Kun sydämesi sammuu

Tämän viikon alussa tein raskaan päätöksen, joka sattui niin paljon ja niin syvälle sydämeen, että tuntuu lähes repäisseen sen rinnastani matkallaan. Sain nimittäin vihdoinkin voimaa tehdä päätös Tyynen kohtalosta, jota olen pyöritellyt mielessäni viikkojen ajan.

Rakas, 13-vuotias beaglemummumme nukutettiin maanantaina ikiuneen. Tein päätöksen sitkeästi hammasta purren, pitäen siitä väkisin kiinni, kunnes rakkaan sydän ei enää lyönyt. Omasta sydämestä lähti niin valtava pala ja jätti kipeän, niin hirveän, valtaisan kipeän kolon.

Mummu sai viimeiseen saakka elää niin, että vielä jalka nousi, häntä heilui ja uteliaisuus oli tallella. Monet vaivat jotka alkoivat liittymään seuraan, eivät ehtineet saada valtavia mittasuhteita - mummu ei koskaan joutunut tuntemaan todellista tuskaa, sellaista jota ne olisivat aikanaan mukanaan tuoneet.

Tunnen särkyneen sydämeni sopukoissa, että päätös oli täysin oikea ja täysin ajallaan, mutta hirveää ikävää ja surua se tieto ei poista. Tyyne ehti kuitenkin elää hienon elämän ja kokea ja nähdä monia asioita elämänsä aikana. Ja jättää mieleemme niin monia valtavia muistoja, etteivät ne unohdu meiltä koskaan.

Tyyne ehti pohjattomasta ahneudessaan kaikkien näiden vuosien aikana keksiä keinot ja tuumailla temput, joilla varastaa kaiken syötäväksi kelpaavan tavalla tai toisella. Ja vielä lähtiessään, kaikkein viimeiseksi, se onnistui vielä haukkaamaan sydämestäni valtavan palan mukanaan.

On niin ikävä, niin valtava, kipeä ikävä.
Lepää rauhassa rakas.