Karvaperheen kasvatus

Pienen vauvan äitinä sitä huomaa aina toisinaan kulkevansa enemmän tai vähemmän väsymyksestä väärällään ja peilistä saattaa yllättäen kurkistella jonkinasteinen pandakarhun irvikuva mustineen silmänalusineen. Mutta väsynyt tai ei, touhua riittänyt: meidän eläinperheessä on nimittäin ehtinyt tapahtua viimeisen viikon aikana :)

Reilu viikko sitten onnistuin sattumalta luomaan katseeni ilmoitukseen, jossa etsittiin kiireellä paikkaa luppapojalle. Siinä ei sitten kauan mennytkään kun leppoisa luppapoika jo saapuikin meille majailemaan:

Jep, tässä mä oon. Saisko kuule porkkanaa jälkkäriks?

Kanin taustoja miettien, jännitin hieman kuinka säikky pupu sieltä saapuu, mutta poika osoittautui erittäin rohkeaksi ja leppoisaksi tyypiksi. Oli ihana nähdä kuinka hyvin se otti tilansa omakseen välittömästi. Otsarapsutukset ovat poitsusta selkeästi hyvin miellyttäviä ja ruoka-aikaankin se pompottelee pirteästi luokseni luppakorvat liihottaen!

"Ei näy porkkanaa täälläkään.. on se kumma kun ei tarjoilu pelaa"

Lopetusuhan alta haettiin myös kanoja, sekä kukko joka oli jäänyt yksin asumaan tilalleen koko perheen muutettua ulkomaille. Kanat tuli läheltä, mutta kukko haettiin parinsadan kilometrin päästä, jossa se yksin navetassa odotteli.

On ollut mukavaa huomata, kuinka elämä on alkanut ikään kuin palata uomiinsa raskauden jälkeen - se kun sai kohdallani aikaan aivan hirveitä allergia- ja astmaoireita. Lopulta olin oireineni siinä pisteessä, että pelkkä eläinten lähellä oleminen sai vointini räjähtämään lähes käsiin. Jännitin kovasti kuinka käy, jääkö oireet raskauden päätyttyäkin, mutta onneksi ei! Olen kiitollinen ♥