lyhyt. Suorastaan pätkä. Tällä ajan ohikiitävällä etenemisvauhdilla lienee tekemistä sen kanssa, että olin suurimman osan kesästä raskaana - heinäkuun loppupuolella meille nimittäin syntyi esikoinen, pieni tytär ♥

Raskausaika kului kepeästi, mutta viimeisinä viikkoina tunsin itseni (normaalia enemmän) rantautuneeksi ryhävalaaksi. Kesä siis suuresti sujui masun kanssa hyllymisessä paikasta toiseen, samalla kun sisuskalujani potkittiin uuteen uskoon harva se hetki :-)

Kesään mahtui kuitenkin aivan lukemattoman monia kauniita päiviä! Kanit saivat tänä kesänä nauttia aivan toden teolla ulkoilusta nurmiaitauksessaan, koska säät sallivat sen mitä mainioimmin. Aivan kesän alussa kanien ulkotarhaan myös rakennettiin uusi tukeva peltikatto, jonka rakentaminen edellisekesänä jäi huonojen säiden (tai laiskuuden) vuoksi. Tänä kesänä kanit ovat siis saaneet nauttia elämästään tukevan peltikaton alla.

Mikäli tarhan etuseinässä näkyvä "verhoilu" herättää kysymyksiä, kyseessä on aurinkosuoja. Kesällä etenkin keskipäivän aikaan aurinko paistaa suoraan kanitarhaan, joten tästä syystä etuseinällä on verho estämässä paahdetta. Vanha suihkuverho muuten kyseessä, mitä mainiointa uusiokäyttöä hiiola-hei :-)

Keväällä ja alkukesästä tuli käytyä vielä tuttuun tapaan talsimassa luonnossa - ennen kuin vauvavatsan kanssa lyllertäminen alkoi käymään liian tukalaksi kumpareiden ylitse kömpimiseen.

Kevät on lempiaikani vuodesta ja joka vuosi sitä odotan yhä suuremmin. Kamera kaulaan, koira kaveriksi ja yhdessä luontoon! Nämä kuvat ovat tämän vuoden keväältä ♥

Kesään mahtuu aina myös oleellisena osana järvellä soutelu - luonnollisesti koirien kanssa yhdessä. On aina hymy hyvin herkässä, kun nallet pomppaavat kilpaa veneeseen ja siellä seilatessamme sitten tähyilevät maisemia.

Yksi kauneimmista maisemista joita itse tiedän, on auringonlasku järven taakse. Se on niin lumoavan kaunis näky, etten ikinä kyllästy siihen. Tämän vuoksi järvenselälle soutelunkin ajoittaa mieluusti kesäiltaan, jolloin aurinko hiljalleen hiipuu horisontin taakse. Tätä täydellistä maisemaa on tallettanut taas mielensä sopukoihin, jotta sitä jaksaa odotella jälleen ensi kesään.

Yhteiselo lapsen ja pörröisten perheenjäsenten kanssa on lähtenyt alusta saakka sujumaan hienosti. Odotan mielenkiinnolla aikaa, kun lapsikin kasvaa ja alkaa yhä enemmän kiinnittämään huomiota ympäristöönsä - ja karvaisiin perheenjäseniin.

Kunhan pieni liikkeelle lähtee, tulee eteen varmasti myös haasteita, lähtien aina siitä, että täällä jokaisella on oikeus olla omassa rauhassa niin halutessaan - oli kyseessä sitten koira, kani tai kissa. Toisin sanoen, jokaisella on oltava paikka jossa tietää saavansa olla rauhassa.

Mielenkiinnolla tulevaa odotellen :-)

Kevätpuput ja kimalaistiedote

Kevät on vihdoin täällä! Toisin sanoen, jopa meidänkin pihalla. Tonttimme, joka on erityisen mieltynyt pitämään kiinni hankikorkeuksistaan vielä silloinkin, kun naapurit jo haravoivat lehtiä kasaan omilla pihoillaan, on luopunut lumista yllättävänkin nopealla tahdilla. Keväiset ja kesäiset pihapuuhastelut ovat siis läsnä :) ♥

Viime kesänä rakensimme pupujengille uuden ulkotarhan, jonka katto ei kuitenkaan missään vaiheessa vuotta valmistunut, vaan sen asiaa ajoi pressu. Nyt uuden, tukevan katon rakentaminen on kuitenkin hyvässä vauhdissa ja viimeisiä silauksia vaille. Ilmatkin alkavat näyttämään siltä, että pian pääsee pupupoppoo sinne muuttamaan. Ulkoilukausi kuitenkin aloitettiin tältä vuodelta nurmiaitauksessa pomppien, kun vappuaattona oli sääkin mitä mukavin.

Ennen kuin poppoo ylipäänsä pääsee muuttamaan varsinaiseen ulkotarhaan, täytyy niiden toimeentulo olla ensin kunnossa. Jaska, Kira ja Henni on siis tarkoitus totuttaa yhdeksi jengiksi. Etenkin leikkaamattomien tyttökanien yhteen totuttaminen keväällä on hieman haastellisempaa, mutta hyvin näyttää porukka hiljalleen muotoutuvan.

Henni ja Jaska ovat päässeet kenties läheisimmiksi tässä vaiheessa, sillä vaikka Henni yhä ahkerasti Jaskan selässä hyppii yhdessä ollessa, jotta tietää jätkä varmasti tossun alla olevansa, saattaa välillä yllättää näinkin hempeä näky:

Korvien lipsuttaja Jaska työntouhussa, Henni rentoutuu 

Jaskan Jänisjooga Oy

Minä kyllä niin mieleni pahoitin kun ulos raittiiseen ilmaan toivat

Loppuun pieni, mutta tärkeä tiedonjyvänen tai muistutus kaikille luontorakkaille. Elämme aikaa, jolloin erilaiset osat luontoa heräävät - ja näistä yksi on kimalaiset. Vielä tarkemmin ottaen kuningattaret, jotka talvehtivat ja heräävät keväällä perustaakseen uudet yhdyskunnat.

Kimalainen on äärettömän tärkeä pölyttäjä, jolla on tärkeä tehtävä muun muassa marjasadon suhteen. Kimalainen on luonnonmarjojen tärkein pölyttäjä ja on laskeskeltu, että pelkästään yhden ainoan kuningattaren tappaminen keväällä voi vaikuttaa jopa 10-20 kilon vähennykseen marjasadossa.

Tähän aikaan vuodesta voi esimerkiksi lattialla ryömiskellä hieman huteran oloisia kimalaiskunigattaria, jotka ovat heränneet talvilevoltaan. Sen sijaan, että takertuisi lähimpään sanomalehteen ja rullaisi sen litistääkseen kotiinsa tunkeutujan, voi päinvastoin tehdä ison palveluksen luontoa ajatellen - auttamalla pörriäisen hieman jaloilleen. Esimerkiksi sokerivesi tai hunaja on oivallista ravintoa, jolla talviuniensa jälkeen pöpperöisen työläisen saa kuntoon.

Kuten viime vuodenkin keväänä, löytyi meiltä sellainen tänäkin keväänä kanilan lattialta pökerryksissä, jalat kohti kattoa. Pörröpeppu saa tällä hetkellä hieman vahvistua hunajaa nauttien - päästäkseen sitten ulos jatkamaan sukua ja ahkeroimaan.

Viime vuonna löytämäni kuningatar oli heikossa kunnossa useita päiviä, kunnes se muutamien päivien hunajadieetin jälkeen yllätti eräänä aamuna, vihdoinkin pörisemällä kovasti väliaikaisessa majapaikassaan - muovirasiassa. Se pääsi lentoon ulos ja toivon kovasti tämänhetkisenkin "potilaan" vahvistuvan ja pääsevän sitten liikkeelle. Hunaja ainakin tekee erittäin hyvin kauppansa - kuten oheisesta kuvasta voi huomata :) ♥

Karvapuustin vuosi 2017

Koska Karvapuusti vietti koko viime vuoden ommoo lommoo, on mukava kerrata tänne hieman koostetta viime vuoden touhuista ja tapahtumista - eli mitä kaikkea Karvapuustin perheeseen vuoden aikana kuului.

Viime vuoden kesään mahtui niin paljon sateisia päiviä, että tunne akvaariossa asumisesta ei ollut kovinkaan kaukana - etenkin meidän asuinalueellamme, jossa sadetta kertyi huomattavassa määrin suuremmin moneen muuhun alueeseen nähden.

Aurinkoisiakin päiviä onneksi mukaan mahtui ja niiden aikana nautittiin täysillä muun muassa omasta pihasta. Rakastan pihaa ja siellä olemista kesäaikaan. Ei sitä oikein osaa sanoin kuvaillakaan millaista iloa siitä saa - kun saa vain olla pihalla, eläimet saavat nauttia pihalla olemisesta, luonto valtaa tontin ja keväästä lähtien saa istutella erilaisia kukkasia ympäriinsä kaunistamaan ♥

Kanijengille valmistui viime kesänä uusi ulkotarha, jolla on kokoa noin 12 neliön verran. Lopullista kattoa ei siihen kuitenkaan saatu, joten sen virkaa toimitti suuri pressu. Tälle kesälle katto kuitenkin olisi tarkoitus rakentaa, ennen kuin puput pääsevät muuttamaan sinne.

Varsinaisen ulkotarhan lisäksi pupuja on ollut aina kauniilla ilmoilla mukava ulkoiluttaa nurmikoille asetettavissa aitauksissa, jotka voi siirrellä aina seuraavaan kohtaan, kun yhdestä on nurmi nakerreltu nysäksi. Nurmikkoaitaukset on mukavinta asettaa aina mahdollisimman lähelle tätä paikkaa:

Omenapuun alla on paikka, jossa on mukava viettää aurinkoisina päivinä hetkiä, ihan vain katsellen ja kuunnellen - milloin niitä pupujen pompotteluja ja nurmikon mussutusta, milloin lintujen laulua, milloin kimalaisten pörinää.

Toisinaan siinä istuessa voi kuulla kurnutustakin, etenkin iltapäivästä eteenpäin, sillä pihallamme elää kesäaikaan paljon sammakoita ja etenkin yksi, oletettavasti aina sama tyyppi, tapaa tulla nykyään joka kesä pihallemme kurnuttelemaan kovaan ääneen :) ♥

Kaniperheessä tapahtui viime vuonna monia muutoksia. Perheen vanhin mummupupu Miina kuoli juhannuksena, vajaan 8-v iässä. Loppuvuonna tuli Ella-wienerin aika, neidin ollessa 4-vuotias. Ellan kohdalla tällaista aikaisempaa poismenoa osasi onneksi odottaakin, koska hieman kookkaampi kani kyseessä.

Reissailu kuuluu myös oleellisena osana kesään ja yksi mieluisin tapa meille on vuokrata jostain päin Suomea mökki, johon miehen ja koirien kanssa suunnata lomanviettoon. Viime vuonna olimme suloisella hirsimökillä lammenrannalla, kaukana kaikesta. Koiria myöten nautimme olostamme ♥

Vierailimme koirien kanssa myös mm. Seitsemisen kansallispuistossa. Siellä olisi vaikka kuinka paljon näkemistä, me näimme siitä kauneudesta pienen palasen reissullamme.

Tulin myös käyneeksi katsomassa Kiikunlähteen, joka on Hollolassa sijaitseva luonnonlähde. Metsän keskellä, turkoosin sävyssä siintävä vesi oli aivan äärimmäisen kaunista katseltavaa.

Syksyllä jatkui sateiset säät, mutta sinne sateen sekaan sattuessa kauniimpia päiviä, tuli käytyä ulkoiluttamassa kameraa syksyä ikuistellen.

Loppuvuodesta myös kissamäärämme väheni yhdellä, kun alkoi tulla hyvin selväksi, että Vilma stressaa muiden kissojemme läsnäoloa. Tilanne eli kaikenkaikiaan noin 1½ vuoden ajan, jonka aikana kokeilimme tilanteeseen avuksi muun muassa rauhoittavaa adapteria, mutta tilanne ei muuttunut mihinkään - Vilma purki stressaamistaan pissaamalla ympäriinsä.

Vilma muutti loppuvuodesta kissatalon kautta uuteen perheeseen ainoaksi kissaksi. Vilman lähdettyä ja Manun & Karvisen jäätyä, vaikutti myös Karvisen käytös muuttuneen hieman rauhallisemmaksi verrattuna siihen, millainen se oli Vilman vielä meillä eläessä.