27. maaliskuuta 2018

Kevään kaipuu

Kiihkeä keväänkaipuu kaivertaa koloa rintaan. Huhtikuu on ovella odottelemassa käynnistymistään, mutta ulkona on pääosin vielä melko talvista valtavine pakkasineen ja lumihankineen.

Päivä päivältä huomaan ajatusteni suuremmin siintävän keväässä, ajassa jossa hanget ovat haihtuneet ja maasta nousee monenlaisia väriä. Tätä ihanaa aikaa odotellessa, on tullut selailtua menneiden vuosien kuva-albumeja. Kevään kauneutta vuosien varrelta.



Pihamme ympäristössä kasvaa todella runsaasti saniaisia ja niitä on myös valtava tiheä pusikko yhdessä pihamme laidassa. Ne ovat täyteen kokoon kasvettuaan valloittava näky ja pienenä maasta ponnistaessaan suorastaan sympaattisia "kevätrullia"


Pihalla on kesäisin myös paljon sammakoita ja aina toisinaan eksyy sinne seikkailemaan rupikonna tai parikin. Näiden liikkuminen sammakoihin verrattuna on veikeää, sillä etenkin hieman isommat konnat loikkimisen sijasta kävelevät, tai loikkaavat sammakoihin verrattuna leppoisan laiskahkosti lössähtäen.


Rupikonnien silmät ovat todella kauniin sävyiset, kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata. Sammakot ja konnat ovat aina todella odotettuja vieraita pihallamme ja olemme mielissämme, kun piha-altailla yleensä viihtyy useita sammakoita :)


Hämeenlinnan Aulanko on yksi mielipaikoistani niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Keväisin siellä saa seurailla lintujen kosiomenoja ja sittemmin pieniä untuvaisia kuoriutuneina.




En varmasti ole ainoa, joka kovasti kaipaa näitä aikoja... :) ♥

56 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Niin keväisiä :) Nämä 20 asteen yöpakkaset ja lumisateet saisivat jo väistyä kevään tieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisivat todellakin! Tuntuu jotenkin niin hullunkuriselta, että huhtikuu on aivan käsillä, mutta yöllä on meilläkin lähemmäs kaksikymmentä astetta pakkasta. Lohduttaa kuitenkin se tieto, että LOPULTA ne hellittävät! :D

      Poista
  2. Huikean hieno kuva rupparista, niillä on jotenkin niin viisas katse. Meillä mökillä asustelee isoja vanhoja yksilöitä jotka päivisin makoilevat maakoloissaan ja iltaisit lähtevät saalisturetkelle. Kevättä täälläkin jo kovasti odotellaan vaikka vielä on lähes metri lunta. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo konnat ovat aivan hurmaavia ♥ Muistan lapsuuskodissa, että siellä näkyi myös sellaisia vanhoja yksilöitä, jotka vuodesta toiseen näkyivät. Täällä meillä on nyt ihan muutaman viime vuoden aikana alkanut näkymään näitä, yleensä on ollut ainoastaan sammakoita. Nuo konnat ovat jotenkin niin symppiksiä pallukoita.. :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat, etkä tosiaan ole yksin:)♥ Kyllä vaan niin keväiseksi käy koko ajan mieli..Millainenhan prinssi tuosta konnasta tulisi:) Mukavaa pääsiäisviikkoa ja ihanaa
    alkavaa kevättä❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin näyttää aurinko taas paistavan ihanasti, joten selvästi kevättä taas ilmassa! Saavu kevät jo, lalalaa.. :)

      Poista
  4. Ihana tää blogi. Niin on kivoja juttuja,kuvia täällä:) Ja et tosiaan oo yksin tän asian seurana. Yhtään en lunta enää haluis kattella kun kevään jo tahtoisin niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) ♥ Ja itsekin kyllä alan oleman jokseenkin kyllästynyt tuohon lumeen, vaikka tykkään myös talvesta. Nyt kun on KEVÄT, niin lumet saisi jo kasota :D

      Poista
  5. Ah!
    Mikä kamera sinulla on ollut näitä kuvatessasi? Etsin itselleni hyvää kameraa tällä hetkellä ja nämä ovat minun makuuni ihan kympin otoksia väreiltään ja kaikin puolin. :)
    Kevätrulla! :D
    Tuo viides kuva on minun mielestäni upeista kuvistasi kaikkein upein. Melkein haistan
    vadelman(?) lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tällä hetkellä Canonin 100d, mutta osassa näitä kuvia on tainnut olla käytössä vielä vanhempi kameran, Canonin 400d :) Jälkikäsittelen kuvat toki myös, eli en ihan raakileita laita näytille, käytän GIMP:iä joka on ollut mielestäni oikein hyvä ohjelma :)

      Poista
    2. Kiitos Marika! <3

      Poista
    3. Ollappa hyvä! :D

      Poista
  6. Yksi kissanainen😊ensivisiitillä ja liittyi lukijaksi☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kissanainen :D Tervetuloa mukaan! ♥

      Poista
  7. Juu, et ole ainoa, joka kevättä ja kesää kaipaa-
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito samoin! Taitaa peräti olla aurinkoinen pääsiäinen, jippii :)

      Poista
  8. Upeita kuvia! Luonto ja eläimet.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja todellakin, todellakin ♥

      Poista
  9. Hei! Tulin tänne blogiisi vastavierailulle:)
    Voi, kuinka ihania nuo sinun kaikenkarvaiset ystäväsi ovatkaan:)
    Pitäisi olla söpöysvaroitus niitä katsellessa, niin ihania ne ovat:)
    Kyllä odottaa meikä mandoliinikin kevättä ja tulevaa kesää, noista upeista kuvistasi pääsin jo hiukan lähemmäksi niitä:)
    Kirjoitukseni lopussa oli se sanonta, jota et ollut aikaisemmin kuullut.
    Se on "Konstaapeli Reinikaisen" lausahdus, jonka olen vuosia sitten kuullut, se on minusta niin hauskasti sanottu:)
    Aurinkoista kevättä sinulle ! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, ilmankos oli vieras sanonta, koska en ole tainnut koskaan Reinikaista katsoa! :D Tiedän toki tämän hahmon, mutta en muista että olisin koskaan tullut katsoneeksi.

      Aurinkoista kevättä myös! Onneksi nyt on näyttänyt aika aurinkoisia päiviä olevankin, ihanaaaaaa :) ♥

      Poista
  10. Kevättä ja kesää täälläkin odotellaan.. Aulanko on minunkin mielipaikkani,❤ aikoinaan kun asuimme Hämeenlinnassa vietimme paljon aikaa siellä.❤ Leppoisaa kuluvaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tulee siellä etenkin keväisin ja kesäisin käytyä paljon. Jotenkin niin ihan rauhan tyyssija ja paljon monenlaista luontoa ympärillä ♥

      Poista
  11. Mosse17.49

    Nättejä kuvia! Konna otos on upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Konna on niin upea, että kuva ei voi olla kuin komea sen ihanan olemuksen ansiosta ♥

      Poista
  12. Hyvää pääsiäistä myöskin sinulle.

    VastaaPoista
  13. sun kirjottamasta henkii aina semmonen ihana ilonen fiilis ja lämpö =)) mä oon oikeesti tosi ilonen kun jatkoit blogia!!tää karvapuusti oli aina sellanen mitä vaan piti päästä kattoo vaik muuten en blogei kauheesti oo lukenut.mut mietin täs nyt ittekkin blogin perustamista niin oikeen jo tein käyttiksenkin:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kauniisti kirjoitettu - kiitos! ♥ Hyvälle mielelle aina tulee, kun tietää olevan iloisia lukijoita mukana :)

      Onnea blogin perustamiseen! Onko mielessä jokin aihepiiri blogille, vai kenties ihan yleinen kuulumisblogi tms.? :)

      Poista
  14. No et todellakaan ole ainoa, joka kaipailee jo tuollaisia hetkiä! Ja saniaiset ovat ihania, samoin maastanousevat kielot kiekuroineen. Sammokot rikastuttavat ja pelästyttävät täälläkin päiviä ja odotamme palaako jokavuotinen sorsapariskunta taas minilammelle nauttimaan kutuateriaansa.
    Ihanaa paljaan maan odotusta ja makeaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikastuttavat ja pelästyttävät - perheessä joku sammakkokammoinen? :) Minä olen pienestä asti tykännyt aivan hurjasti sammakoista, ovat jotenkin niin äärettömän sympaattisia loikkijoita isojen silmiensä kanssa ♥

      Ihana tuollainen tuttu sorsapariskunta, joka tulee joka vuosi!
      Toivottavasti tulisivat tänäkin vuonna :)

      Poista
  15. Ihanat kuvat! <3 Vihreyden kaipuu on kova, joten tässä on tullut ostettua kotiin muutamat uudet viherkasvit sen vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on "normaalien" tulppaanien lisäksi peräti nyt yksi ruukkuviherkasvikin ja ohraakin laitoin itämään - pakko saada jossain vihreää ja elävää ihailla, kun ulkona on pelkkää lunta! :D

      Poista
  16. Enpä ennen ole huomannutkaan rupikonnien silmien sävyä. No konnia taas odottelaan tännekin. Meilläkin on runsas sammakoiden ja konnien populaatio. Niiden konserttia on kiva kuunnella hämrätyvässä kevätillassa.

    Hauskaa Pääsiäistä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se matala kurnutus joka raikaa, on jotenkin niin hauskaa kuunneltavaa! Meillä oli parina viime vuonna yksi iso konna, joka aina tuolla jossain piilossa oli ja ääni vain kaikui, kun se sieltä illan tullen alkoi ääntään availemaan :)

      Poista
  17. Ymmärrän sun toiveesi, etenkin kun/jos asut alueella, jossa on vielä melkein metri lunta...Meillä Espoossa lumi vähenee, ja menis nopsaankin pois, jos vain tulisi lämpöisempää.
    Mutta lohduttaudu sillä, että kyllä se kevät sieltä tulee, jollei pian niin kuitenkin..
    Hyvää pääsiäistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asutaan Hämeenlinnan kyljessä, meillä on pihassa noin puolimetriä lunta tällä hetkellä. Ei siis onneksi ihan metrin kinoksia :) Mutta hurjalta tuntuu tuokin määrä, kun ottaa huomioon, että huomenna on jo huhtikuun ensimmäinen! Voi kunnon kevät, tule jo, nopeammin, juokse!

      Poista
  18. Kauniita kevätkuvia! Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne Hämeenlinnaan🐣

    VastaaPoista
  19. Olipa mielenkiintoisia kuvia!
    Sammakkoja kuitenkin pelkään, mutta näin kuvissa kyllä tykkään niitä katsella, hi!
    Oikein hyvää Pääsiäisen aikaa sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on sammakkopelko.
      Onneksi kuvan kautta sentään voit katsella :)

      Minulla on ollut lapsesta saakka todella voimakas araknofobia, josta olen vuosikausia yrittänyt päästä eroon, mutta se elää jossain todella syvässä alitajunnassa. Lukkeja sen sijaan en pelkää lainkaan, ne ovat mielestäni erittäin vekkuleita :) Moni ihminen sitten taas päinvastoin kammoaa juurikin niitä.. :)

      Mukavaa pääsiäisaikaa!

      Poista
  20. Hienoja kuvia.
    Aurinkoisia pääsiäispäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Kunpa pääsisi vastaavia kuvaamaan tänäkin keväänä jo pian :)
      Mukavaa pääsiäisaikaa!

      Poista
  21. Todella ihana keväinen postaus.Kyllä sitä kevättä täälläkin odotellaan loppuisivat nuo yö pakkaset viimeyönä meiläkin oli -16 pakkasta sääli noita pikku lintusia
    Aurinkoista Pääsiäistä Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä yöpakkaset kyllä melkoisia, vaikka huomenna vaihtuu jo huhtikuuksi! Nyt on sentään jo lupailtu, että alkaisi vihdoinkin hellittämään nuo pakkaset ja päivisin tulisi jopa useampiakin lämpöasteita. Voi, sitä odotellessa! :) ♥
      Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista
  22. Mä lapsena noita konnia pelkäsin vaikka en sammakoita. Nyt kun aikuinen niin en tiedä mikä niissä pelotti ovat somia. :) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kyllä itsekin täysin tuon, että somia ovat! ♥
      Kiitos kehuista!

      Poista
  23. Hienoja kuvia, erityisesti rupikonna-kuva on hieno ♥. Minustakin on kivaa kun kotopihalta kuuluu sammakkojen kurnutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, en ole ainoa joka tykkää pihallaan sammakoista ♥ Välillä tosin huolettaakin, kun niitä menee pitkin nurmikkoa, niin saa ruohonleikkuun aikaan olla aina todella varovainen. Välillä kesken ruohonleikkuun huomaan, että joku pieni sammakkoinen loikkii nurmikolla, niin täytyy sammuttaa kone hetkeksi, että saa kannettua sammakon johonkin toiseen päähän tonttia turvaan :D ♥

      Poista
  24. Et ole :). Ihania kuvia ja tunnelma niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I knew it! :D
      Kiitoksia kuvakehuista!

      Poista
  25. Kauniita keväisiä ja kesäisiä kuvia. Tuntuu, että tuohon vihreyteen on vielä aikaa, sillä ulkona on melkoinen kerros lunta ja huomenna on kuulemma lisää luvassa. Onkin tosiaan kauniin väriset silmät rupikonnalla, muistuttaa meripihkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä lunta sitten ihan tosissaan maanantaina tulikin! Piha on muutenkin täysin hankien peitossa, niin nyt kun lunta tuli vain lisää, ei uskoisi että huhtikuussa eletään. Voi tavaton, tulisi jo se OIKEA kevät, kaipuu on todella kova!

      Poista
  26. Upeita keväisiä kuvia! Täälläkin on jo valtava keväänkaipuu. Ihanaa huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia otoksia kun pääsisi tänäkin vuonna jo räpsimään! ❤ Puolimetristen hankien sulamista odotellessa.. ;)
      Ihanaa huhtikuuta sinullekin!

      Poista

Mukavaa kun jätät viestiä! Anonyymien kommentteja ei pääasiassa julkaista, ellei mukana ole jotain nimimerkkiä. Valitsethan siis mieluiten anonyymin sijasta kohdan "Nimi/url" johon voit kirjoittaa nimimerkkisi tai nimesi, kiitos! :)